Taskupainos

 

Katja Kallio: Taskupainos
Anna-Leena Härkösen elämästä
Otava 2025

 

Kävi sillä lailla jännästi, että meinasin palauttaa Anna-Leena Härkösestä kertovan Taskupainoksen lukemattomana kirjastoon, mutta sitte vahingossa luinkin siitä kaksi kolmannesta yhessä illassa!

Katja Kallio on kirjoittanut ystävänsä muistelmat minä-muodossa ja ainakin näin Härköstä tuntemattomalle teksti menee ihan täydestä: aivan kuin Härkönen istuisi samassa pöydässä ja kertoilisi juttujaan.

Jutut pomppivat välillä sinne tänne, kuten muistellessa usein käy. Kokonaisuus toimii hyvin ja on tosiaan harvinaisen vetävää tekstiä. Härkönen kertoo elämästään avoimesti, mutta ei jää kuvaamaan ikäviäkään tapauksia yksityiskohtaisesti.

Pidin tästä paljon. Tyylikäs ja napakka toteutus.

 

Icebreaker - Sulavaa jäätä

Hannah Grace: Icebreaker - Sulavaa jäätä
Otava 2024, 461s.
Suom. Tuulia Vihanto

 

Icebreaker on tullut useaan kertaan vastaan Instagramissa ja monien muiden lailla kiinnostus heräsi. Kirjan juonesta ei ollut suurempia ennakkotietoja, vain sen verran että taitoluistelija ja jääkiekkoilija siinä alkaa jotain säätään. Takakannessa on oikein chilin kuvalla varustettu K18-merkintä, joka sitten antaakin vähän enemmän käsitystä siitä, millaisesta kirjasta on kyse.

No, tuosta sisältövaroituksesta olinkin jo kuullut etukäteen, joten tavallaan en yllättynyt kirjan mittavasta ja tarkkaan kuvaillusta panosisällöstä. Ja juoni nyt tosiaan on kutakuinkin sellainen, että taitoluistelija ja jääkiekkoilija alkavat peuhata yhdessä, on kaikkea draamaa luisteluparin kanssa ja hirveästi isoja tunteita ja niin edelleen. 

Kansikuvan ja sisällön ristiriidasta on varmasti sanottu jo kaikki mahdollinen, mutta yhdyn siihen kuoroon: ei hyvänen aika!!! Kansikuvan perusteella olisin lykännyt tämän nuortenosastolle ja olettanut, että joku sellainen kiva highschool-romanssi tämä varmaan on. Mutta ei ne ristiriidat mun mielestä ihan siihen jääneet, vaan juoni itsessään on melkoinen teinidraama, mutta seksikohtaukset on haettu jostain pornhubin etusivulta.

Aivan kirjan alkumetreillä Anastasia, se taitoluistelija, kertoo hyvin suoraan, ettei hän etsi vakavaa seurustelusuhdetta. Hän haluaa panostaa taitoluisteluun täysillä, eikä kalenterissa ole tilaa pariutumiselle. Anastasia nauttii kyllä seksistä, mutta siihen ei tarvitse liittyä mitään sen kummempia sitoumuksia. Nate, se jääkiekkoilija, on itsekin nauttinut sänkyseurasta jos toisestakin, mutta Anastasian kanssa hän haluaisi eksklusiivisen suhteen.

Vaikka Icebreaker on ihan viihdyttävä ja jouhevalukuinen romaani, mulle siinä oli muutama iso kompastuskivi. Nämä saattaa mennä juonipaljastusten puolelle, joten jos haluat säästyä niiltä, kannattaa lopettaa postauksen lukeminen tähän! Ensinnäkin näissä seksikohtauksissa korostetaan toistuvasti sitä, kuinka hillittömän iso kalu Natella on. Siis ihan uskomattoman iso! Tiedätte kyllä mitä tarkotan, sellasta joka ei meinaa mahtua minnekään... [silmienpyörittelyemoji tähän] Ihan oikeasti toivoisin, ettei sellasta jättisuuren pippelin ihannointia enää väkisin pidettäis yllä, koska uskoakseni miehilläkin riittää ulkonäköpaineita jo ennestään. Anastasiallahan on sitten tietenkin maailman tiukin värkki, mutta onneksi se lotisee jatkuvasti, joten nou hätä. Toisekseen tympi, että kun kerrankin on nuori naishahmo, joka nauttii seksistä ilman sitoutumista, niin äkkiäkös tämä asia sitten muuttui. Ja epilogi on sen luokan "happily ever after" -että ei mitään rajaa. Plussaa annan siitä, että ihan jokaista sekstailua ei kirjoitettu auki.

Tästä kirjasta tuli - varmasti suurimmaksi osaksi kannen ja sisällön välisen ristiriidan vuoksi - sellainen olo, että söpössä paketissa tarjotaan kirjallista aikuisviihdettä niille, jotka eivät halua myöntää sitä lukevansa. Ihan ok toki, mutta toivon ettei kukaan söpöstelyä kaipaava kovin pahasti sisällöstä järkyty.

Mun huikea rakkaus

 

Jenny Jägerfeld: Mun huikea rakkaus
Otava 2024, 381s.
Suom. Katriina Kauppila

Sigge-sarjan viimeinen osa on aivan yhtä hurmaava kuin aiemmatkin!

Ensin kaikki Siggen elämässä näyttää tosi hyvältä: luokkaretki lähestyy ja vaikka rahaa kassasta vielä puuttuukin, luokka ryhtyy kiivaaseen loppukiriin. Sigge on ihastunut Adrianiin, joka on tosi kiva ja söpö. Kotona on samaa sekoilua kuin aina, mutta Sigge on jo tottunut aika lailla kaikkeen, jopa Krillen tasaisesti vaihtuviin projekteihin. Nyt on vuorossa realityshow.

Mutta sitten äiti alkaa puuhata muuttoa omaan asuntoon. Lasten kanssa toki, mutta pois mummon luota, ja se ei tunnu kivalta. Eikä sekään, että yksi luokkakaveri haukkuu koko ajan homoksi. Sigge kyllä tykkää pojista, mutta ei hän tällä tavalla haluaisi asiasta tiedottaa.

Jenny Jägerfeldin luomat tyypit ovat mahtavia. Rakastan Siggen pikkusiskoja, etenkin Majkenia JOLLA ON AINA PALJON KOVAÄÄNISTÄ SANOTTAVAA, VAIKKA EI OLISI PARAS HETKI! Perhedynamiikka ylipäätään on kaikista solmuistaan huolimatta lämmin ja ihana, joten vaikka menisi huonostikin, niin ainakin niitä välittäviä ihmisiä on ympärillä.

Hyvin lämminhenkinen sarja, jossa käsitellään vaikeitakin aiheita.

Ystävyyden oppimäärä

 

Gianni Solla: Ystävyyden oppimäärä
Otava 2023, 256s.
Suom. Helinä Kangas

Marika Helovuo oli jokin aika sitten meidän kirjastossa vinkkaamassa vinon pinon kiinnostavia kirjoja. Tämä Gianni Sollan Ystävyyden oppimäärä kuulosti todella hyvältä. Fyysistä kirjaa en saanut käsiini, joten kuuntelin äänikirjana. Näin jälkikäteen voin todeta, että olisi ollut parempi odottaa sitä paperikirjaa, sillä äänikirjan lukijan tapa muunnella ääntään henkilöiden välillä oli häiritsevä.

Tarina itsessään oli kuitenkin juuri sitä, mitä odotinkin.
Lukutaidoton ja kampurajalkainen Davide on käytännössä asunut sikalassa. Hänen isänsä ei näe mitään tarvetta koulutukselle, joten perheessä ainoastaan tytär osaa lukea edes vähän. Davide on ystävystynyt paikallisen köysitehtailijan tyttären kanssa ja Teresa onkin onnistunut opettamaan Davidelle aakkoset sekä numeroita. On vuosi 1942 ja pieneen Tora e Piccillin kylään tuodaan Mussolinin määräyksestä joukko juutalaisia auttamaan peltotöissä. Paikalliset eivät ilahdu juutalaisten tulosta, vaikka apukädet ovatkin tarpeen. Vähän omaksikin yllätyksekseen Davide liittyy joukkoon, joka hyökkää juutalaisten kimppuun.

Davide ei kuitenkaan jatka juutalaisten piinaamista. Päin vastoin, hän tutustuu erääseen mieheen ja tämän poikaan. Mies opettaa Davidea lukemaan, mutta kun tämä selviää kotona, ongelmia alkaa kertyä entisestään.

Haluaisin sanoa, että kirjan kerronta on kaunista. Luulen kyllä että niin se olikin, mutta tämä äänikirjaformaatti ei nyt tehnyt mitään oikeutta tarinalle. Kirja ei ole pitkä, mutta kuuntelin sitä viikon, mikä on minulle pitkä aika. Tämä pätkäinen kuuntelu sai tarinan venymään ja tuntumaan pitkitetyltä, vaikka tuskin se sitä oli.

Ehkä palaan tähän joskus myöhemmin, ihan perinteisesti lukemalla.

He ovat suolaa ja valoa

Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa
Otava 2024, 351s.

Tämä kirja on hieno, mutta monella tapaa ahdistava.

He ovat suolaa ja valoa -kirjan tapahtumat sijoittuvat Israeliin ja Länsirannalle. Jo tämä kertoo siitä, että huteralla maalla ja räjähdysherkissä olosuhteissa liikutaan. Kun vielä uskonto, tai ehkä sittenkin monikossa uskonnot, ovat keskeinen osa tarinaa, ahdistuskertoin nousee melkoisiin lukemiin.

Kaksi suomalaisnaista matkustaa samaan aikaan Israeliin. Susanna on lääkäri, joka uskoo Jeesuksen palaavan heti kun kaikki juutalaiset ovat palanneet Israeliin. Hän työskentelee laittomassa siirtokunnassa ja tekee lahjoituksia, joilla mahdollistetaan muualla asuvien juutalaisten tulo luvattuun maahan. Susannalla on suomessa puoliso ja teini-ikäinen tytär, mutta kaikkein tärkeintä hänelle on tehdä kaikki mahdollinen Jeesuksen paluun eteen. Opettajana työskentelevä Anu on aktiivinen seurakuntalainen hänkin (jos en väärin muista, niin helluntailainen). Hän pysähtyy kysymään tietä mieheltä, johon nopeasti hullaantuu. Pian Anu jo alkaa maalailla mielessään tulevaisuudenkuvia, joissa hän synnyttää juutalaisvauvan ja kaikki on ihanaa.

Törmälehto kirjoittaa kaunista kieltä ja kuvaa sekä Anun että Susannan ajatuksia erittäin uskottavasti. Israelin historia ja nykytilanne on niin monimutkainen, että ymmärrän siitä vain hippusen. Fundamentalismi on tullut tutuksi, vaikka mielelläni olisin siihenkin pitänyt etäisyyttä. Edellämainitusta syystä kirjan molemmat päähenkilöt olivat minusta aika kamalia. Susannan ja Anun ehdottomuus ja luotto siihen, että he tietävät täsmälleen miten asiat tulee hoitaa, tuntuu ylimieliseltä. Edes se, että näkee vierestä tai ajautuu osalliseksi jotakin konfliktia, ei hetkauta, koska Raamatussa sanotaan sitä ja tätä.

Ajankohtainen ja taidokas kirja aiheesta, josta ei loppujen lopuksi hirveän paljon keskustella.

Äitiä etsimässä

Kaj Korkea-aho: Äitiä etsimässä
Otava 2014
Suom: Laura Beck
Lukija: Mikko Kauppila

 
Kaj Korkea-ahon omakohtainen romaani Äitiä etsimässä on kiinnostava kertomus miesparin matkasta isiksi. Koska olin ohimennen nähnyt kirjasta tehdyn jutun Hesarissa, tiesin pääpiirteittäin, mikä oli lähtötilanne ja lopputulema. Cis-heteronaisena en ole koskaan joutunut suuremmin pohtimaan omia mahdollisuuksiani tulla äidiksi. Tiesin kyllä jo nuorena haluavani äidiksi ja munasarjojen monirakkulaisuus tietysti muistutteli siitä, ettei se raskaaksi tuleminen välttämättä onnistu. Mutta lähtökohdat heterosuhteessa ovat joka tapauksessa paljon helpommat, kuin miesparilla, joka etsii kumppanuusvanhempaa/-vanhempia.

Omat lapseni ovat syntyneet -06, -08 ja -12, eli kaukana ovat ne ajat, kun olen raskautumisesta haaveillut ja varmaan siitä syystä minun oli yllättävän hankala palauttaa mieleeni, miltä se lapsenkaipuu tuntui. Hämmästyin siitä, miten helppoa oli tunnistaa herätyskristillinen ympäristö ja tuomitsevat asenteet. (Jotka nekään eivät todellakaan ole omaa elämääni koskettaneet/rajoittaneet/tuominneet samassa määrin, kuin Korkea-ahoa.) Olen kasvanut pienellä paikkakunnalla Pohjois-Pohjanmaalla ja vaikka siellä on hyvin paljon lestadiolaisuutta ja vaikka kävin itsekin ahkerasti pyhäkoulussa (jota mm. äiti piti), vasta täällä raamattuvyöhykkeellä olen törmännyt sellaiseen julmaan, katkeraan ja muita alentavaan hengellisyyteen, jossa juuri kukaan ei tunnu voivan hyvin.

Mutta itse kirjasta minun tässä piti kertoa. Kirja etenee melko lineaarisesti lapsihaaveista äitiehdokkaiden haastatteluihin, varsinaisen raskauden yrittämiseen ja syntyvään lapseen. Korkea-aho kertoo todella avoimesti ajatuksistaan ja etenkin peloistaan kaikissa vaiheissa. Äitiehdokkaiden etsiminen kuulosti näin "ulkopuoleltakin" todella stressaavalta ja miesparia kohtaan turvattomalta: äiti voisi periaatteessa missä vaiheessa tahansa vain ilmoittaa muuttaneensa mielensä ja pitää lapsen kokonaan itsellään. 

Tämä kirja tarjoaa varmasti todella tärkeää ja tervetullutta vertaistukea kaikille heille, jotka pohtivat kumppanuusvanhemmuutta ja siihen liittyviä käytännön asioita. Arvokas kirja siis jo vähän käsitellyn aiheensa puolesta, mutta myös hyvällä maulla toteutettu.

Mira: perheitä, rakkautta, kesää

Sabine Lemire &  Rasmus Bregnhøi:
Mira: perheitä, rakkautta, kesää
Otava 2024, 95s.
Suom. Sirpa Alkunen

Mira-sarjan toisessa albumissa Miran elämässä tapahtuu kaksi isoa muutosta. Ensinnäkin Mira ja äiti muuttavat äidin miesystävän luokse asuntolaivaan ja toiseksi Mira tapaa isänsä, ensimmäistä kertaa elämässään. Suuria muutoksia siis!

Muutossa jännittää tietysti se, miten uuteen kotiin kotiutuu. Se käy kuitenkin ihmeen helposti, varsinkin kun viereisessä laivassa asuu kutakuinkin saman ikäinen tyttö, johon Mira tutustuu nopeasti. Koulua Miran ei tarvitse vaihtaa, mutta kaverikuvioissa on pientä kitkaa uuden ystävän takia. Mitä Miran isään tulee, sepä vasta suuri juttu onkin eikä todellakaan vain Miralle. Isä ei nimittäin ole tiennyt Miran olemassaolosta mitään! 

Tämä albumi on oikein kiva! Tykkään tästä pelkistetystä piirrostyylistä ja selkeistä väreistä. Samoin tykkään näiden tarinoiden arkisuudesta. Tai no, eihän sitä joka päivä tutustuta omaan isään tai muuteta, mutta kuitenkin. Miran elämässä tapahtuu isojakin asioita, mutta koko ajan läsnä on myös se ihan tavallinen arki ja nuoren tytön kuviot. Sympaattinen ja hyväntuulinen sarja!

Maapallon ympäri

Maggie Shipstead: Maapallon ympäri
Otava 2024, 712s.
Suom. Kaisa Sivenius
Lukija: Mirjami Heikkinen

 

Maapallon ympäri on jäänyt mieleen jostakin, mutta en muista mistä. Luulen, että sisko puhui tästä, mutta voi olla että oon lukenu jonkun arvion tai muuta vastaavaa. No, jostakin syystä olin kuitenkin painanu nimen muistiin ja klikkasin kuunteluun.

Pidin tästä ihan valtavasti! Tämä on lukuromaani sanan kaikissa positiivisissa merkityksissä. Tarina on monipuolinen, kattaa pitkän ajan ja sitä kerrotaan monesta näkökulmasta. Tässä ei ole selvää alkua, keskivaihetta ja loppua, mutta silti toisaalta on, tavallaan jopa moneen kertaan. Aivan ihanan runsas kirja!

14-vuotiaana Marian Graves tajuaa haluavansa lentäjäksi. Hän tekee kaikkensa toteuttaakseen unelmansa, joka ei sodanjälkeisessä maailmassa ole tytölle lainkaan se tavallisin. Nykyajassa, noin sata vuotta myöhemmin, Marian Gravesista aletaan tehdä elokuvaa, jota tähdittämään kaavaillaan Hadley Baxteria. Hadley on ollut otsikoissa ikävistä syistä, mutta hän ei oikeastaan jaksa välittää.

En osaa tiivistää tätä kirjaa niin, että tekisin oikeutta itse tarinalle! Tässä on niin paljon kaikkea, eikä mitään ole liikaa.

 

Hevospojat

Johan Ehn: Hevospojat
Otava 2024, 349s.
Suom. Sirje Niitepõld

 

Olen erittäin iloinen, että päätin lukea Johan Ehnin Hevospojat. Kuten olen joskus aiemminkin kertonut, en ole milloinkaan ollut erityisen kiinnostunut hevosista ja kirjan nimen perusteella oletin, että tämä olisi hyvinkin heppaisa teos. Kyllä tässä hevosiakin on ja niillä sekä ratsastamisella tärkeä rooli tarinassa.

Anton työskentelee vanhusten kotipalvelussa (tässä kyllä puhutaan vanhusten palvelutalosta, mutta minusta tämä vaikuttaa enemmän kotipalvelulta, joten röyhkeästi käytän sitä termiä). Eräs asiakkaista asuu isossa ja kauniissa asunnossa, mutta viettää kaiken aikansa asuntonsa keittiössä. Tämä asiakas, Alexander Kovac, ei puhu vaan kommunikoi kopauttelemalla kävelykepillään lattiaa. Anton pyrkii tekemään Alexanderin elämästä keittiössä mahdollisimman sujuvaa - ja hygieenistä, sillä Alexander hoitaa myös vessa-asioinnit ja kylpemisen hankalasti keittiössään. 

Kirjan kerronta kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyajassa seurataan Antonin elämää ja menneisyydessä Alexanderin vaiheita 1920-luvulta alkaen, jolloin hän karkasi tsekkoslovakialaisesta lastenkodista yhdessä toisen pojan kanssa ja liittyi sirkukseen. Hevoset ovat vahvasti läsnä molemmissa tarinalinjoissa, niin myös ystävyys ja rakkaus. 

Pidin Hevospojista todella paljon. Erityisen paljon nautin Alexanderin ja Janekin osuuksista, vaikka toki ymmärränkin että sirkuselämä näyttäytyy todennäköisesti tässäkin kirjassa romantisoituna. Joka tapauksessa tarinankerronta on sulavaa ja vaihtelut aikakausien välillä ovat tasapainoisia. Kirjan lopussa on pieni käänne, jonka olisin toivonut yllättävän enemmän.

Hevospoikia voi suositella ainakin ysiluokkalaisille ja sitä vanhemmille.

Heartbreak boys

Simon James Green: Hearbreak boys
Otava 2024, 394s.
Suom. Lotta Sonninen

 

En ole hetkeen nauranut minkään kirjan parissa niin paljon, kuin Heartbreak boyssia lukiessa. :D
Kirjan alkuasetelma ei kyllä lupaa ihan hilpeintä mahdollista tarinaa. Koulun päättäjäistansseissa käy ilmi - tanssiaisten kuninkaallisia kruunatessa - että Jackin että Naten poikaystävät ovat pettäneet heitä, keskenään. Tilanne on tietysti ihan hirveä. Vielä ikään kuin suolana haavoihin nämä ex-poikaystävät pistävät pystyyn sometilin, jolla hehkuttavat upeaa, tuoretta rakkauttaan. Nate saattaisi antaa asian olla ja surra kohtaloaan itsekseen, mutta Jack ei sellaiseen alistu. Hän puhuu Naten ympäri ja he perustavat oman yhteisen tilin, @heartbreakboys, jolla aikovat näyttää, että kesäloma voi olla aivan mielettömän mahtava ja upea, vaikka olisikin tullut jätetyksi. Koko koulun nähden. Naten vanhemmat ovat vuokranneet asuntoauton, joten Jack liittyy lomaseurueeseen ja laskelmoitu somettaminen voi alkaa.

Tarinaa kerrotaan vuorotellen Naten ja Jackin näkökulmasta ja luvut ovat melko lyhyitä. Lotta Sonnisen suomennos toimii mahtavasti ja kirjan dialogit ovatkin aivan huikeita! Yksi lempikohtauksistani sisältää lammen ja itse tehtyjä lauttoja.

Tiedän, että kirjalle annettuja kehuja pitäisi pystyä perustelemaan, mutta pelkään että perustellessa tulisin paljastaneeksi liikaa kirjan sisällöstä. Mutta ainakin se dialogi on vertaansa vailla! Lisäksi Nate ja Jack ovat niin erilaisia persoonia, että jo siitä syntyy vaikka kuinka paljon komiikkaa - tahallista ja tahatonta. 

Jos tälle jotakin moitteita olisi pakko antaa, niin päähenkilöt tuntuivat vanhemmilta, kuin 16-ikävuotta antaa olettaa. Mutta eihän se ole sinänsä huono juttu, osittain vain tuntui siltä, että käsillä on "isompien jutut".

Mutta jos kaipaat nopeaa, helppoa, viihdyttävää luettavaa, joka saa naaman pysyvään virneeseen ainakin vähäksi aikaa, kannattaa hankkia tämä kirja luettavaksi mitä pikimmin!

Kuolema kintereillä

Robert Galbraith: Kuolema kintereillä
Otava 2023, 957s.
Suom. Ilkka Rekiaro

 

Lukeminen ei ole sujunut kauhean hyvin nyt alkuvuodesta, mutta tän uusimman Cormoran Striken kohdalla sellaista ongelmaa ei ollut ollenkaan. Olisin halunnut lukea tätä tuntikausia ja niin teinkin, mikäli esim. työt tai muut velvollisuudet eivät olleet esteenä.

Etsivätoimistoon ottaa yhteyttä mies, jonka jo aikuinen poika on ollut vuosia tavoittamattomissa. Olinpaikka on tiedossa: poika on liittynyt Universaaliin Humanitaariseen Kirkkoon, jonka jäsenet elävät eristyksissä muusta maailmasta. Paitsi silloin, kun rekryävät lisää jäseniä tai ovat keräämässä rahaa. Toinen etsivätoimisto on yrittänyt tavoittaa poikaa tuloksetta, joten asiakas kääntyy Cormoran Striken ja Robin Ellacottin puoleen. 

Tarina käynnistyy jouhevasti ja sulavalla tavallaan Galbraith/Rowling kuljettaa sekä "päätarinaa" että etsivätoimiston muita juttuja ja ihmissuhdekuvioita hyvässä tasapainossa. Takakansiteksti paljastaa, että Robin liittyy Universaaliin Humanitaariseen Kirkkoon saadakseen sisäpiirin tietoa kirkosta ja sen toimintatavoista sekä todisteita mahdollisista väärinkäytöksistä. Nämä Robinin osuudet ovatkin kirjan ahdistavinta antia. Suhteeni uskontoihin ylipäätään on nihkeä, mutta nämä hurmioituneet lahkot ovat erityisen vastenmielisyyden kohteena. Galbraith kuvaa hyvin sitä, miten suljetussa, tarkkaan rajatussa ja aikataulutetussa ympäristössä, nälkäisenä ja fyysisesti uupuneena on todella vaikeaa yrittää pitää kiinni omista ajatuksistaan ja näkemyksistään.

Kuolema kintereillä on paksu kirja, mutta minusta siinä ei ole yhtään tyhjäkäyntiä. Jännite pysyy yllä hyvin ilman että sisältö tuntuisi liian täyteen tupatulta. Ihmissuhdekuviot ovat edelleen erittäin ärsyttäviä ja turhauttavia, mutta sentään yksi inhokkihahmoni poistuu viimeinkin kuvioista. Toisaalta yksi todella vastenmielinen ilmaantuu joukkoon, mutta jospa hänestä ei tule pysyvää hahmoa...

Vaikka kirjan kerronta on jouhevaa ja lukeminen ripeää, käännös olisi kaivannut vielä pientä viilaamista. Ilmeisesti käännösaikataulu on ollut tälläkin kertaa todella tiukka, mutta mieluummin odottaisin käännöstä vähän pidempään, kuin kompastelisin sellaisiin sanatöksähdyksiin kuin trusti, trikki, pasaasi ja lyhyet kengän korot... (Pari muutakin olin kirjoittanut ylös, mutta nyt en sitä lappua löydä.)

Joka tapauksessa suosittelen edelleen Cormoran Strike -sarjaa niille jotka kaipaavat jännitystä, mutta eivät raakuuksien yksityiskohtaista kuvausta; (pääasiassa) todella sujuvaa tekstiä ja ärsyttävyydessäänkin todentuntuisia henkilöhahmoja.

Ajatusten vahtimestari

Petri Tamminen: Ajatusten vahtimestari
Otava 2023, 45s.
Kuvitus: Ninka Reittu

 

Jos ahdistuneisuus, yltäkylläinen murehtiminen, erilaisten asioiden ajatteleminen ja ylipäätään ajatusten tulva on tuttua, Petri Tammisen Ajatusten vahtimestari saattaa olla kirja juuri sinulle. 

Kirjassa verrataan mieltä ravintolasaliin, jonne ajoittain saapuu epämiellyttäviä asiakkaita. Toisille useammin kuin toisille, useampia ja vaikeammin häädettäviä. 

Ninka Reitun kuvitus on ihanan havainnollistava ja sympaattinen krokotiilihahmo auttaa hahmottamaan, mistä Tamminen kirjoittaa. 

Ei tämä varmastikaan murehtimistaipumusta lopeta, mutta ainakin vertaistukea on tarjolla. Ja toisaalta, ehkä joku osaa ottaa edes ajoittain käyttöön jonkinlaisen ajatusportsarin ja saa ajatukset haltuunsa. Edes joskus, edes hetkeksi.

Tokion prinsessa - suuria unelmia

Emiko Jean: Tokion prinsessa - suuria unelmia
Otava 2022, 317s.
Suom. Susanna Sjöman

Tuskin olisin lukenut Tokion prinsessa - suuria unelmia -kirjaa, ellei se olisi tullut minulle pyytämättä lähetettynä arvostelukappaleena. Ensinnäkin luen yleensä sarjat järjestyksessä ja toisekseen tämä kirja näyttää minusta aavistuksen liian hempeältä...

Kirjan alussa on onneksi jonkinlainen kertaus ensimmäisen kirjan keskeisistä tapahtumista: Amerikassa kasvaneelle Izumille on selvinnyt, että hänen isänsä on Japanin prinssi. Izumi matkustaa Japaniin ja kulttuurierojen keskellä hän rakastuu henkivartijaansa ja ajautuu törmäyskurssille serkkukaksostensa kanssa. 

Tässä osassa Izumin äiti matkustaa Japaniin ja kas vain, Izumin vanhemmat ovatkin saman tien jälleen rakastuneita. Tai siis tietysti he ovat aina rakastaneet vain toisiaan jne. Avioaikeet joutuvat kuitenkin vastatuuleen, kun Izumin äidin vaatimaton tausta ja Izumin itsensä epäprinsessamaisuus eivät ole päättävien tahojen mieleen. Niin ja sitten Izumi tietysti alkaa muovautua unelmaprinsessaksi edistääkseen vanhempiensa asiaa ja samassa hötäkässä poikaystävä vaihtuu ja lopulta suurin ongelma onkin se, kumman näistä iki-ihanista pojista hän haluaa seurustelukumppanikseen.

Kirja on selkeästi kirjoitettu nuorille. Haastaviakin asioita kyllä käsitellään, mutta kovin ohimennen ja helposti ratkeavina tapauksina. Izumi on kai 18-vuotias ja monin tavoin lapsekas, mutta silti turhauttavankin sitoutumishaluinen. 

En selkeästikään ollut tämän kirjan kohderyhmää, mutta oli toisaalta kiinnostavaa lukea jotakin epämukavuusalueelle kuuluvaa. (Luin joku aika sitten Jenny Hanin Kesä jolloin minusta tuli kaunis -kirjan ja siitä jäi vähän samanlainen olo kuin tästä.)

Mitä meistä jää

Bryan Washington: Mitä meistä jää
Otava 2021, 320s.
Suom. Aleksi Milonoff

 

Aloitin Mitä meistä jää -kirjan lukemisen poikkeuksellisessa elämäntilanteessa. Kun asiat sitten palautuivat normaaleiksi, kirjan jatkaminen tuntui jotenkin hankalalta, kun sen yhdisti aivan toisenlaiseen tilanteeseen. No, nyt yli vuotta myöhemmin aika oli kypsä. Kertasin kirjan alkupuoliskon ja luin loppuun.

Mike ja Benson ovat eron partaalla. He jakavat vielä kodin, mutta muuten asiat ovat jo pitkään olleet vähintäänkin nihkeästi. Tilannetta ei varsinaisesti helpota se, että Miken täytyy yllättäen matkustaa Japaniin vakavasti sairaan isänsä luo samaan aikaan, kun Miken äiti on saapunut yllätysvierailulle poikansa luokse. Miken matkustaessa kauas kotoa, Benson huomaa jääneensä kahdestaan Mitsukon, englantia puhumattoman naisen kanssa.

Kirjaa on kuvattu takakannessa kirpeänhauskaksi, mutta minulle tämä oli enemmänkin raskas ja karvas lukukokemus. Kommunikoimattomuus ärsyttää ja ahdistaa, samoin sellainen jatkuva olettaminen ja toisen puolesta päättäminen. Toisaalta Washington kuvaa kytevää parisuhdetta realistisesti. Asiat ovat huonosti, mutta jostakin saatttaa välillä pilkahtaa joku toivon kipinä tai rakkauden puuskahdus. 

Vaikka Mitä meistä jää jäi minulle hieman liian etäiseksi, lukisin Washingtonilta mielelläni jotain muuta, sillä hänen persoonallisesta kirjoitustyylistään pidin.

Daddy

Emma Cline: Daddy
Otava 2021, 216s.
Suom. Kaijamari Sivill

 

Emma Clinen Daddya luin ihan hirvittävän pitkään. Novellikokoelmaa ei ole pituudella pilattu, mutta tämän kirjan kyytiin pääseminen tuntui mahdottomalta. Lopulta sisuunnuin, vaihdoin painetun kirjan äänikirjaan ja kuuntelin pari viimeistä novellia.

Koska lukuprosessi oli pitkä, on kokonaisuudesta hankala sanoa mitään muuta kuin epämääräisiä yleistyksiä. Emma Cline käsittelee kirjassaan miehuutta monelta eri kannalta: on isiä, poikia, puolisoita, ystäviä, työkavereita ja muitakin rooleja. Yhdestäkään novellista ei jäänyt sellaista kuvaa, että tässä nyt stereotyyppisesti puhuttaisiin miehistä, vaan kuvaukset tuntuivat hyvin realistisilta ja moniulotteisilta. Oli kilttejä miehiä, ikäviä miehiä, tunteikkaita ja tunnekylmiä. Enemmän kuitenkin niitä nihkeitä. Kertoja ei läheskään joka novellissa ole mies, vaan miehiä kuvattiin myös naisten/tyttöjen näkökulmasta.

Monipuolisuudestaan huolimatta kirja ei jättänyt kovin positiivista fiilistä. Novellit tuntuivat raskailta. Osassa jo aihepiiri oli kauniisti sanoen ikävä, mutta myös kieli jotenkin takelteli ja esti tarinaan uppoutumisen. 

Voisin toki väittää, että lukuhetki tälle kirjalle oli väärä, mutta kun prosessi kesti lähemmäs vuoden, niin on varmasti pakko myöntää, että tällä kertaa eivät lukijan ja kirjan kemiat kerta kaikkiaan kohdanneet. Kirjan kannesta sentään tykkään edelleen tosi paljon.

Yöuinti ja muita novelleja

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
Otava 2022, 112s.

Terhi Rannelan Yöuinti ja muita novelleja oli meidän marraskuun lukupiirikirjana. Aloitin sen ensin äänikirjana, mutta en kerta kaikkiaan sopeutunut lukijan moniin maneereihin ja vaihdoin nopeasti painettuun kirjaan.

Kesti hetken, ennen kuin hoksasin, että novelleissa toistui siellä täällä entuudestaan tutut nimet. Tämä tekikin novelleista heti paljon parempia ja toi niihin lisää syvyyttä. Novelleissa käsitellään paitsi ihastumista, myös lukuisia muita aiheita. Millaista on, kun haluaisi samaa kuin somevaikuttaja, mutta itsellä ei ole varaa kaikkiin niihin tavaroihin? Entä miltä tuntuu, kun seurustelusuhde kuivahtaa kasaan tai kun onnistuu näkemään tietyn kalasääksen? 

Novellien tyylit vaihtelevat perinteisestä novellista esimerkiksi haastattelumuotoon ja tekstiviestittelyyn. Kokonaisuus on todella tasokas ja monin tavoin ilahduttava.

Sysimusta sydän

 

Robert Galbraith: Sysimusta sydän
Otava 2023, 1054s.
Suom. Ilkka Rekiaro
Runokatkelmat suomentaneet:
Riina Vuokko & Sirkka-Liisa Sjöblom

Tätä uusinta Cormoran Strike -kirjaa olen odottanut ihan kihisten innosta. Pääsinkin lukemisessa hyvään vauhtiin, kun otin tämän mukaan päivystykseen, missä odotin vuoroani viitisen tuntia.

Kuten tiedätte, luen todella vähän rikoskirjallisuutta tai jännäreitä tai mikä tämän sarjan genre nyt ikinä onkaan. Joka tapauksessa olen tykännyt näistä paljon muun muassa helppolukuisuutensa ja sopivan mutkikkaiden juonien ansiosta. Sekä tietysti sen ansiosta, mitä Cormoranin ja Robinin välillä onkaan meneillään.

Sysimusta sydän alkaa aika pitkällä esinäytöksellä, mutta kun päästään kirjan varsinaiseen rikostapaukseen, se valtaa näyttämön täysin. Tällä kertaa yritetään selvittää puukottajaa ja sitä varten täytyy uppoutua erääseen youtube-sarjaan ja sen innoittamaan nettipeliin ja vaikka mihin muuhun.

Periaatteessa Sysimusta sydän on oikein letkeää luettavaa. Suomennoksessa on kuitenkin muutamia kömmähdyksiä, joista eniten takkusin gendereiden (juuri tuossa muodossa), kaikututkimuksen (ultra) ja suoraviestien (yksityisviestien siis) kanssa. Toki yli tuhatsivuisessa kirjassa oli merkittävästi enemmän hyvää suomea kuin pieniä harha-askelia, mikä lienee pääasia.

Kokonaisuutena tämä kirja ei nouse sarjan parhaimmistoon, mutta viihdyttävä se oli. Vieläpä pitkän aikaa, koska sivuja tosiaan oli reilusti. Vähän kuin olisin katsonut lempisarjan jatkeeksi tehdyn koko- ylipitkän elokuvan.

Huippuhäslärit. Koulun talent-show

 

Jason Platt: Huppuhäslärit. Koulun talent-show.
Otava 2022, 225s.
Suom. Olavi Turpeinen

Täyspitkä sarjakuvaromaani lapsille! Tässäpä vasta harvinaista herkkua!

Noel on myöhästynyt koulusta niin monta kertaa, että seuraavaasta myöhästymisestä napsahtaa kesäkoulua. Noel ei ymmärrettävistä syistä halua käydä koulua kesälläkin ja kun talen-show'hun osallistumalla tarjoutuu tilaisuus säästyä moiselta kamaluudelta, Noel pistää kaiken peliin. Haastavinta ei ole se, että show on jo ylihuomenna vaan se, ettei Noelilla ole oikeastaan minkäänlaisia kykyjä esiteltäväksi.

Plattin sarjakuva on railakkaan menevä ja hyvin piirretty albumi. Välillä lukijaa puhutellaan suoraan, mistä voi toki olla montaa mieltä, mutta minua se ei haitannut. Itse tarina on kyllä nimensä veroinen: ihan älytöntä häsläämistä!

Uskoisin tämän olevan alakoululaisille todella mieluista luettavaa.

Kultaisen tikarin salaisuus

 

Joonas Tolvanen: Kultaisen tikarin salaisuus
Otava 2022, 96s.
Kuvitus: Janne Kukkonen

Jaakon ja Eliaksen arkeologi-mummi on jälleen ajautunut hankaluuksiin. Tällä kertaa mummia lähdetään etsimään Mongoliasta, missä hän on salaperäisesti kadonnut. Ennen katoamistaan mummi on ehtinyt lähettää pojille päiväkirjansa sekä erikoisen metallikiekon. Mongoliassa paikallisista viranomaisista ei tunnu olevan minkäänlaista apua mummin etsinnöissä, joten Jaakon ja Eliaksen (sekä heidän vanhempiensa) on ryhdyttävä toimeen itse.

Jälleen kerran pojat hoksaavat asioita ennen vanhempiaan, jotka eivät kuitenkaan ota poikien huomioita kuullakseen. Siinä mielessä kirja hieman toistaakin aiempien osien kaavaa. Joka tapauksessa Kultaisen tikarin salaisuus onnistuu oleamaan vetävä ja nopealukuinen, vauhdikas seikkailu. Vaikka kirja sopiikin hyvin nuorille lukijoille, siinä on myös jännitystä siinä määrin, ettei aina voi olla varma päähenkilöiden onnistumisesta.

Nuoren antirasistin käsikirja

Tinashe Williamson: Nuoren antirasistin käsikirja
Otava 2022, 72s.
Suom. Terhi Width
Kuvitus: Thea Jacobsen

 

Nuoren antirasistin käsikirja on näppärän kokoinen ja selkeästi koottu tietokirja nuorille. Kirjan teossa on ollut mukana kahdeksan norjalaista nuorta, joiden sukujuuret ovat jossakin muualla. Sekä näiden nuorten että Williamsonin kertomien esimerkkien avulla rasismin moninaisuus tulee selvästi ilmi.

Kirjassa on nelivärikuvitus, joka elävöittää ja keventää raskasta aihetta. Teksti on kyllä kautta linjan kevyehköä ja helppoa. Lukujen välissä on jokin merkittävä lause, joka toimii inspiraationa ja/tai kannustimena tehdä antirasistisia tekoja.

Kirjassa käsitellään muun muassa rasistisia rikoksia sekä rakenteellista rasismia. Voi olla hyvä herätellä lukijaa huomaamaan arkisia asioita, joissa näkyy ajatus siitä, etteivät vaikkapa kaikkia tuotteita ole suunniteltu kaikille ihmisille. Ihonväriset sukkahousut eivät ole kaikkien ihmisten ihon värisiä, kuten eivät perinteiset laastaritkaan, joiden  on tarkoitus olla mahdollisimman huomaamattomia.

Williamson saa näkemään rasismia sellaisissa arkisissa yhteyksissä, joissa tuskin on alunperin tarkoitettu loukata. Siksi onkin tärkeää, että näitä asioita nostetaan esille, jotta oppisimme välttämään niitä jatkossa.

Erittäin tärkeä ja hyvin kirjoitettu tietokirja, paitsi nuorille, myös aikuisille.