Vuosikirja

Seth Rogen: Vuosikirja
WSOY 2022, 7h 26min.
Lukija: Antti Holma
Suom. Riina Vuokko

 

Seth Rogenin muistelmahko oli lukulistallani jo puolison suosituksesta. Sitten instagramissa sain kuulla, että suomenkielisen äänikirjan lukee Antti Holma, niin johan vaihtui formaatti.

Minulla ei ole erityistä mielipidettä sen paremmin Rogenista kuin hänen urastaankaan. Tämän kirjan perusteella sanoisin, että vaikuttaa hauskalta tyypiltä, vaikka runsas huumepositiivisuus tökkikin todella paljon. Rogen muistelee - luonnollisesti - tähän astista elämäänsä. Hän pistää likoonsa paitsi itsensä, myös lähipiirinsä. Nauraa räkätin ääneen vaikka miten monta kertaa (esimerkiksi siinä kohdassa, kun Rogen hämmästelee juutalaisten innostusta leirejä kohtaan), tyrmistyin erinäisiä kertoja (voi taivas, miten juutalaisvastaisia ihmisiä voi edelleenkin olla olemassa) ja välillä tylsistyin (varsinkin niissä kohdissa, joissa selostettiin seikkaperäisesti, miten mikäkin huume/sieni tms. vaikutti milloinkin).

Antti Holma on tälle kirjalle täydellinen lukija. Rogenin jutut ovat paikoin niin sekopäisiä, että osa niistä olisi hyvin voinut olla osa Radio Sodoman ohjelmistoa.

Kaikki elämästä(ni)

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)
Otava 2020, 304s.

 

Elokuun alussa kirjoitin, että aion lukea tämän Antti Holman tuoreen romaanin tuoreeltaan.
Ja katso, niin tein!

Kaikki elämästä(ni) on autofiktiivinen romaani, jossa Antti Holma esimerkiksi tuskailee äärimmäisen nahkeasti etenevän romaanikäsikirjoituksen kanssa. Kun eihän se oikein etene. Ei ole mitään, mistä kirjoittaa ja vaikka olisikin, niin eihän sitä noin vain osaa kuitenkaan. Samalla tulee käytyä läpi lapsuutta, nuoruutta ja elämää yleensä.

Ihan piruuttani haluaisin kuvailla kirjaa hulvattoman hauskaksi, mutta eihän tämä sellainen ole. Tämä on sympaattinen ja paikoin jopa herkkä. Puolisostaan Holma kirjoittaa melkeinpä siirappiseen sävyyn, paitsi siinä kohtaa, jossa toteaa, että "unenkertojat ovat sietämättömin ihmistyyppi ja ettei hänen pitäisi haluta kuulua heihin." Mutta kun unet on joskus sellaisia, että niistä on pakko saada puhua! Ja omalla kohdallani unet on jännintä, mitä elämässä tapahtuu!

Kirjan kansikuvasta ja kuvituksesta vastaa Elina Warsta (jonka naapurissa muuten istuin erään kesäyön*).

Holman kirjoitustyyli on hyvällä tavalla lakoninen, tarkkanäköinen ja miellyttävän pisteliäs. Nauraa räkätin erittäin epähienostuneesti ääneen monet kerrat, usein jollekin sinänsä sivuhuomautukselle. Kuten että:

"[S]itten minusta tulisi hetero. Normaali, tyhmä, tylsä hetero, joka ottaa kuvia grillistään sosiaaliseen mediaan ja kullistaan valikoiduille työpaikan tytöille. Minun ei koskaan tarvitsisi käyttää hetkeäkään identiteettini miettimiseen, tuntisin oloni kotoisaksi Prismassa, itsetuntoni olisi niin kova, että rohkenisin leuattomaksi turvonneenakin kommentoida kauniiden missien Instagram-kuvien alle, että voisit olla vähän laihempi."

Voisin ylisanoittaa tähän vaikka miten pitkät kehut, mutta nyt on kiire hakemaan kuopusta iltapäiväkerhosta, joten tehokkaat suosittelut tähän loppuun!

 

*Niin että jos tosi elämässä(ni) tämä on mainitsemisen arvoista, uskotte varmaan aika helposti, että uneni ovat kiinnostavampia...

Järjestäjä

Antti Holma: Järjestäjä
Otava 2014, 380s.

Suhteeni Antti Holmaan on lämmin, mutta minun kannaltani harmillisen yksipuolinen. Fanitan Holmaa lujemmin kuin teini-ikäisenä yhtäkään laulajaa tai näyttelijää ja olen vakuuttunut siitä, että jossain rinnakkaistodellisuudessa olemme hyviä kavereita.

Holman esikoisromaani, Järjestäjä, on kykkinyt hyllyssä lukemattomana kuusi vuotta syistä joita en itsekään tiedä. Näköjään lukuinspiraatioon tarvittiin pandemia, työttömyys ja muutama muu tuulettimeen lentänyt kakkakikkare.

Tarmo on kirjaston ainoa miespuolinen työntekijä, jolle työkaverit uskoutuvat henkilökohtaisista asioitaan, vaikka Tarmo ei heitä mitenkään sellaiseen toimintaan rohkaise. Pomo on ihan hirveä, kuten ne muutkin työkaverit. Tai no, Minnamari on ihan siedettävä, ainakin pieninä annoksina. Sitten tapahtuu asioita ja Tarmo jättää kirjaston taakseen. Tarmo on iskenyt silmänsä Suomalaisen Teatterin nuoreen näyttelijään, Danieliin, ja uudessa työssään samaisen teatterin järjestäjänä Tarmolla onkin melko hyvät mahdollisuudet seurata ihastuksensa tekemisiä. Ei tämäkään työyhteisö mikään helppo ole ja kaiken kukkuraksi nämäkin työkaverit ovat jatkuvasti halailemassa.

Järjestäjä oli yllättävän outo kirja. Odotin suoraviivaisempaa ja varmaan kevyempääkin sisältöä, vaikka perusteita moisille odotuksille ei tietääkseni ollutkaan. Pidin kirjan alkukolmanneksesta todella paljon, sillä jotenkin se kirjastoympäristö on minulle niin kodikas ja viihtyisä - Lillukan kaltaisista hahmoista huolimatta. Mitä pitemmälle kirja eteni, sitä selvempää oli, että nyt tässä mennään absurdiuksista toisiin kiihtyvällä tahdilla. Vähän kuin olisi alkanut kuunnella Auta Antti!:a ja epähuomiossa klikannut ekan jakson jälkeen Radio Sodoman puolelle.

Suurella mielenkiinnolla odotan Holman pian ilmestyvää romaania Kaikki elämästä(ni), jota en todellakaan aio seisottaa hyllyssä turhan panttina useita vuosia.

Kauheimmat joululaulut

Antti Holma: Kauheimmat joululaulut
Otava 2017, 171s.

Joulumieltä jos kovasti kaipaat,
runokirjaan sä tartu tähän
kun vain uskot joulun taikaan
sitä löydät - no, ehkä vain vähän.

Monenlaista juttua syntyy
Antti Holman näppäimiltä
ankeahkona joulu näyttäytyy
näissä runoissa näyttää siltä

että jouluisin mieluusti ryypätään
ja tapellaan - jopa puukoin!
Toisaalta myöskin köyritään
ja toisia lahjotaan suukoin.

Joulukuusesta saadaan syttymään sota
oisko parempi muovi- vai aito?
Jos ei astmalääkkeitä tarpeeksi ota
loppuuko anopin hengitystaito?

Jouluun kuuluu yhtälailla
enkeli ja joulutonttu
kohtalona kun on kaikilla
syvä, ankea hautamonttu.

Mieltä kuitenkin lämmittävät
uunilämpimät piparipellit
ihan kivalta myös näyttävät
saunanraikkaat, puhtoiset kellit.

Siis jouluun virittäytykää
Kamalimmilla joululauluilla
avoimin mielin lähestykää
ja antakaa naurunkin tulla.



PS: Tämä Sirsi Sunnaksen runo on ihan huikea! Selvää joulukorttimateriaalia!

Kotiin lensi enkeli
mutta oli mankeli
päälle unohdettu,
nyt enkeli on lettu.

Kauheimmat runot

Antti Holma: Kauheimmat runot
Otava 2015 189s.
Kuvitus: Elina Warsta

Runokirjan jos lahjaksi ostat
tutki tarkasti kantta sen
ett' lahjan saaja ei luule ett' kostat
jonkun vääryyden muinaisen.

Eivät oo nämä kukkaset hennot
saaneet malliaan kasveista maan
vaan roikkuvat kivekset rennot
kaunokukkas'varsistaan.

Vois luulla, ei vitsi tää kestä
alapääpainotteinen
mutt' genitaaleist', kuukautisverestä
on varsin moneksi - myönnän sen.

Reino Leino luontomme tuntee
ja ihmismielen apean tään
pukee sanoiksi millaist' on punkee
kun pimeessä, vittu, ei nää.

Toisiks-Parasken Karin taas
lounaismurteen oman loisisisi
arjen pienist' juituista kirjoittaas
miks' kukaan hänt' halveksisisi?

Ja se runoilijoist' nuorimmainen
ol' Södermalmin Edith
cityneito tuo tuohtuvainen
koluaa monen miehen pedit(h)*.

Sirsi Sunnaksen lapsekas tyyli
voi harhauttaa lukijaa
että onpas-ponpas
     neidon pompas
          nappirivejä monta
kipsis-kapsis
     sakset napsis
          pimpistä karvatonta.

En ois arvannut mä ennakkoon
ett' jaksais naurattaa pylly ja tissi
epäluulot: ne joutavat jorpakkoon
Holma taitaa tän tyylin, son vissi.



* Ei oikeastaan kolua, mutta otin pieniä riimitarpeellisia vapauksia.