maanantai 9. maaliskuuta 2020

Juice puhuu. Kootut muistelmat Vol.1

Kaj Lipponen, Harri Tuominen & Waldemar Wallenius:
Juice puhuu. Kootut muistelmat Vol. 1
Into 2020, 248s.

Juice puhuu on sellainen kirja, jonka lukeminen tuntuu kuuntelemiselta. Kirja onkin koottu vuosien 1989-1990 aikana tehdyistä haastatteluista, joten ei ole mikään ihme että taiteilijan ääni kuuluu. Alkuun vaati totuttelua se, että kirjassa puhuu todellakin vain Leskinen: haastattelijoiden repliikit on karsittu pois. Oletettavasti myös Leskisen puheista valtaosa on jätetty kirjan kansien ulkopuolelle, sillä 40-tuntisen haastattelun puolikkaassa olisi takuulla ollut materiaalia tuhdimpaankin kirjaan.

Kirjassa edetään periaatteessa kronologisesti Leskisen saapumisesta Tampereelle XV yö (Tauko III) -levyn julkaisemiseen asti. Mutta kuten nyt muisteloissa usein käy, yhdestä asiasta tulee mieleen joku aiempi tapahtuma ja siitä ehkä joku kolmas, joten ajallisesti pompitaan välillä kuitenkin vähän siellä täällä.

Liekö ahneutta vai mitä, mutta olisin halunnut lukea enemmän Leskisen laulujen taustoista. Vaikka levytykset käydään mukamas tarkasti läpi, kaikista kappaleista Leskinen ei (tässä kirjassa) sano välttämättä yhtään mitään.

Odotin hieman syvällisempää pohdintaa tai ylipäätään jotakin uutta tietoa, sanotaanhan takakannessakin, että kirja "perustuu leikkaamattomiin haastattelunauhoihin, joita ei koskaan aiemmin ole päässyt julkisuuteen." No, vaikka hieman petyinkin - ja myönnetään että loppua kohti jopa hieman turruin kirjan lukemiseen - Juice puhuu on joka tapauksessa kiinnostava teos. Toisenkin osan aion ehdottomasti lukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti