lauantai 2. helmikuuta 2019

Lisää Normaaleja

Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen? (2017, 448s.)
Mitä tytön täytyy tehdä? (2018, 396s.)
...ja Onnellista uutta vuotta (2018, 155s.)
Gummerus
Suom. Kristiina Vaara



Vastikään lukemani Oonko ihan normaali? oli niin sydäntä lämmittävä kirja, että lainasin saman tien sarjan muutkin osat.Vaikka kyse on sarjasta, nämä voi lukea aivan hyvin itsenäisinä teoksina, viimeisintä bonusosaa lukuun ottamatta.

Mikä kaikki voi mennä pieleen? keskittyy Amberiin, joka lähtee Amerikkaan työskennelläkseen puolivirallisesti äitinsä ja tämän uuden puolison perustamalla lasten kesäleirillä. Suurin motivaattori on kuitenkin äiti, johon Amber haluaisi löytää yhteyden. Suurilla odotuksilla on tapana tuottaa pettymys, mutta ehkä kesä Kaliforniassa ei sittenkään ole ihan katastrofi.

Kolmannen kirjan kertojana toimii Lottie, joka ei enää jaksa tuntemattomien miesten ehdotteluja ja kaikkialla vellovaa seksismiä. Hän sisuuntuu ja aloittaa kuukauden kestävän projektin, jonka aikana hän kiinnittää myös muiden huomion jokaiseen seksistiseen asiaan. Mitä tytön täytyy tehdä? näyttää konkreettisesti sen, kuinka seksismiä on melkein kaikkialla. Lottien projekti on rankka ja uuvuttava, vaikka hän saakin paljon tukea ystäviltään ja monilta muiltakin.

...ja onnellista uutta vuotta on trilogian lopullisesti (?) päättävä pienoisromaani. Siinä tytöt kohtaavat ensimmäistä kertaa muutaman kuukauden tauon jälkeen Amberin järjestämissä kotibileissä. Jokainen on aloittanut jatko-opinnot tahoillaan ja hyvistä aikomuksista huolimatta yhteydenpito kolmikon kesken on hiipunut. Niin Evie, Amber kuin Lottiekin on jättänyt jotakin mieltä painavaa kertomatta ystävilleen, jotka eivät enää tunnu aivan niin läheisiltä kuin vielä hetkeä aiemmin.

Tämä sarja on kyllä ihan mahtava. Jotenkin Bourne onnistuu ujuttamaan kirjoihinsa aimo annoksen feminismiä siten, ettei se tunnu liiaksi tuputtamiselta tai päälle liimatulta tietoiskulta. (Välillä tosin lipsahtaa sillekin puolelle.) Nämä kolme tyttöä ovat kukin ihan omanlaisiaan ja jokaisesta löytyy jotakin samastumispintaa. Tykkään siitäkin, että kukaan tytöistä ei ole niin sanotusti täydellinen, vaan jokaisella on myös ärsyttävät piirteensä.

Mitä tuohon bonus-osaan tulee, minusta se oli haikeudessaan ja realistisuudessaan... no, ihana. Vaikka Evie, Amber ja Lottie ovat ajautuneet etäämmälle toisistaan ja se on vähän surullista, minusta on tervetullutta muistuttaa nuoriakin lukijoita siitä, etteivät ystävyyssuhteetkaan välttämättä ole ikuisia. Ajan myötä me kaikki muutumme ja joskus käy niin että ennen todella läheinen ystävä tuntuukin aivan vieraalta.

Tätä tyttökolmikkoa tulee ikävä, mutta olipa kiva tutustua heihin.

2 kommenttia:

  1. Hmm, minulla on vissiin ollut ihan väärä kuva tuosta ekasta kirjasta ja sen myötä olen (ennakko- ja harhaluuloisesti) teilannut koko sarjan (omassa päässäni toki vain). Nyt kun luin tämän ja tuon aiemman kirjoituksesi ekasta kirjasta, niin ehkäpä täytyy kääntää takkia. Tuon ensimmäinen kirja (Oonko ihan normaali?) siis ainakin kiinnostaa eli sehän minun pitänee nyt ainakin lukea. Olen siis ehkä jotenkin salaa pelännyt, että nämä ovat jotain "special snowflake"- kirjoja, mutta eivät taida olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, Suosittelen kyllä antamaan mahdollisuuden! Tuossa toisessa osassa (Mikä kaikki voi mennä pieleen?) huomaa vähän liikaa lukevansa käännöstä, joten suosittelen sulle alkuperäiskielellä lukemista - ne kun on taatusti sulle helpommin saatavissakin.

      En nyt toki uskalla taata, että viihdyt ton ekan osan parissa, mutta toivon kovasti että niin kävisi. :)

      Poista