M is for Monster

Talia Dutton: M is for Monster
Harry N. Abrams, 2022

 

Mulle selvisi vasta vähän aikaa sitten, että Storytelissä on myös sarjakuvia! Niitä on kyllä tosi vaikea sieltä löytää, mutta ahkeralla selailulla olen onnistunut löytämään jo monta kiinnostavaa nimekettä.

M is for Monster kertoo keksijä-siskoksista. Maura on saanut surmansa erästä konetta kokeillessa ja isosisko Frances on ommellut hänet uudestaan kasaan. Prosessi ei ole ollut nopea eikä helppo, eikä ole helppoa silläkään hahmolla, joka työpöydältä herää. Ruumis on kyllä Mauran entinen (joskin kovin kärsinyt), mutta henkilö tuossa kehossa ei ole Maura. Frances on sitä mieltä, että ainahan pikkusiskon maalliset jäännökset voi purkaa uudestaan osiin ja ehkäpä siten Maurakin tulisi takaisin. Mauran kehossa elää kuitenkin toinen, eikä hän halua lakata olla olemasta. Tämä "toinen" näkee Mauran haamun peileissä ja he keskustelevat paljon. Hahmo saa nimen M, jota Maura hänestä käyttää. Maura yrittää ohjeistaa M:ää toimimaan niin, että Frances uskoisi tämän sittenkin olevan Maura, vaikka muisti ei palaakaan. Vähitellen M alkaa kuitenkin löytää enemmän omaa persoonallisuuttaan, omia mielenkiinnonkohteita ja Francesin odotukset alkavat tuntua entistä raskaammilta.

Tämä oli kiinnostava, hiukan Frankenstein-henkinen tarina minuudesta, oman itsensä löytämisestä ja siitä, kuinka jokainen haluaa tulla hyväksytyksi omana itsenään. Piirrostyyli on selkeää, kaunista ja realistista. 

Pythia puhuu

 

Liv Strömquist: Pythia puhuu
Sammakko, 2025
Suom. Helena Kulmala

 

Pythia puhuu on kuin Liv Strömquistin anti-selfhelpopas. Tutulla, napakalla tyylillään Strömquist pureutuu erilaisiin elämänohjeisiin, joita maailma on pullollaan, vaikka niitä ei kaipaisikaan.

Aiempien albumien tapaan tämäkin on runsas ja laittaa ajattelemaan. On puhetta horoskoopeista ylimalkaisine neuvoineen; elämästä nauttimisen pakosta; sisäisestä/aidosta minästä; sattumasta, kohtalosta ja itseensä uskomisesta; mikrovallankäytöstä; terveellisistä elintavoista ja vaikka mistä muusta.

Pythia puhuu ei ole mikään kepeä, nopeasti luettava sarjakuva. Ainakin mulle oli tarpeellista pitää miettimis-/sisäistämistaukoja. Olen tosi taitava ahdistuja, eikä tän albumin aiheet olleet siinä mielessä kauhean sopivia mulle: sen verran paljon oli kaikkea ankeaa ja typerää läpi käytävää. Toisaalta välillä vähän naurattikin! Mikrovallankäytöstä Strömquist käytti esimerkkinä erästä tubettaja-bloggaaja-podcastaaja-kirjailijaa, joka julistaa ahkerasti siitä, kuinka menestyäkseen parisuhteessa miehen on jatkuvasti toimittava kuin he olisivat naisten yläpuolella sosiaalisessa arvojärjestyksessä. Tämä tyyppi, jonka nimeä en halua tänne kirjata, oli esimerkiksi havahtunut siihen, että töistä tultuaan hän kävi antamassa vaimolleen suukon. Eihän tällainen nyt tietenkään sovi, joten tyyppi alkoi töistä palattuaan seistä eteisessä kunnes vaimo tuli sinne antamaan suukon. Että oppiipahan paikkansa, eikä odota, että mies juoksee suukottelemassa! Tän osuuden viimeisessä ruudussa kyseinen tyyppi seisoo pimeässä eteisessä kun vaimo puuhailee kaikessa rauhassa omiaan. :D

Tykkäsin tästä kuten aiemmistakin Strömquistin albumeista tosi paljon. Piirrostyyli ei ole mun lempparia, mutta tekstaus on pääosin selkeää ja sujuvasti luettavissa.

Vahva suositus!

Kärpästen herra

 

William Golding: Kärpästen herra
Sovitus ja kuvitus: Aimée De Jongh
Like 2025
Suom. Jouko Ruokosenmäki

 

Kärpästen herra on yksi niistä (harvoista) klassikoista, jotka oon lukenu usiammin ku kerran. Tarina on siis tuttu ja hyväksi todettu.

Lentokone putoaa autiolle saarelle, joukko koulupoikia selviää onnettomuudesta elossa. Alkujärkytyksen jälkeen aletaan järjestää elämää sellaiseksi, että pärjätään pelastajien tuloon asti. Läheiselle kukkulalle sytytetään merkkinuotio. Pian osa pojista haluaa kuitenkin irtautua yhteisistä säännöistä. Painostavaa, pelottavaa ja surullista se meno lopulta on.

Tämä tuore sarjakuvasovitus on todella hieno! Näyttävä koko, laadukas paperi, miellyttävä piirrostyyli, taitava väritys ja siisti tekstaus. Kaikki mallillaan! Tarina kulkee sujuvasti, tunnelma välittyy jopa inhottavan hyvin.

Englanninkielisessä alkuteoksessa kaikki tekstit on lainattu suoraan Goldingin alkuperäisteoksesta, mikä sekin on hieno juttu. Unohdin tarkistaa, onko suomennoksessa käytetty jotain vanhaa käännöstä vai ei, mutta sujuvaa teksti oli joka tapauksessa.

Femokratia

 

Jessi Jokelainen: Femokratia
Suuri Kurpitsa 2024

Mun täytyy uuden lääkityksen vuoksi seurata verenpainetta. Yks ilta aattelin, että istun ja luen siinä mittausten lomassa - eli rentoudun. Mutta arvatkaa vain mihin suuntaan verenpaine menee, kun lukee suomalaisesta politiikasta naisten näkökulmasta. No väärään!

Jessi Jokelaisen esikoisalbumi Femokratia on hyvin jäsennelty, asiallisesti taustoitettu ja täynnä asiaa. Se myös pistää **tuttaan ankarasti. Nauroinkin kyllä parissa kohtaa, mutta enimmäkseen otti päähän, kun asiat on edelleen niin vinossa.

Piirrostyyli on selkeää ja huoliteltua, vaihteleva ruutujako ja tilankäyttö toimii todella hyvin. Erityiskehut tekstauksesta! Ihanan helppo lukea näin selkeää ja loogisesti sivuilla etenevää tekstiä.

Haluaisin luetuttaa tän kaikilla niillä tyypeillä, joiden mielestä tasa-arvo on menny liian pitkälle ja niillä, jotka hokee joka käänteessä että "niin mutta entäs miehet!"

Escape from st.Hell

Lewis Hancox: Escape from st.Hell
My trans teen life levels up
Graphix 2024, 304s.

 

Lewis Hancox jatkaa omaelämäkerrallisen sarjakuvan parissa. Escape from st.Hell:in alussa Lewis on vastikään aloittanut testosteronihoidon ja odottaa innolla yliopiston alkamista: hän pääsee viimeinkin pois st.Hell:istä ja voi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Fyysiset muutokset tapahtuvat kuitenkin hyvin hitaasti, eikä nuorena aikuisena ole helppo kokea murrosiän tunnemyllerryksiä uudestaan. Kun vielä kotikaupungissa joutuu jatkuvasti kuulla tytöttelyä, ei ole ihmekään että turhauttaa. Uusi elämä uudessa kaupungissa on kyllä kivaa, mutta ei sielläkään helppoa ole. Lewis näkee hirveästi vaivaa ollakseen oikeanlainen mies, vaikka ei oikein tiedä, mitä se sellainen edes olisi. Opiskelutkin jäävät sivuseikaksi. Rintojen poistoleikkausta Lewis odottaa malttamattomana.

Hancox kuvaa todella yksityiskohtaisesti ja henkilökohtaisesti omaa transitiotaan mieheksi. Tässäkin kirjassa aikuinen Lewis käy välillä juttelemassa nuoremman versionsa kanssa, mikä tuo tarinaan ikään kuin levollisuutta, armollisuutta ja perspektiiviä. Näistä sarjakuvista on varmasti apua vertaistukea kaipaaville.

Manifest Destiny

Chris Dingess: Manifest Destiny, Book 1
Image Comics 2023, 544s.
Piirtäjä: Matthew Roberts

 

Tässä muhkeassa sarjakuva-albumissa alkaa Lewisin ja Clarkin matka kartoittamattomaan länteen. On vuosi 1804 ja miehistönä laivassa on jonkin verran sotilaita, mutta myös matkaan pakotettuja rikollisia. Alkuun kaikki sujuu rauhallisesti: seurue lipuu kaikessa rauhassa jokea pitkin yhä kauemmaksi tutuilta seuduilta. Yksi suunnitelluista pysähdyspaikoista on siirtokunta, mutta rantauduttuaan miehet kohtaavat mystisen kasvista muovautuneen kaaren sekähirviöitä, jotka ovat kuin biisonipäisiä kentaureja. Kaikkien onneksi seurueen oppaaksi valittu Sacagawea onnistuu pelastamaan tilanteen ainakin jossain määrin ja matka voi jatkua.

Tämä yhteisnide sisältää 24 ensimmäistä lukua, enkä ole tutkinut kuinka pitkästi jatkoa on tehty tai tulossa. Joka tapauksessa tähän mennessä ideana tuntuu olevan lähinnä se, että seikkailijat seikkailee ja kohtaa noita valtavia kaaria ja aina uusia hirviöitä.

Tavallaan toisteinen juoni onnistuu kuitenkin koukuttamaan, sillä oma mielikuvitus ei olisi osannut keksiä juuri näitä vastuksia. Lisäksi tarinan edetessä kerrotaan myös syy sille, miksi Lewis ja Clark on tälle matkalle lähetetty. Piirrosjälki on minusta miellyttävää, samoin kuin se, että albumi on kauttaaltaan väritetty. Raakahan tämä on, välillä turhankin graafinen julmuuksien osalta, mutta onneksi sivuja voi kääntää nopeasti. Turhauttavinta oli yrittää lukea sellaisia ruutuja, joissa teksti on vanhahtavaa kaunokirjoitusta melko pienellä fontilla. Ei ollenkaan ikänäköystävällistä!

Mira: perheitä, rakkautta, kesää

Sabine Lemire &  Rasmus Bregnhøi:
Mira: perheitä, rakkautta, kesää
Otava 2024, 95s.
Suom. Sirpa Alkunen

Mira-sarjan toisessa albumissa Miran elämässä tapahtuu kaksi isoa muutosta. Ensinnäkin Mira ja äiti muuttavat äidin miesystävän luokse asuntolaivaan ja toiseksi Mira tapaa isänsä, ensimmäistä kertaa elämässään. Suuria muutoksia siis!

Muutossa jännittää tietysti se, miten uuteen kotiin kotiutuu. Se käy kuitenkin ihmeen helposti, varsinkin kun viereisessä laivassa asuu kutakuinkin saman ikäinen tyttö, johon Mira tutustuu nopeasti. Koulua Miran ei tarvitse vaihtaa, mutta kaverikuvioissa on pientä kitkaa uuden ystävän takia. Mitä Miran isään tulee, sepä vasta suuri juttu onkin eikä todellakaan vain Miralle. Isä ei nimittäin ole tiennyt Miran olemassaolosta mitään! 

Tämä albumi on oikein kiva! Tykkään tästä pelkistetystä piirrostyylistä ja selkeistä väreistä. Samoin tykkään näiden tarinoiden arkisuudesta. Tai no, eihän sitä joka päivä tutustuta omaan isään tai muuteta, mutta kuitenkin. Miran elämässä tapahtuu isojakin asioita, mutta koko ajan läsnä on myös se ihan tavallinen arki ja nuoren tytön kuviot. Sympaattinen ja hyväntuulinen sarja!

Lightfall: Viimeinen liekki

Tim Probert: Lightfall, kirja 1
Viimeinen liekki
WSOY 2024, 247s.
Suom. Kati Valli

Lightfall-sarjakuvasarjan ensimmäisessä osassa on aivan kaikki kohdallaan!
Piirrostyyli on todella hienoa ja se pääsee oikeuksiinsa nelivärikuvituksessa. Värimaailma on kaunis ja tukee osaltaan tarinaa luontevasti. Viimeinen liekki on sarjan ensimmäinen osa, mutta se ei silti jää pelkäksi pohjustukseksi. Totta kai tässä jää paljon asioita aivan auki ja jatkoa jää odottamaan, mutta runsas sivumääräkin kertoo siitä, että kyseessä on myös omilla jaloillaan seisova sarjakuva-albumi. Erityisen hienoa on se, että tämä on suomennettu! Suomeksi ilmestyy todella vähän laadukasta sarjakuvaa, lapsille ja nuorille suunnatuista sarjakuvaromaaneista nyt puhumattakaan. Vaikka tässä fantasiaseikkailussa on myös taisteluita, sopii se sisältönsä puolesta vallan hyvin jo alakoululaisille.

Bea asuu adoptioisoisänsä kanssa syrjäisessä mökissä. Isoisä on tunnettu velhontaidoistaan ja Beakin tietää liemiin ja tinktuuroihin tarvittavista ainesosista yhtä ja toista. Eräällä raaka-aineidenkeruureissullaan Bea kohtaa Cadin. Galduureiden uskotaan kuolleen sukupuuuttoon, mutta Cad on ilmielävä galduuri, todennäköisesti viimeinen lajiaan. Sattumalta Cad on matkalla Bean isoisän luo, mutta kotimökki osoittautuukin tyhjäksi. Isoisä on lähtenyt suorittamaan jotakin tehtävää. Bea ja Cad lähtevät jäljittämään isoisää ja suuri osa kirjasta kertookin Bean ja Cadin pitkästä vaelluksesta ja niistä sattumuksista, joita heidän kohdalleen osuu.

Tykkäsin ihan älyttömästi sekä Beasta että Cadista. Cad on tuommoinen etäisesti sammakkoeläintä muistuttava hujoppi, joka on loputtoman innostunut, kiinnostunut ja positiivinen. Bea saa ahdistuskohtauksia, eikä hänellä tahdo usko riittää kaikkien vastoinkäymisten edessä.

Toivon, että sarjan seuraavat osat ilmestyvät suomeksi pian, mutta niitä odotellessa taidan lukea tähän mennessä ilmestyneet osat englanniksi.

Nothing can possibly go wrong

Prudence Shen: Nothing can possibly go wrong
Pan Macmillan 2023, 280s
Piirrokset: Faith Erin Hicks

 

Käytän tässä varmasti vähän väärää sanastoa, kun ei tuo yhdysvaltojen oppilaskuntatoiminta ole mulle tuttua senkään vertaa kuin kotimainen. Tässä sarjakuva-albumissa jonkun sortin oppilaskunnan puheenjohtajan tai vastaavan vaalit ovat tulossa. Samainen henkilö saa päättää, mihin käytetään X määrä rahaa. Cheerleaderit haluaisivat uudet esiintymisasut, robottikerholaiset taas haluaisivat käyttää rahan omaan toimintaansa. Niinpä robottikerhoaktiivi Nate asettuu ehdokkaaksi ja cheerleaderit nimittävät omaksi ehdokkaakseen poikien korsipallojoukkueen kapteenin Charlien, joka ei todellakaan ole kiinnostunut kyseisestä hommasta. Nate ja Charlie asuvat naapureina ja ovat vuosia aiemmin olleet jonkin sortin kavereita. Tässä vaalihötäkässä heidän on lopulta pakko olla tekemisissä toistensa kanssa.

Pidin tästä sarjakuva-albumista erityisesti siksi, että kerrankin nuorille suunnatun tarinan keskiössä ei ollut romanssi. Tässä pyöritään nimenomaan ystävyyden ja yhteistyön tarpeellisuuden ympärillä - ja taistelurobottien myös!

Faith Erin Hicksin piirrostyyli miellyttää mun silmää ja tässä albumissä pääsee ihailemaan myös sitä, kuinka Hicks kuvaa vauhtia. (Paljastus: taitavasti :D)

Nothing can possibly go wrong sopii vinkattavaksi noin kutosluokkalaisista ylöspäin.

Tulevaisuuden arabi 6

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 6
Lapsuus Lähi-idässä 1994-2011
WSOY 2023, 176s.
Suom. Saara Pääkkönen

 

Riad Sattoufin omaelämäkerrallinen sarjakuvasarja on tullut päätökseensä. Olen odottanut tätä osaa kärsimättömänä, sillä neljännessä osassa tapahtunut järkyttävä juttu on vaivannut minua vuosia. Tältä osalta odotin ennen kaikkea jonkinlaista - mielellään onnellista - ratkaisua sen tapahtuman suhteen.

Tulevaisuuden arabin kuudennen osan alussa Riad on jo kuusitoistavuotias. Opiskelu ei maailman eniten sen ikäistä kiinnosta, sillä hän haluaisi vain piirtää ja menestyä sarjakuvapiirtäjänä. Omaksi yllätyksekseen Riad pääsee opiskelemaan kuvittamista ja vaikka opinnot eivät olekaan aivan sitä, mitä hän odotti, vähitellen Riadin onnistuu hivuttaa itsensä sarjakuvatöihin. Riad muuttaa pois kotoa, jonka ilmapiiri on ymmärrettävistä syistä synkkä. Muiden huolten lisäksi isoisä kuolee, isoäidin muisti alkaa pettää ja tämän puolison kunto huononee vauhdilla. Isoäiti puolisoineen muuttaakin lopulta asumaan Riadin äidin luokse. Isä pitää Riadiin yhteyttä harvakseltaan. Hän muistuttaa Riadia jatkuvasti siitä, että Syyria on hänen oikea kotimaansa ja sarjakuvien tekeminen typerää. Lääkäriksi hänen pitäisi ryhtyä, serkkujensa tavoin. Isä onkin läsnä arvostelevana taustaäänenä Riadin elämässä koko ajan. Viimein Riad hakeutuu terapiaan käsittelemään kipeitä kokemuksiaan.

Tämä albumi oli hyvä. Piirrosjälki miellyttää silmää edelleen, paikoin kaunokirjoitetut tekstit taas eivät: ikänäköni lienee tosin syyllinen tähän jälkimmäiseen ongelmaan. :D Ja mitä siihen odottamaani ratkaisuun tulee, kyllä sellainenkin saadaan.

Voin vain kuvitella, millainen urakka näiden muistelmien tekeminen on Sattoufille ollut. Jo piirtämiseen on kulunut varmasti valtavasti aikaa, mutta tunnetasollakaan työ on tuskin ollut sieltä kevyimmästä päästä.

Hilda - The Trolberg stories

Luke Pearson: Hilda
The Trolberg stories
Flying Eye Books 2022, 96s.

 

On suuri harmi, ettei Hilda-sarjakuvia ole käännetty suomeksi ensimmäistä osaa enempää. Etenkin nyt kun Hildasta tehty sarja löytyy Netflixistä, se varmasti kiinnostaisi myös suomalaisia lapsia (ja toki meitä muitakin). 

Tämä albumi sisältää kaksi tarinaa: Hilda and the bird parade sekä Hilda and the black hound. Ensimmäisen olen lukenut aikaisemminkin, mutta ihan mielellään sen luki uudestaankin. Hilda ja hänen äitinsä ovat muuttaneet kaupunkiin. Hilda kaipaa vuoria ja metsiä, vapaata liikkumista luonnossa. Kaupunki on hänelle aivan vieras, eikä siellä tunnu olevan mitään tekemistä. Pari kaveria hakee Hildan ulos, mutta heidän esittelemänsä ajanvietteet ovikellojen pilarimputtelusta ja lintujen kiusaaminen ei Hildaa miellytä. Lopulta Hilda jääkin yksin hoivaamaan "kaverin" kivellä satuttamaa suurta lintua. Lintu on menettänyt muistinsa, mutta pikku hiljaa hän Hildan avustamana saa muistinsa takaisin.

Black hound sijoittuu sekin samaiseen kaupunkiin. Siellä on tehty havaintoja jättimäisestä mustasta koiramaisesta olennosta, jota ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta ole saatu kiinni. Hilda liittyy partiolaisiin, mutta homma ei oikein ota sujuakseen, sillä Hildaa kiinnostaa paljon enemmän se salaperäinen hahmo. Lisäksi hän törmäilee toistuvasti kotoaan pois häädettyyn nisseen nimeltä Tontu, jota Hilda haluaisi kovasti auttaa.

Nämä ovat niin kivoja ja sympaattisia tarinoita, että tulen aina hyvälle mielelle kun näen Hildan jossakin. Oli muuten hauskaa, että kirjan viimeisillä sivuilla, missä on Pearsonin luonnoksia ja lyhyitä kommentteja, hän kertoo, että Tontun nimi on itse asiassa "nisse" suomeksi. Toisin sanoen Tontu onkin tonttu! 

Mikä sotku

Einat Tsarfati: Mikä sotku
opas sotkuiselle ihmiselle
Hertta 2023, 224s.
Suom. Riina Behl

 

Mikä sotku on herttainen kirja. Se on ehkä runsaasti kuvitettu tai sarjakuvamuotoinen tietokirja, jonka sävy on humoristinen, hyväksyvä ja jonka vinkit sotkujen selvittämiseksi ovat niin helppoja, ettei niistä lukeminen kuormita ja ahdista.

Minä haluaisin olla siisti ihminen. Epäjärjestys, sotku, lika ja tavarapaljous tekevät minut levottomaksi. Hetkittäin olenkin siisti, mutta useimmiten lasken tavaroita käsistäni ihan minne sattuu. Muodostan epämääräisiä pinoja ja kasoja, jotka ovat joko matkalla jonnekin, tai joita (muka) tarvitsen niin pian, että niitä on turha viedä välissä oikeille paikoilleen. Aivan kaikelle ei edes ole sitä myyttistä "omaa paikkaansa"...

Tsarfati esittää käytännön vinkkejä siitä, miten järjestää kotia järjestämättä sitä. Jos vaikka kylpyhuoneessa on liuta purnukoita, on ihan sama onko osa niistä tyhjiä tai sisältö vanhentunutta: kun asettelet ne siistiin riviin, näyttää jo paljon paremmalta! Sama oikeastaan missä tahansa muualla. Vaikka tavarat eivät olisi oikeilla paikoillaan, siistissä rivissä mikä tahansa näyttää paremmalta. 

Kirjan kuvitus on viehättävää ja puna-musta värimaailma toimii todella hyvin. Tällaisia kirjoja haluaisin lukea enemmän! En minä tämän avulla siistiksi muuttunut, mutta hetken aikaa saatan sietää sotkua hieman paremmin.

Peilisalissa

Liv Strömquist: Peilisalissa
Sammakko 2023, 144s.
Suom. Helena Kulmala

 

Sarjakuvien suhteen olen todella valikoiva. Jos piirrostyyli ei pikaisen vilkaisun perusteella näytä kivalta, mielenkiintoiseltakin vaikuttanut albumi jää lukematta. Liv Strömquistin sarjakuva-albumit ovat kuitenkin poikkeus. Hänen piirrostyylinsä on jotenkin kankea ja kirjojen tekstaus - ainakin näissä suomenkielisissä versioissa - epäsiistiä, joten visuaalisesti nämä ovat kaikkea muuta kuin mitä normaalisti lukisin. Mutta Strömquist käsittelee teoksissaan kiinnostavia aiheita ja tekee sen niin selkeästi ja ajatuksiaherättävästi, että hän on sarjakuvien tekijöistä yksi suosikeistani.

Peilisalissa käsittelee kauneutta, fyysistä sellaista. Kauneusihanteet toki vaihtelevat aikakauden ja maantieteellisen sijainnin mukaan, yksilöllisesti tietysti myös. Strömquist pyörittelee kauneutta pääsääntöisesti länsimaisen kauneuskäsityksen mukaan. Hän pohtii sosiaalisen median vaikutuksia suhteessamme kauneuteen ja omaan ulkonäköön ylipäätään, käyttäen esimerkkeinä paria Kardashiania. Siinä missä kauneus oli kauan sitten ominaisuus joka määräytyi geenien/olosuhteiden/sattuman mukaan, nykyisin kauneus on jotain, mitä tavoitellaan. Jos peilikuva näyttää omasta mielestä ei-kauniilta tai puntarin lukemat eivät miellytä, koetaan ikään kuin velvollisuudeksi alkaa tehdä jotakin. Kauneuden koetaan olevan jokaisen saavutettavissa, jos vain näkee tarpeeksi vaivaa...

Strömquist pohtii kauneutta myös valuuttana. Toisinaan miellyttävä ulkonäkö on ollut valttikortti aviopuolisoa etsittäessä, ehkä se on sitä osin myös nykyään. Jo mainitut Kardashianit tekevät ulkonäöllään hyvää tiliä. Merkittävää heidän kohdallaan on se, että valta on heillä itsellään: he päättävät olla kuvattavana tai kuvaavat itse, valitsevat itse julkaistavat kuvat ja myös keräävät voitot itse. 

Kauneuden arvon voidaan nähdä tulevan siitä, että se ei ole pysyvää. Ikääntyminen muuttaa väistämättä fyysistä ulkonäköä. 

No, voisin pyöritellä näitä Peilisalissa:n aiheita paljonkin, mutta varmasti saatte niistä enemmän irti lukemalla kirjan itse. ;) Helena Kulmalan suomennos on tasokas, jälleen kerran. Albumin ainoa miinus on sivunumeroiden puute! Kirjan alkusivulla mainitaan, että taustapiirroksia ja pari muuta piirustusta on tehnyt Strömquistin lisäksi kolme muutakin henkilöä. Heidän osuutensa kerrotaan sivunumeroin, mutta koska niitä ei ole merkitty, saa nähdä melkoisesti vaivaa, mikäli haluaa heidän piirroksiaan tutkia ja esimerkiksi vertailla Strömquistin piirrosjälkeen.

In waves

AJ Dungo: In waves
Nobrow 2019, 370s.

 

Sarjakuvien kohdalla en useinkaan lue takakansitekstiä tai ota muuten selvää, mistä niissä on kyse. Vilkaisen vain pikaisesti piirrostyyliä ja yleisilmettä ja mikäli näyttää kiinnostavalta, otan ja luen. In waves oli jälleen yksi näistä "Uus sarjis. Pitääpä lukea." -lainoista.

Kirjassa yhdistyy kaksi tarinaa: surffauksen historia sekä Dungon puolison pitkä syöpätaival. Luvut ovat lyhyitä ja vain surffauksen historian osalta aikajärjestyksessä. Minulta kestikin tovin hahmottaa AJ:n ja Kristenin tarinan olevan yhtenäistä kertomusta. Kristen rakasti surffaamista ja jatkoi sitä niin pitkään, kuin kuntoa riitti. Myöhemmin hän mielellään katsoi rannalta muiden surffaamista. 

In waves on niitä kirjoja, jotka kannattaa lukea yhdeltä istumalta. Pätkissä lukiessa kokonaisuus hajonnee turhan paljon, eikä tunnelataus pääse kehittymään samalla tavalla. Albumin nimi on monimerkityksinen ja koskettava. Piirrostyyli on melko pelkistetty ja värien käyttö hillittyä. Yhtä lukua värittää vain yhden värin eri sävyt.

Kaunis kokonaisuus.

Uzumaki

Junji Ito: Uzumaki
Viz Media 2010, 634s.
Englanniksi kääntänyt: Masumi Washington

 

Minulla on vain hämäriä mielikuvia Uzumaki-kauhuelokuvasta, jonka olen nähnyt noin kaksi vuosikymmentä sitten. Ymmärtääkseni elokuva pohjautuu tähän Junji Iton samannimiseen mangaan, mutta en osaa sanoa, kuinka yhteneväisiä ne sisällöltään ovat.

Kurouzu-Chon kaupungissa alkaa tapahtua erikoisia, aluksi pieniä asioita. Ensin Kirie Goshiman naapurissa asuva mies alkaa kerätä kaikkea spiraalinmuotoista tai spiraalikuvioitua. Vähitellen spiraali-innostus lähtee aivan käsistä ja lopulta kotiinpalaava vaimo ja poika löytävät miehen spiraaliksi kiertyneenä ison puuastian sisältä. Vaimo alkaa kammota kaikkia kierteisiä asioita ja päätyy sairaalaan, Kirien isän keramiikka muuttuu paistamisen yhteydessä kummallisiksi möykyiksi, opiskelija muuttuu ihmisetanaksi ja kohta "spiraalihulluus" saa aikaan yhä suurempaa tuhoa.

On ehkä outoa sanoa, että kirjan kuvitus on miellyttävää, kun sisältö on enimmäkseen todella ällöttävää... Mutta taidokasta kynänjälkeä tämä on alusta loppuun. Tarina itsessään muuttuu lopulta niin kaoottiseksi, etten aivan kauheasti kirjan loppuosasta välittänyt, mutta valtaosin nautin näistä kuvottavan kamalista tarinoista paljon.

Thieves

Lucie Bryon: Thieves
Nobrow 2022, 206s.

 

Lucie Bryonin Thieves on jälleen niitä sarjakuvia, jotka päätyvät luettavakseni ihan vain kivan piirrostyylinsä vuoksi. Onneksi päätyi!

Eräissä kotibileissä Ella juo pikkuisen liikaa. Vessaa etsiessään hän eksyy ja päätyy oksentamaan komeroon. Seuraavaksi Ella herää omasta sängystään, ympärillään epämääräinen kokoelma bilepaikasta varastettua tavaraa. O-ou! Vielä kiusallisemmaksi ja hankalammaksi tilanne muuttuu, kun Ellalle selviää, että bileet pidettiin hänen ihastuksensa Madeleinen kotona. Muutaman erittäin kiusallisen tilanteen jälkeen Ella ja Madeleine päätyvät yhteen ja kun Madeleine tunnustaa näpistäneensä itsekin nuo sekalaiset tavarat, he aloittavat vinhan varastetun tavaran palautusoperaation.

Tykkäsin tästä todella paljon! Tarina on suloinen, piirrostyyli samoin. Mistään ei tehdä hirveän isoa numeroa, vaan asioista puhutaan ihastuttavan suoraan.

Ducks

Kate Beaton: Ducks
Drawn & Quarterly 2022, 448s.

Kate Beatonin Hark! A Vagrant on yksi sarjakuvasuosikeistani, joten Beatonin kirjat ovat automaattisesti lukulistallani. Ducks on aivan muuta, kuin Beatonin aiemmat sarjakuvat. Se on Beatonin omiin kokemuksiin perustuva kertomus noin kahden vuoden jaksolta, jolloin hän työskenteli "oil sands"-alueella. (En tiedä, miten se pitäisi suomentaa, mutta ei varmasti öljyhiekaksi...) Miksi aivan muuta opiskellut Beaton päätyi öljytehtaiden hommiin? No "helpon" rahan takia, saadakseen opintolainan maksettua nopeasti pois.

Nämä öljy-ties-minkä työolosuhteet eivät ole kovin kaksisia. Ne ovat aika kaukana normaalista elämästä ja arki typistyy pääasiassa työntekoon ja nukkumiseen. Miesvaltaisissa työyhteisössä naisten osa ei ole helppo eikä turvallinen ja Beatonkin kohtaa paitsi sanallisia törkeyksiä, myös seksuaalista väkivaltaa.

Ducks tuntuu näin lukemisen jälkeen varsin ankealta kirjalta. Toisaalta Beaton kyllä saavutti tavoitteensa, eli sai velkansa maksettua todella nopeasti, mutta helpolla se ei silti tapahtunut.

The Third Person

Emma Grove: The Third Person
Drawn & Quarterly 2022, 920s.

 

Aloin lukea Emma Groven omaelämäkerrallista The Third Personia siinä uskossa, että kirja käsittelee transnaisen sukupuolenkorjausprosessia. Aluksi tosiaan näyttääkin siltä, mutta pian asetelma paljastuukin mutkikkaammaksi. Grove tarvitsee hormonihoitojen aloittamista varten psykologin lausunnon, mutta melko pian psykologi huomaa Grovessa huolestuttavia piirteitä. Ensinnäkään hän ei muista lapsuudestaan yhtään mitään. Toiseksi hän saattaa unohtaa kesken istunnon, mistä juuri on puhuttu. Kerran hän alkaa syyttää psykologia kirjansa varastamisesta. Grove ei ole vain mies nimeltä Edgar/Ed, vaan myös vauhdikas Katina ja rauhallinen Emma. Nämä eivät ole vain eri nimiä vaan erillisiä persoonallisuuksia, jotka ovat toisistaan tietoisia vain osittain ja vain joskus.

Sivupersoonahäiriö ei tietenkään ole mikään pieni ja helposti korjattava asia. Psykologin istuntojen kuvauksiin keskittyvä kerronta antaa paikoin jopa hyvinkin pelottavan kuvan asiasta. Täytyy kyllä todeta, että mikäli Groven ensimmäinen psykologi todella oli tässä kirjassa kuvatun Tobyn kaltainen, hän ei todellakaan vaikuta ammattitaitoiselta tai ainakaan kykenevältä käsittelemään Groven haasteita. Toby korottaa ääntään, esittää vihjailevia ja ohjailevia, epäsuoria kysymyksiä ja käyttäytyy monin tavoin mielestäni epäammattimaisesti.

Teos on paksu ja siinä on aika paljon toisteisuutta. Toisaalta Grove huomauttaa jo kirjan alussa, että itse prosessi vaati asioiden toistamista uudestaan ja uudestaan, joten ehkä jankkaavuus on täysin perusteltua.

Kiinnostava albumi, jonka lukeminen oli ajoittain raskasta.

Huippuhäslärit. Koulun talent-show

 

Jason Platt: Huppuhäslärit. Koulun talent-show.
Otava 2022, 225s.
Suom. Olavi Turpeinen

Täyspitkä sarjakuvaromaani lapsille! Tässäpä vasta harvinaista herkkua!

Noel on myöhästynyt koulusta niin monta kertaa, että seuraavaasta myöhästymisestä napsahtaa kesäkoulua. Noel ei ymmärrettävistä syistä halua käydä koulua kesälläkin ja kun talen-show'hun osallistumalla tarjoutuu tilaisuus säästyä moiselta kamaluudelta, Noel pistää kaiken peliin. Haastavinta ei ole se, että show on jo ylihuomenna vaan se, ettei Noelilla ole oikeastaan minkäänlaisia kykyjä esiteltäväksi.

Plattin sarjakuva on railakkaan menevä ja hyvin piirretty albumi. Välillä lukijaa puhutellaan suoraan, mistä voi toki olla montaa mieltä, mutta minua se ei haitannut. Itse tarina on kyllä nimensä veroinen: ihan älytöntä häsläämistä!

Uskoisin tämän olevan alakoululaisille todella mieluista luettavaa.

Revenge of the Librarians

Tom Gauld: Revenge of the Librarians
Canongate 2022, 180s.

 

Ihailen Tom Gauldin töitä aina kun niihin jossakin törmään. Olikin selviö, että Revenge of the Librarians on hankittava omaan hyllyyn heti kun mahdollista. Kirja saapuikin sopivasti syntymäpäivänäni ja pääsin naureskelemaan sille saman tien. 

Albumin sarjakuvista suuri osa oli ennestään tuttuja Gauldin Instagram-tililtä, mutta joitakin (minulle) uusiakin mahtui mukaan. Juttujen taso on taattua Gauldia: teräviä huomioita lukijoista, kirjailijoista, kirjailijoiksi haluavista, kirjastoista sekä tietysti kirjoista ylipäätään. Etenkin klassikkokirjat ja niiden uudet muodot naurattavat minua aina. 

Kerta kaikkiaan ihastuttava ja naurattava pikkuinen kirja, joka sopii kaikille tavalla tai toisella kirjoista nauttiville lukijoille.