Lucy meren rannalla

Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla
Tammi 2023, 270s.
Suom. Kristiina Rikman

 

Korona-pandemian alettua Lucyn ex-mies William haluaa tehdä kaikkensa pitääkseen rakkaansa turvassa, myös Lucyn. William hakee Lucyn New Yorkin asunnolta ja ajaa heidät Maineen, vuokraamaansa rantataloon. Ikänsä puolesta molemmat kuuluvat koronan riskiryhmään ja he suhtautuvatkin vakavasti kaikkiin mahdollisiin rajoituksiin. Tyttäriä on tietysti ikävä ja molempien sydäntä riipii, kun heidän elämissään myllertää.

Elizabeth Stroutin kirjoitustyyli on minulle todella mieluista, niin myös tällä kertaa. Tietysti suuri kiitos kuuluu suomentajalle, Kristiina Rikmanille, joka saa kielen soljumaan todella kauniisti. Korona on alkanut näkyä kaunokirjallisuudessa, mikä on kiinnostavaa, mutta näköjään minulle myös hankalaa. Itse korona ei onnekseni aiheuttanut itselleni tai lähipiirilleni isoja fyysisiä haasteita, mutta kaikkien niiden rajoitusten ja epätietoisuuden vuoksi työsopimustani ei koronakevään jälkeen uusittu ja vajosin henkisesti todella syviin vesiin. Näköjään tämmöiset koronamuistelot aiheuttavat minussa edelleen sen verran synkkiä tunteita ja ajatuksia, että vielä en ole näille valmis.

Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että Lucy meren rannalla on taattua Stroutia. Teksti on Lucyn monologia, kuin päiväkirja tai (yksipuolinen ja hyvin pitkä) kahvipöytäavautuminen. Pidän siitä, kuinka asiat eivät välttämättä tule valmiiksi, koska eihän elämässä läheskään aina niin käy - ainakaan nopeasti. Strout osaa tehdä hahmoistaan todellisen tuntuisia: tavallaan aivan tavallisia, mutta silti kukaan ei ole yksinkertainen tai turha.