Sayaka Murata: Lähikaupan nainen Gummerus 2020, 126s. Suom. Raisa Porrasmaa |
36-vuotias Keiko on tehnyt osa-aikatyötä samassa lähikaupassa jo 18 vuotta. Yleensä osa-aikatyötä tekevät vain opiskelijat ja vielä harvempi ei edes haaveile toisenlaisesta, kunnianhimoisesta, työstä. Keiko on kuitenkin erilainen kuin muut. Hän ei ole koskaan seurustellut, eivätkä sosiaaliset suhteet ylipäätään ole hänelle helppoja tai edes kovin kiinnostavia. Lähipiiri kuitenkin painostaa Keikoa parisuhteeseen ja parempaan työhön. Osin muita miellyttääkseen, osin saadakseen painostuksen loppumaan, Keiko yrittää ratkoa "ongelmat" tehokkaasti ja järkisyihin vedoten.
"Konbinissa oli täydelliset toimintaohjeet kaikkiin tilanteisiin. Vaikka pystyin muuttumaan myyjäksi, en edelleenkään tiennyt, miten olla tavallinen ihminen ohjeiden ulkopuolisessa maailmassa."
Lähikaupan nainen on erikoinen kirja. Keiko on hahmona kiinnostava, mutta kieltämättä varsin omituinen. Hän ei ole miellyttävä, mutta se ei häiritse häntä itseään lainkaan. Mutta vaikka en Keikosta pitänytkään, minua turhautti hänen lähipiirinsä jatkuva mäkätys. Jos kerran joku on aivan tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se on, olkoonkin jonkun toisen silmissä vaatimatonta, niin miksi se on muille niin iso ongelma? Jos yksi haaveilee perhe-elämästä, ei se silti ole kaikkien unelma.
Tämä kirja jätti omituisen jälkimaun. Tavallaan pidin kirjasta paljonkin, mutta jälkeen päin Keikon tarinan ajattelemisesta tulee melkeinpä epämiellyttävä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti