Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
(The Weed that Strings the Hangman's Bag, 2010)
Bazar 2014, 383
Suom. Laura Beck
Luin keväällä Flavia de Luce-sarjan ensimmäisen osan, Piiraan maku makea, josta pidin erittäin paljon. Oli heti selvää, että luen myös jatko-osat, joista ensimmäinen onkin jo ilmestynyt suomeksi.
Kuolema ei ole lasten leikkiä on monella tapaa yhtä kiehtova kuin edeltäjänsä. 11-vuotias Flavia on edelleen omalaatuinen, kemiasta kiinnostunut tyttö, jolla on tapana kuljeksia ympäri Bishop's Laceyn kylää ja tehdä tarkkoja havaintoja kaikesta näkemästään. Kiertävän nukketeatterin auto hajoaa hautausmaan kohdalla ja kirkkoherra innostuu järjestämään kaksi nukketeatteriesitystä seurakuntatalolle. Ensimmäinen esitys sujuu upeasti, mutta toinen show päättyy nukkemestarin kuolemaan. Flavia alkaa tutkia tapausta ja jälleen kerran hän on poliiseja nokkelampi tiedonkerääjä ja ongelmanratkaisija.
Lukeminen oli tälläkin kertaa erittäin jouhevaa ja viihdyttävää. Bradleyn luoma pikkukylä asukkaineen on kenties kokoonsa nähden epäilyttävän täynnä vaiettuja salaisuuksia ja Flavian nokkeluus epäuskottavaa, mutta mitäpä tuosta. Tarina käynnistyy oikeastaan hyvin hitaasti, mutta minä pidin kirjan alustakin.
Suomennos on pääosin hyvin onnistunut, siitä kertoo jo sulava luettavuuskin. Mutta pakko on erikseen mainita muusta tekstistä silmille mätkähtävä lause: "Ei tarvinnut kuin vilkaista häntä ollakseen varma, ettei makeup ollut koskaan liannut noita kalpeita hillerinkasvoja". Harmillista, että tällainen virhe on jäänyt huomaamatta.
Kuolema ei ole lasten leikkiä tarjosi leppoisia lukuhetkiä ja sopivan kiemuraisen mysteerin lukijan pohdittavaksi. Jatkolta odotan ehkä eniten keskittymistä Flavian kotiin, Buckshawn kartanoon, sillä olen varma että tuo rapistuva rakennus uhkaa romahtaa jo kätkettyjen salaisuuksien painosta.
