Varjagien laulu & Noita-akka nimeltä Baba Jaga

Ville Hytönen: Varjagien laulu
Noita-akka nimeltä Baba Jaga
Savukeidas 2018, 30 & 33s.
Kuvitus: Nikolai Roerich & Ivan Bilibin

Silloin tällöin on mielenkiintoista lukea perinteisiä satuja. Ville Hytönen on kirjoittanut kaksi perinteistä sadunkerrontaa kunnioittavaa teosta, joita kuvittavat kahden jo edesmenneen venäläistaiteilijan maalaukset. Kuvat ovat siis olleet olemassa ennen tarinoita, mutta teksti nivoo kuvat ehyeksi tarinaksi.

Varjagien laulu kertoo kansasta, joka lähtee purjehtimaan etelään Rusin maiden läpi. Matkan varrella suunta hieman muuttuu ja varjagit päätyvät asumaan toisaalle, outoon maahan jossa heitä aletaan kutsua viikingeiksi.

Noita-akka nimeltä Baba Jaga sisältää kolme satua. Ne ovat muodoltaan ja sisällöltään perinteisempiä satuja kuin Varjagien laulu. Näissä tarinoissa on leski-isiä ja äitipuolia sekä ilkeä noita-akka, Baba Jaga, joka syö lapsia.

Sinänsä sadut sopivat kaiken ikäisille lukijoille, mutta ehkä näistä olisi eniten iloa 3-4 -luokkalaisille. Varjagien laulussa tekstiä on hyvin vähän ja kuvat kertovat tarinaa melkein enemmän kuin sanat, Baba Jagassa taas teksti tekee suuremman työn.

Pidän kovasti tästä Hytösen tavasta herättää vanhat maalaukset uudestaan eloon.


---


Osallistun tällä blogitekstillä Kirsin kirjanurkan #nuortenkirjatorstai-projektiin

Kadrin päiväkirja

Silvia Rannamaa: Kadrin päiväkirja

(Kadri, 1959)

Savukeidas 2014, 199s.

Suom. Anniina Ljokkoi

Kadrin päiväkirjasta kiinnostuin Saran bloggauksen myötä. En ole hetkeen lukenut tyttökirjoja ja Virolainen tyttökirjaklassikko kuulosti houkuttelevan erilaiselta. Tai ehkä ei erilaiselta, sillä Kadrin päiväkirja on rakenteeltaan ja asetelmaltaan hyvin perinteinen tyttökirja, mutta tapahtumien sijoittuminen sodan jälkeiseen Neuvosto-Tallinnaan on toki erikoista.

Kirjan  alussa 12-vuotias Kadri makaa sairaalassa toipumassa onnettomuudesta. Sairaalassa on tylsää ja ajankuluksi tyttö päättää alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Kadri asuu ankeassa kellariasunnossa motkottavan mumminsa kanssa ja haaveilee sotavuosina kadonneen isänsä palaavan ja järjestävän elämän paremmaksi. Koulussa Kadri ei pärjää kovin hyvin, eikä ystäviäkään oikein ole. Eipä sillä, ei Kadri haluaisikaan viedä ketään kodin kurjuutta todistamaan.

Kukapa olisi uskonut, että sairaala-aika muuttaisi Kadrin elämän tyystin toisenlaiseksi? Siellä hän nimittäin tutustuu ystävälliseen kirjailijattareen, jolta Kadri oppii uudenlaisen asenteen sekä itseensä että muihin. Kun Kadri pitkän kuntoutusjakson jälkeen palaa kouluun, hän on kuin eri ihminen. Ja tietenkin, tyttökirjojen tapaan, luvassa on vielä suurempiakin yllätyksiä ja se onnellinen loppu.

Minua vaivaa ärsyttävä lukujumi. Olen aloittanut vaikka kuinka monta kirjaa, mutta mikään ei tunnu oikein kunnolla vievän mukanaan. Kadrin päiväkirjaakin luin sivumäärään nähden pitkään. Tarina oli sympaattinen ja pidin siitä, että kirja sijoittuu juuri sodan jälkeiseen Viroon. Suomentajan kirjoittamat jälkisanat avaavat varmasti tarinan erikoisuuksia etenkin niille nuorille lukijoille, jotka eivät ole kovin hyvin perillä Viron lähimenneisyydestä. Kirjan loppuun on lisätty myös sanasto, vaikka useimmat käsitteet avautuvat mielestäni tarpeeksi hyvin jo itse tekstissä. Sen sijaan kirjaan lisätyt julisteet tuntuivat aika turhilta, vaikka mielenkiintoisia olivatkin. Etenkin julisteiden kuvatekstit katkaisivat häiritsevästi itse tarinan, enkä minä ainakaan osaa olla lukematta tekstejä sitä mukaa kuin ne eteen tulevat. Erikoinen ratkaisu siis, eikä minusta aivan toimiva, mutta eipä niillä kokonaisuuteen onneksi kovin suurta vaikutusta ollut.

Kadrin päiväkirja oli helppoa luettavaa ja uskon sen kiinnostavan muitakin tyttökirjojen ystäviä.