maanantai 10. lokakuuta 2022

Vuosikirja

Seth Rogen - Vuosikirja
Seth Rogen: Vuosikirja
WSOY 2022, 7h 26min.
Lukija: Antti Holma
Suom. Riina Vuokko

 

Seth Rogenin muistelmahko oli lukulistallani jo puolison suosituksesta. Sitten instagramissa sain kuulla, että suomenkielisen äänikirjan lukee Antti Holma, niin johan vaihtui formaatti.

Minulla ei ole erityistä mielipidettä sen paremmin Rogenista kuin hänen urastaankaan. Tämän kirjan perusteella sanoisin, että vaikuttaa hauskalta tyypiltä, vaikka runsas huumepositiivisuus tökkikin todella paljon. Rogen muistelee - luonnollisesti - tähän astista elämäänsä. Hän pistää likoonsa paitsi itsensä, myös lähipiirinsä. Nauraa räkätin ääneen vaikka miten monta kertaa (esimerkiksi siinä kohdassa, kun Rogen hämmästelee juutalaisten innostusta leirejä kohtaan), tyrmistyin erinäisiä kertoja (voi taivas, miten juutalaisvastaisia ihmisiä voi edelleenkin olla olemassa) ja välillä tylsistyin (varsinkin niissä kohdissa, joissa selostettiin seikkaperäisesti, miten mikäkin huume/sieni tms. vaikutti milloinkin).

Antti Holma on tälle kirjalle täydellinen lukija. Rogenin jutut ovat paikoin niin sekopäisiä, että osa niistä olisi hyvin voinut olla osa Radio Sodoman ohjelmistoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti