keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Mantšuria - Mannerheimin tulikaste

Reima Mäkinen: Mantšuria - Mannerheimin tulikaste
Kuvagra 2019, 270s.


Tiedättekö sen tunteen, kun löytää jonkun mielenkiintoisen kirjan ja ajattelee, että tämänpä lukaisen seuraavaksi? Ja että nimenomaan lukaisen, nopeasti ja näpsäkästi. Mannerheimin päiväkirjoihin perustuva sarjakuva-albumi Mannerheimin kokemuksista Japanin sodassa oli minulle tällainen muka-helppo välipalakirja, jonka lukemiseen tuhraantui ihan liikaa aikaa.

Ensinnäkin aihe oli yllättävän mielenkiinnoton. Vaikka kaikesta näkee, että Reima Mäkinen on perehtynyt aiheeseen huolella, ei se muuta sitä tosiasiaa, että tällainen sotamuistelo ei kerta kaikkiaan kiinnosta minua. Näin jälkikäteen muistan lukemastani päällimmäisenä sen, että univormut olivat pääasiassa sinisiä ja että Mannerheim kärsi kivuliaasta eturauhastulehduksesta.

Sarjakuvan hentoviivainen piirrostyyli olisi kaivannut hieman sotaisampaa otetta.

Vaikka Mantšuria oli minulle työlästä luettavaa, arvostan joka tapauksessa sitä, että tällaista aihetta lähestytään juuri sarjakuvan keinoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti