perjantai 28. elokuuta 2020

Aron morsiamet 12

 

Kaoru Mori: Aron morsiamet 12
Punainen jättiläinen 2020, 192s.
Suom. Antti Valkama


Kaoru Morin upea Aron morsiamet -sarja on edennyt kahdenteentoista osaan. 

Tälläkin kertaa liikutaan enimmäkseen Smithin ja hänen nuorikkonsa matkassa, nyt aiemmin tutuksi tulleessa taloudessa. Smithillä ei ole pääsyä naisten puolelle palatsia, mutta onneksi Talas on seurannut tarkasti miehensä työskentelyä ja tarjoaa apuaan.

Toisaalla vanhoilla tuttavuuksilla on tylsää. Laila ja Leily, ärhäkät kaksoset, aloittavat miestensä kanssa ajatuksilla leikittelyn, mutta ajautuvat tapojensa mukaan sanaharkkaan. Toisia viihdyttävät kissan touhut, toisia ihan muunlaiset puuhat.

Pidän tästä sarjasta todella paljon, mutta näin osa kerrallaan luettaessa tulee auttamatta sellainen olo, että luettava loppuu kesken. Sarjassa on aika paljon hahmoja ja kun monia heistä seurataan näin niukassa sivumäärässä, ei kukaan saa kovin paljoa ruutuaikaa (hah!).

Ihanteellista - ainakin minulle - olisikin, jos tätä julkaistaisiin muutaman osan mittaisina omnibus-painoksina. Isompi kokokaan, sellainen jättipokkarityyppinen, ei olisi lainkaan huono asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti