maanantai 21. maaliskuuta 2022

Oboin kirja

60055179. sx318
Veera Salmi: Oboin kirja
Otava 2022, 304s.

 

Oboi, 13 v., on karannut vankilasta ja etsii keltaista taloa, oletettua kotia, josta hänellä ja hänen kahdella sisarellaan on vain hämärä muistikuva. Maailma on muuttunut niin, ettei kukaan enää osaa lukea. Tekstit on korvattu kuulutuksilla ja liikkuvalla kuvalla. Ihmisten vasemmassa kädessä hehkuu outo laite, kjammen, joka jollakin tavalla pitää ihmisiä hallinnassaan. Oboi päätyy kaupunkiin, jonka kirpputorilta hän saa oudon kirjan. Ensin kirja on tyhjä, mutta vähitellen siihen alkaa hahmottua tarina.

Tartuin Oboin kirjaan todella suurin odotuksin. Olin lukenut siitä ainoastaan kehuvia arvioita ja onhan kirjan idea lukutaidottomasta maailmasta kaikessa kauheudessaan erittäin kiehtova. Heti alkuun takeltelin kirjan kielen kanssa. En osaa määritellä, miksi teksti tuntui vaikealukuiselta. Jokin sen rytmissä ja tyylissä piti minut etäällä kaikesta. Ajattelin, että totun kyllä kirjan kieleen, kunhan tarina lähtee kunnolla käyntiin, mutta niin ei oikein käynyt. Eikä se tarinakaan tuntunut oikein ottavan tuulta alleen.

Yksi iso kompastuskivi minulle on kirjan kohdeyleisö. Oboi on 13-vuotias, joten sen perusteella kohderyhmäksi voisi ajatella nuoria, ehkä jopa lapsia. Kirjassa on kuitenkin muutamia rankkoja ja raakoja kohtauksia, jotka eivät aivan pienimmille alakoululaisille mielestäni sovi. Kirjassa on runsaasti kirjallisuusviitteitä, mutta ne ovat melko vanhoihin kirjoihin. Esimerkiksi Michael Enden Momo ei ollut uusi edes minun lapsuudessani 1980-luvulla, joten minkä verran nykynuoret sitä tuntevat? Ylipäätään kirjallisuusviittauksissa ei ole tuoreita kirjoja/hahmoja ollenkaan. Tuntuikin, että tässä on kirjoitettu aikuisille suunnattua nuortenkirjaa.

Toinen tuskastuttava piirre oli sellainen, joka varmasti vain korostui, kun kirjan lukeminen oli muutenkin työlästä. Välillä kertojana toimiva Oboi puhuttelee lukijaa suoraan. Hän esimerkiksi vetoaa lukijaan, siihen tyyliin, että vaikka et vielä ymmärräkään kaikkea niin jatka vielä vähän, kohta kaikki selviää tai ärsyttävästi "et ehkä usko, mitä seuraavaksi tapahtui!" Jos kirjan täytyy tsempata lukijaa jatkamaan lukemista, se ei välttämättä ole positiivinen asia.

Tajuan kyllä, ettei Oboin kirja ole huono, sillä niin monet ovat siihen ihastuneet. Minä en kuitenkaan lämmennyt, eivätkä lopun lukuisat yllättävät käänteet pelastaneet tilannetta.

1 kommentti:

  1. Harmi että jäi etäiseksi. Itseäni alkoi kyllä kiehtoa tuo tyhjä kirja, johon tulee tarina. Ehkä kokeilen tätä. :)

    VastaaPoista