Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos
Otava 2008, 351s.
Kokkolan kirjastossa järjestettiin Nenäpäivän kunniaksi kirjakaruselli: asiakkaat saivat lahjoittaa kirjoja, joita sai sitten ostaa omaksi omantunnon sanelemaan hintaan. Oikein kiva idea ja ilmeisesti myös toimiva, sillä omistakin lahjoituksista puolet löysi uuden omistajan muutamassa minuutissa. Olen myös tyytyväinen siihen, että ostin uusia kirjoja vähemmän, kuin tapahtumaan vein. Yksi hankinnoistani oli tämä Anna-Leena Härkösen Ei kiitos.
Heli ja Matti Valkonen ovat olleet naimisissa viitisentoista vuotta ja arki rullaa eteenpäin omalla painollaan. Heli ei ole tyytyväinen parisuhteen nykytilaan, joka muistuttaa lähinnä sisarussuhdetta - makuuhuoneen puolella kun ei tapahdu juuri koskaan mitään ja jos tapahtuukin, aloitetta ei tee ainakaan Matti. Heli yrittää maanitella, suostutella, lahjoa ja melkeinpä pakottaakin miestään lemmenleikkeihin, mutta Mattia ei kiinnosta. Melkoinen jyrä Heli kyllä onkin, hyökkäävä ja aggressiivinen. Matti taas on saamaton lapatossu, joka notkuu kaiken aikaa tietokoneella ja välttelee vaimoaan parhaansa mukaan. Heli haluaisi saada avioliiton toimimaan, mutta pariterapiaankaan Mattia ei saa lähtemään, eikä Heli tosiaankaan jaksa miestään ikuisuuksia ymmärtää: eihän tämä puhukaan kuin pakolliset asiat.
Minä pidän Härkösen tyylistä ja tavasta kirjoittaa. Luin Ei kiitoksen nyt toisen kerran ja pidin tästä vähän enemmän kuin viimeksi. Mattia kohtaan en juurikaan sympatiaa tuntenut, sillä tuollainen lusmuinen puhumattomuus, itseensä käpertyminen ja ongelmien väistely on äärimmäisen turhauttavaa. Avuttomaksi tekeytyminen ei ole hellyttävää vaan raivostuttavaa. Heli taas on hyökkäävyydessään niin pelottava, että miehenä minäkin pelkäisin pippelini puolesta. Silti ymmärrän paremmin Helin turhautumisen kuin Matin teiniangstia muistuttavan maailmantuskan.
Ei kiitos ei lukeudu suosikkeihini Härkösen tuotannossa, vaikka hyvä tämäkin on. Ärhäkkä, mutta myös ajatuksia herättävä. Ja kyllä tästä huumoriakin löytyy, joten otsa kurtussa ei tarvitse lukea.
Minäkin tykkäsin tästä. Kiinnostava ja tärkeä aihe viihdyttävästi kirjoitettuna. Minä en kokenut Heliä ollenkaan pelottavana. Toisaalta Mattiakin kohtaan tunsin muistaakseni jonkinlaista sympatiaa. Jäi kuva, että molemmat oli ihan hyviä tyyppejä. Mutteivat vaan sopineet yhteen. :)
VastaaPoistaOlen pitkälle samaa mieltä kuin sinä; perushyvää Härköstä mutta ei mieluisimpia tuotannostaan.
VastaaPoistaMinulla oli tämä jo lainassa ja mieskin ehti tämän silloin lukea, mutta jostain syystä en itse innostunut edes aloittamaan ja palautin lukemattomana kirjastoon. Harvoin jätän kirjastolainan lukematta, mutta tämän kirjan kohdalla tuli näin tehtyä :(
VastaaPoistaPihi nainen, Hauskaa, miten eri tavalla henkilöt voi kokea :) Minua ärsytti moneen otteeseen Matin puolesta se, kuinka Heli aloitti muka-asiallisen keskustelun, joka kuitenkin jo toisen virkkeen aikana otti yltiötopakan ja syyttelevän suunnan.
VastaaPoistaKirjanainen, juuri näin! Hyvä, muttei paras.
Villasukka, No ainahan tämän voi lainata uudestaan, jos siltä alkaa tuntumaan. Ja parempi jättääkin kirja lukematta, kuin väkisin kahlata läpi.