 |
| Virpi Pöyhönen: Doe WSOY 2015, 275s. |
Olen lykännyt tämän blogitekstin kirjoittamista siinä toivossa, että onnistuisin ehkä pukemaan sanoiksi ne tunteet, joita Virpi Pöyhösen Doe minussa herätti. Alkoi kuitenkin näyttää siltä, että käykin päin vastoin ja ajatukset hajaantuivat entisestään, joten kyhätäänpä nyt äkkiä jotain kasaan ennen kuin viimeinenkin järkevyys katoaa.
Doe on ankea pikkukaupunki lähellä intiaanireservaatin rajaa. Intiaanien jälkeläisiä ovat myös kirjan päähenkilöt. Pattylla on seitsemän lasta, kuusi poikaa ja tytär. Pojat ovat ajautuneet epämääräisille teille, eikä kukaan heistä asu enää kotonaan. Aluksi kertojana toimii Patty, joka muistelee lapsuuttaan ja sitä, kuinka äiti jätti alkoholismiin taipuvaisen miehensä ja Pattyn kesken kesälomareissun. Vaikka elämä ei aikuisenakaan ole helppoa, Patty on sopeutunut tilanteeseensa. Mutta kun kiltti Mary 14-vuotiaana katoaa, Pattyn maailma romahtaa.
Maryn kertomana Patty ei olekaan niin rakastava ja ymmärtäväinen äiti, kuin Pattyn puheista olisi voinut päätellä. Ne teot, joita Patty piti suurina rakkaudenosoituksina, satuttivat Marya eniten. Lopulta Marysta tuntuu, että katoaminen on ainoa vaihtoehto.
Doe on kirjoitettu todella vetävästi. Väljä taitto ja lyhyet kappaleet pitävät tarinan rytmin napakkana ja ahdistava tunnelma ujuttautuu ällöttävän vahvana lukijan mieleen. Lukeminen itsessään olikin siis monella tapaa nautinnollista. Mutta itse tarina taas jäi minusta turhan avoimeksi. Vaikka päähenkilöt ovat intiaanien jälkeläisiä (Pattyn isä tosin on suomalainen merimies*), Doe on ennen kaikkea kertomus äitien ja tytärten välisistä suhteista, ei vähemmistökansasta. Inhoan puhumattomuutta ja sitä tästä kirjasta löytyy sietämättömän paljon. Pattyn karmean etäinen suhtautuminen poikiinsa on vastenmielistä luettavaa.
*Tätä tosin alan itsekin epäillä: ehkä konepeltiin maalattu sininen risti viittasikin Venäjän merivoimiin, ei Suomen lippuun.
Minulle moni asia jäi arvoitukseksi. Miksi Pattyn isän (mahdollinen) suomalaisuus ylipäätään mainitaan, kun sillä ei kokonaisuuden kannalta ollut mitään merkitystä? Joo, isä tuli kaukaa ja asettui asumaan kauas rakastamastaan merestä ja niin edelleen, mutta en silti hoksaa mikä sen rooli tarinassa oli. Itse asiassa en kokenut myöskään päähenkilöiden intiaaniperimää mitenkään merkittävänä. Toki tiedän, että vähemmistöstatus voi vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi sosiaaliseen asemaan, mutta ei tämä vähemmistöön kuuluminenkaan tuntunut välttämättömältä. Doessa on siis sellaisia aineksia, joiden tarpeellisuutta en ymmärrä.
Minulle Doe ei ollut sellainen täysosuma kuin etukäteen kuvittelin, mutta Virpi Pöyhösen kirjoitustyyli viehätti. Kirjasähkökäyrän Mai on saanut kirjasta enemmän irti, joten käykää ihmeessä lukemassa hänen blogitekstinsä.
