Viimeinen ihminen

Lee Bacon: Viimeinen ihminen
WSOY 2021, 278s.
Suom. Kati Valli

Viimeiset ihmiset on tuhottu maapallolta jo kolmekymmentä vuotta sitten. Teknologia on aikoinaan kaapannut maapallon sitä tuhoavilta ihmisiltä ja elellyt siitä lähtien sulassa sovussa luonnon kanssa. Mitä nyt robotit tietenkin tarvitsevat runsaasti aurinkoenergiaa. Robotit on ohjelmoitu jakamaan kaiken muiden robottien kanssa, tekemään töitä ja latautumaan yöt. Päivästä toiseen, vuodesta toiseen. 

XR_935 on 12-vuotias, kun se kesken työpäivän näkee varastointiaseman seinustalla varjon. Se lähtee tutkimaan asiaa ja kohtaa paradoksin: ihmisen. Aivan oikean, elävän ihmisen, vaikka ihmisiä ei pitänyt olla enää olemassa. Ihminen osoittautuu Emmaksi, noin kaksitoistavuotiaaksi tytöksi, joka on syntynyt ja kasvanut maanalaisessa bunkkerissa. Nyt hänen vanhempansa ja muut bunkkerin asukkaat ovat sairastuneet vakavasti ja Emma on joutunut jättämään kotinsa. Emmalla on vain kartta, johon merkittyä pistettä kohti hän on menossa. Yhdessä XR_93:n ja kahden muun robotin kanssa Emma jatkaa matkaansa. Edessä on vaarallinen ja arvaamaton taival.

Tämä oli mainio kirja!

Kertojana toimii XR_935, joka robotin tarkkuudella ja nopeudella analysoi tilanteen toisensa jälkeen. Se haluaa ymmärtää tilanteita ja asioita parhaansa mukaan. Pidin kirjan kaikista robottihahmoista, mutta erityisesti ihastutti emojeilla kommunikoiva SkD_988. Tosin myös Ceeron_902 ihmisvitseineen viihdytti.

Viimeinen ihminen on dystopia, mutta melko kevyt sellainen. Uskaltaisin siis suositella tätä alakoululaisille, ehkä kolmas-neljäsluokkalaisista ylöspäin. Kirjassa ei ole kuvitusta, mutta luvut ovat enimmäkseen hyvin lyhyitä, joten lukeminen on sutjakkaa.