tiistai 14. joulukuuta 2021

Mitä eläimet miettivät

 


Kai Vainiomäki: Mitä eläimet miettivät
Myllylahti 2021, 34s.

On nukkumaanmenoaika, mutta Maxilla ja Maijalla on meneillään väittely eläinten älykkyydestä. Koska lapset eivät keskenään saa asiaa sovittua, kääntyvät he vanhempien puoleen. Pian äiti alkaakin kertoa tarinoita eri eläinten nokkelista tempuista ja ihmisillekin tutuista tavoista. Lapset saavat kuulla muun muassa puhetta ymmärtävästä bonobosta, eli kääpiösimpanssista, pitkävihaisista variksista, läheisiään surevista norsuista ja ryhmäpaineesta.

Kai Vainiomäen kirjasta löytyy paljon mielenkiintoista eläintietoutta. Tekstiä on yllättävän paljon ja olisinkin kaivannut hieman enemmän ilmavuutta.

Luin kirjaa itsekseni, mutta aika pian niskan taakse ilmaantui kolmasluokkalainen, jonka kanssa luettiin sitten yhdessä kirja loppuun. Minua kiinnosti eniten puhuvat eläimet ja tämän jälkeen tekisikin mieli lukea uudestaan Koko, puhuva gorilla

Ryhmäpainetta käsitellään eniten ja se onkin mielenkiintoinen aihe. Eivät kaikki aikuisetkaan tunnista aina, missä menee oman mielipiteen ja muiden seuraamisen raja: joskus hankitaan uusi tv tai hienompi grilli, koska jollakin toisellakin on, ei siksi että itse välttämättä haluaisi tai varsinkaan tarvitsisi sellaista. Ja toisinaan lapset haluavat jonkun lelun enemmän siksi, että kaikilla muillakin on.

Mielenkiintoinen kirja, joka sopii erityisen hyvin lapsen kanssa yhdessä luettavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti