Metsä meidän jälkeemme

Anssi Jokiranta, Pekka Juntti & Anna Ruohonen:
Metsä meidän jälkeemme
Like 2019, 271s.

 

Ilmastolukupiirimme viimeisenä kirjana luimme vuoden 2019 Tieto-Finlandia voittajan, Anssi Jokiranna, Pekka Juntin ja Anna Ruohosen teoksen Metsä meidän jälkeemme. 

Olipa silmiä avaava lukukokemus tämä. Teksti on lukijaystävällistä, mutta sisältö siinä määrin painavaa ja ahdistavaa, ettei kirjaa todellakaan voinut "lukaista". Metsä meidän jälkeemme pakottaa pysähtymään ja pohtimaan, katsomaan näitä meidän metsiä uudesta näkökulmasta.

Kirjan rakenne on tällaiseen yksi asia kerrallaan -lukemiseen erittäin hyvin sopiva. Jossain määrin koin rakenteen aikakauslehtimäiseksi, sillä luvun keskiössä on usein joku henkilö tai asia, jonka näkökulmasta jotakin tiettyä metsäkysymystä lähestytään. Kirjan kuvat ovat todella kauniita, joskin aika lohduttomia.

Vaikka lukupiirimme oli hyvin pieni, Metsä meidän jälkeemme kirvoitti helposti keskustelua koko (etä)tapaamisen ajaksi. Pidin siitä, miten kirjassa annettiin konkreettisia esimerkkejä esimerkiksi avohakkuiden vaikutuksista. Ne nimittäin vaikuttavat muun muassa siten, että punkkien levittämät taudit lisääntyvät. Tämä johtuu siitä, että palokärki tarvitsee tietynlaisia puita pesäkolojaan varten. Näitä pesäkoloja käyttävät myös helmipöllöt, jotka eivät kuitenkaan huoli pesäpuukseen aukiolla yksin kököttäviä rankoja, koska ne tarvitsevat suojakseen muita puita. Kun pesäpuita on rajatusti, helmipöllökanta pienenee, mistä johtuen myyräkannat kasvavat ja kun myyriä on paljon, on punkeillakin paljon elintilaa, mikä näkyy ihmisten elämässä. 

Ahdistava, mutta hieno kirja!