Eric Carlen Pikku toukka paksulainen (Tammi, 2012) on jo klassikko vuodelta 1969, mutta viime vuonna se ilmestyi pahvisivuisena painoksena, joten se kestää huomattavasti paremmin pienten lukijoiden käsittelyssä. Avustin joulupukkia sen verran, että hankin tämän meille joululahjaksi. Vaikka Carlen kuvitus ei olekaan sitä selkeintä mahdollista, on pienen, nälkäisen toukan tarina hauska. Parasta on tietenkin seurata, mitä kaikkea toukka viikon mittaan syö - ja työntää omat sormet kirjan sivujen reikien läpi uudestaan ja uudestaan.
Pieni kummajaiskirja löytyi alkuvuoden kirja-alesta muutamalla eurolla. Kenneth Anderssonin kuvitus on selkeää ja kirkkaat värit kiehtovat niitä ihan pienimpiäkin lukijoita. Jokaisella sivulla esiintyy toinen toistaan hassumpia hirviöitä ja hihkutaan "Hui!", kunnes viimeisellä sivulla vastassa on peili - ja jälleen huudetaan "Hui!".
Ahkerimmin meillä luetaan tällä hetkellä kuitenkin Satu Kontisen kuvakirjaa Hupskeikkaa (WSOY, 2010), jota voi lukea yhtä sujuvasti miten päin tahansa. Kirjan kuvat esittävät eläimiä, jotka kirjan ympärikiepsauttamisen jälkeen ovatkin ihan muita! Melko vinhaa. Kaikkia eläimiä ei ole aivan helppo tunnistaa, mutta se ei viehätystä latista. Kuvat ovat ilmeisesti vauvan silmille ihanteellisia kirkkaine väreineen ja suurine silmineen, sillä yleensä katsekontaktia välttelevä kuopus tuijottelee näitä eläimiä intensiivisesti - ja nauraa hörähtelee sekä juttelee niille mielellään. Kirjan kieputusominaisuus taas on hurmannut keskimmäisen lapsen, joka julistaa mielellään kaikille, että "Oikeasti tämä kirja on mun ikioma!".
Näitä meidän pienimmän kanssa tällä hetkellä luetaan. Olisiko teillä lukijoilla vinkata muita hyviä pahvikirjoja?
