Sarah Waters: Parempaa väkeä
(The Paying Guests, 2014)
Tammi 2015, 595s.
Suom. Helene Bützow
Sarah Watersin Parempaa väkeä kiilasi lukupinon päällimmäiseksi, sillä olen odottanut sitä malttamattomasti talvesta asti. Pidin todella paljon Vieraasta kartanossa ja jo ajatus likikään yhtä hurmaavasta lukukokemuksesta tuntui mahtavalta.
Parempaa väkeä käynnistyy verkkaisesti ja jotenkin brittiläisen vaatimattomasti. Eletään 1920-lukua, jolloin entiset luokkajaot murenevat: palvelusväkeä ei ole enää yhtä helppoa löytää kuin ennen sotia, eikä suurten talojen ylläpitäminen onnistu ilman rahaakaan. Frances Wray ja hänen äitinsä joutuvat ottamaan talonsa yläkertaan vuokralaisia, tai maksavia vieraita, kuten paremmissa piireissä mieluummin asia ilmaistaan. Vuokralaisten mukana taloon asettuu enemmän eloisuutta ja ääntä, palavia tunteitakin.
Luin tämän kirjan tiiviiseen tahtiin, sillä loppua kohti oikeussalidraamaksi muuttuva tarina piti otteessaan. Pidin kuitenkin eniten aivan kirjan alusta ja rehellisesti sanoen olisin mieluummin lukenut tarinan pelkästään uudenlaiseen sosiaalisen asemaan sopeutuvasta rouvasta ja tämän naimattomasta tyttärestä. Ehkä en päässyt tarpeeksi hyvin sisälle Francesin hahmoon, sillä hänen rakkaussuhteensa hiukan itseään nuorempaan naiseen tuntui jotenkin lähmäiseltä. Frances ei itsekään ole mikään vanha (ehkä 26?), mutta mitä pitemmälle luin, sitä vankemmin kuvittelin Francesin tanakaksi, keski-ikäiseksi ja vähän rohjoksi naiseksi. Kirjan loppupuolelle olisin kaivannut myös tiivistämistä. Jotain puolivillaisesta eläytymisestäni kertoo sekin, että tekstiin jääneet lukuisat oikolukuvirheet hyppivät silmille hyvin ärhäkästi. Tunnelma kärsii, kun kirjassa kysellään "Milloin rouva Barber oli alkanut kaivata häntää?" tai todetaan, että "Nakissa oli pitkä rivi nappeja."
Kokonaisuutena Parempaa väkeä jäi harmillisesti keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Waters osaa kyllä kertoa tarinansa niin, että lukija haluaa tietää loppuratkaisun, mutta ilmeisesti tämä tarina ei vain ollut juuri minua varten.
