Michael Chabon: Telegraph Avenue
(Telegraph Avenue, 2012)
Tammi 2014, 616s.
Suom. Aleksi Milonoff
Telegraph Avenuelle on tulossa kauppakeskus, joka kenties herättäisi kulmakunnan horroksesta ja ainakin tukahduttaisi kuoliaaksi Archyn ja Natin vinyylidivarin. Divarimiesten kotisynnytyksissä kätilöivät vaimot, Gwen ja Aviva, eivät hekään voi tuudittautua mielikuviin turvatun työtulevaisuuden puolesta, kun suunnitelmien vastaisesti edennyt synnytys poikii paitsi terveen tytön myös oikeushaasteen. Telegraph Avenueta edestakaisin kruisailee pyörällään teinipoika Titus, ja häneen rakastunut Jules eli Julie. Oman säväyksensä antaa myös entinen kung-fu-elokuvatähti Luther Stallings, papukaija nimeltään Viiskasi ja joukko muita omalaatuisia henkilöitä.
Näistä lähtökohdista kuvittelin Telegraph Avenuen olevan kuin luotu minulle. Olen lukenut Michael Chabonilta aiemmin Kesämaan ja muistan edelleen, kuinka innoissani ahmin kyseistä, ilmeisesti lähinnä lapsille suunnattua, kirjaa. Mutta Telegraph Avenue ei ikävä kyllä vastannut odotuksia.
Ensimmäinen ininäni koskee kirjan lukuja, joita ei oikeastaan ole. Jykevä kirja on jaettu viiteen osaan, joiden sisällä luvut on jaettu ainoastaan tyhjällä rivillä. Minkäänlaista "luen vielä yhden luvun" -efektiä ei siis pääse syntymään. Lähinnä tuskastutti, että mihinkähän kohtaan sen kirjanmerkin nyt lykkäisi. Teksti on häkellyttävän epätasaista. Välillä tarina etenee jouhevasti, mutta aivan liian usein tuntui kuin olisin yrittänyt juosta pehmeässä hiekassa. Chabon näyttää viehättyneen pitkistä virkkeistä, jopa siinä määrin että kirjan kolmas osa, Paljon kokenut lintu, on koko 17 sivunsa pituudelta yhtä ja samaa virkettä.
"Vähän ennen kuin illan emäntä, jolla oli patentti geeniin joka koodasi munuaissiirrännäisen hylkimistä ehkäisevän proteiinin, pyysi vieraita kokoontumaan kaiverrettujen ja sabluunamaalattujen kattopalkkien alle olohuoneeseensa ja lähetti nuoren kampanjanaisen ulos kertomaan orkesterille, että sopisi pitää kymmenen minuutin tauko, jotta Illinoisin osavaltion senaattori Obama voi pitää puheen vieraille, joista jokainen oli lahjoittanut vähintään tuhat dollaria kampanjaan, puheen jossa hän yrittäisi harkituin sanakääntein ja rauhallisella esiintymisellään vakuuttaa yleisölle (turhaan ja virheellisesti, kuten kävisi ilmi), että heidän presidenttiehdokkaansa ei kärsisi häpeällistä tappiota marraskuun vaaleissa, Obama pysähtyi hetkeksi kivipihalle avautuvaan ovensuuhun kuuntelemaan tilaisuuteen palkattua bändiä."
Kuten yllä oleva lainaus osoittaa, lukemiseen oli syytä keskittyä tavallista paremmin, jotta ei heti tippunut kärryiltä. Mutta väkisinkin tipuin, sillä en oppinut tunnistamaan kaikkia henkilöitä. Etenkin Luther Stallingsiin liittyvä juonikyhäelmä ei lopultakaan muotoutunut kovin selkeäksi, joten oletan sotkeneeni ihmisiä keskenään. Ylipäätään kirja venyy ja vanuu, haahuilee epämääräisesti siellä täällä, aivan liian laveasti. Homma ei pysy kasassa, vaikka hyviäkin lukuhetkiä tähän sivumäärään mahtuu.
Karsimista tämä kirja olisi kaivannut, tiivistämistä oikein kovalla kädellä.
Voi pettymys.
