keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Margarita

Anni Kytömäki: Margarita
Gummerus 2020, 582s.


Senni työskentelee hierojana kylpylässä, jonne osa kesävieraista tulee rentoutumaan, osa hoitamaan terveyttään. Sennin äiti työskentelee samassa kylpylässä ja niin teki isäkin ennen. Senni on enemmän kotonaan luonnossa kuin ihmisten keskellä ja hän haaveileekin lähtevänsä pohjoiseen auttamaan jokihelmisimpukoiden elinpaikkojen kartoittamisessa. 

Sennin tarinan rinnalla seurataan Mikkoa ja Anttia. Mikko on sodassa haavoittunut sotilas, joka toivuttuaan palaa eturintamalle. Antti taas tutkii metsiä ja päättää, missä suoritetaan hakkuita ja minkä verran: sodan jälkeen puulle on kova kysyntä.

Keskeinen rooli on myös jokihelmisimpukoilla.

Kytömäen kerronta on kaunista ja soljuvaa, vaikka tarina itsessään ei mikään kepeä olekaan. Margaritassa kuvataan velvollisuuksia, joita kaikki eivät kykene täyttämään ja maksavat niistä kovan hinnan. Tavallaan tässä kirjassa ei tapahdu paljon mitään, mutta toisaalta tässä tapahtuu kaiken aikaa mullistaviakin asioita. Ihan kuten elämässä tavallisestikin.

En voi olla ihailematta Kytömäen taitoa kuvata 50-lukua niin elävästi ja ohimennen pieniä yksityiskohtia mainiten. Margarita hemmottelee lukijaansa paitsi upealla kielellään, myös sillä, kuinka ihmiset ja heidän elämässään tekemät valinnat kietoutuvat toisiinsa - tai ohittavat toisensa - hienovaraisesti ja sulavasti.

Ulkoisesti hämmentävän hentoisen kirjan sivut on muuten valmistettu ympäristöystävällisimmästä paperista, jota markkinoilta löytyy.

 

 

1 kommentti:

  1. Todella hieno lukuelämys, vaikka ihan kaikista juonenkäänteistä en niin vakuuttunut sitten kuitenkaan... Kokonaisuus kuitenkin ratkaisi, ja se on taitava, pohtiva, elävä.

    VastaaPoista