maanantai 28. maaliskuuta 2022

Ihon alla

60428626
Soili Pohjalainen: Ihon alla
Atena 2022, 298s.

 

Soili Pohjalaisen omiin kokemuksiin perustuva romaani Ihon alla käsittelee rankkaa aihetta: lapsen masennusta ja viiltelyä. Viiltely käy vanhemmille ilmi koulun uintipäivää edeltävänä päivänä. Aino näyttää verinaarmuiset käsivartensä äidilleen ja kysyy, miten hän voi mennä uimaan, kun kädet näyttävät tältä. 

Pohjalainen käsittelee aihetta aiemmista kirjoista tutulla tyylillään realistisesti ja rankalla huumorilla. Pari kertaa hörähdin nauramaan ääneen, vaikka mistään huumorikirjasta ei todellakaan ole kyse. Ainon masennus, sen aaltoileva olemassaolo on kuvattu erittäin vahvasti. Samoin vanhempien tuntemukset ensijärkytyksestä kiihkeään avun hakemiseen ja ajoittaiseen voimattomuuden tunteeseen, kun mikään ei tunnu auttavan. Perhe on tekemisissä lukuisten terveydenhuollon työntekijän kanssa, eri psykologien, lastensuojelun ja vaikka kenen. Joukkoon mahtuu ihania, rohkaisevia ammattilaisia ja sitten niitä, joiden hakeutumista alalle ja empatian ja/tai sosiaalisten taitojen puutetta ei voi kuin ihmetellä.

Pidin tästä kirjasta paljon. Se on kirjallisesti vaivatonta luettavaa ja aihe sellainen, josta ei ainakaan liikaa ole kirjoitettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti