tiistai 20. kesäkuuta 2017

Suuri sukkakirja

Jorid Linvik: Suuri sukkakirja
Sitruuna kustannus 2017, 192s.
Suom. Virpi Vainikainen


Olen käsitöiden tekijänä sellainen, että toisinaan kilkuttelen sukkapuikkoja/virkkuukoukkua/jotakin muuta ihan yhtenään ja toisinaan taas käsityöt eivät kiinnosta ollenkaan. Norjalaisen Jorid Linvikin sukkakirja ilmestyi käsityöinnostuksen juuri palattua, mikä on toki erityisen onnekasta, mutta aiheuttaa myös sen, että taidot tuntuvat olevan vähän ruosteessa.

Kuten jo kansikuvasta näkyy, Linvikin kirjasta löytyy pääasiassa kirjoneulesukkien malleja. Muutamia yksivärisiä ja raitasukkiakin löytyy, mutta enimmäkseen ohjeet ovat perussukkaa enemmän keskittymistä vaativille malleille. Malleja on kaikkiaan 45 ja kirjasta löytyy näppärä taulukko, jonka avulla langan paksuutta ja puikkojen kokoa vaihtamalla on melko helppoa varmistaa valmistuvan sukan oikea koko.

Monista kiinnostavista malleista valitsin ensimmäiseksi projektiksi lapsen tiikeri-sukat. Sopivan väristä lankaa löytyi heti kaapista, joten ei muuta kuin puikot liikkeelle. Nelivuotias, tulevien sukkien isäntä, halusi sovittaa sukkaa monesti ja toivoi, että olisin jollain konstilla kutonut sukan valmiiksi suoraan jalkaan.


Neulejälki on yllättävän siistiä, mutta ohjetta en meinannut osata lukea. Kantapään jälkeen ei ohjeen mukaan tule lainkaan kavennuksia, vaan silmukoiden nostamisen jälkeen siirrytään suoraan mallikuvioon. Ja jotta homma poikkeaisi enemmän siitä, mihin olen tottunut, uusi kierros olisikin pitänyt aloittaa kantapään ja etupuolen kulmauksesta siten, että ensin neulotaan tuo jalkapöydän päälle tuleva kohta ja vasta sitten jalkapohjan puoli. Mutta kun ne langat on kantapään teon jäljiltä siellä kantapäässä! Eikä jalkaterä ole malliltaan suora pötkylä, vaan kapenee varpaita kohti mentäessä, joten ne kavennuksetkin pitäisi jotenkin osata tehdä. Tämä ensimmäinen sukka menee siis purkuun, sillä mallia täytyy hieman muokata.

Ilmeisesti Linvik ei harrasta kiilakavennuksia lainkaan. Tämä on minusta selkeä puute, mutta toisaalta näitä malleja on helppo hyödyntää sellaisenaan myös lapasiin.

Suuri sukkakirja on inspiroiva ja monipuolinen, sekä mukavasti perinteisiä ja uusia malleja yhdistelevä teos. Mainittakoon myös, että sukkia ympäri vuoden ahkerasti kutova äitini meni tästä kirjasta ihan sekaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti