maanantai 8. huhtikuuta 2019

Patrik ja superseniorit

Malin Klingenberg: Patrik ja superseniorit
(Patrik och pensionärsmakten, 2010)
S&S 2019, 109s.
Suom. Outi Menna
Kuvitus: Tiina Konttila

Heti alkuun huomautan, että tämän kirjan on kuvittanut isosiskoni, mikä takuulla vaikuttaa omaan mielipiteeseeni siitä.

Patrik ja superseniorit on sarjan ensimmäinen suomennettu kirja. Patrik on ihan tavallinen, karttoja rakastava poika. Hän on myös hoikka, mikä riittää ilkeälle Irenelle kiusaamisen syyksi. Patrik pakenee Irenen ilkkumista ja päätyy linja-autoon, joka täyttyy vanhuksista. Ensin kukaan ei huomaa Patrikia, mutta lopulta menossa on täysimittainen seikkailu, johon liittyy kidnappaus, pari pahista ja linja-autollinen virkeitä ikäihmisiä.

Patrik ja superseniorit on sympaattinen ja hauska tarina, jossa on nuorelle lukijalle sopivasti jännitystä. Teksti on miellyttävän isokokoista ja ilmavaa, tarina mukavan nopeatempoinen. Kuvitusta pidän luonnollisesti ihan älyttömän hauskana ja kivana. Hahmot ovat persoonallisen näköisiä ja viihdyttävän ilmeikkäitä. Pahikset tunnistaa pahiksiksi, mutta kukaan ei silti näytä pelottavalta.

Jännityksellä odotan seuraavaa osaa ja Patrikin uusia seikkailuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti