lauantai 13. elokuuta 2011

Muffinssijuttuja


Sain Jaanalta Toisen tähden alla-blogista tämän muffinssi-tunnustuksen, kiitos! Muffinssin saajan kuuluu kertoa lempiväri, lempiruoka ja haaveittensa matkakohde.

Minä tykkään eniten punaisesta. Mutta myös oranssista ja ruskeasta. Oikeastaan kaikista lämpimistä väreistä. Vaatteissa on tosin paljon myös mustaa, se kun on helppo yhdistää melkein mihin vain. (Eikä sovi unohtaa sitä hoikentavaa vaikutusta ;) )

Lempiruokaa on sitten jo vaikempi valita. Tykkään syömisestä, eikä ruoan tarvi olla mitään erikoista: mulle maistuu. Mutta tuoreet mansikat on ehkä ihaninta, mitä on. Jos taas ihan oikeasta ruoasta puhutaan, niin uunilohi on herkullista. Tai paistettu, kylmä- tai lämminsavustettu...

Matkustelu ei kuulu intohimoihini. Olen käynyt ulkomailla viimeksi noin 8 vuotta sitten, eikä se ollut mikään positiivinen kokemus. Matkustin nimittäin yhden hyväntekeväisyysporukan mukana bussilla Pietariin. Rajan ylitys ei ollut mutkaton, vaan meidät passitettiin takaisin Suomeen kaksi tai kolme kertaa. Hotellimme, jonka piti olla juuri remontoitu ja täten hulppea, oli jäätävän kylmä ja ruoka pahaa. Vierailut lastenkodeissa ja sairaaloissa eivät tietenkään piristäneet mieltä nekään.


Mutta Eremitaasi oli upea! Olisin voinut viettää siellä vaikka viikon ihaillen kaikkea sitä upeutta, mitä museo sisälleen kätkee. Leonardo da Vincin taulut sain nähdä, mutta moni muu mielenkiintoinen kohde jäi välistä. Eli matkakohteeksi valitsen Eremitaasin - sitä Pietaria en niin välittäisi tutkia. Paitsi että toki siellä olisi monta muutakin upeaa museota ja nähtävyyttä.


Hauskaa olisi nähdä esimerkiksi tämä kello käynnissä. Oppaamme kertoi, että koneistoa säästetään ja kello lyö vain tiettyinä päivinä tiettyihin aikoihin.

Monessa blogissa muffinssi-kysely onkin jo suoritettu, mutta nopealla tarkistuskierroksella hoksasin kaksi, joissa sitä ei ole vielä nähty. Eli ojennan pinkin muffinssin Cathylle Humisevalle harjulle sekä Zephyrille Kirjanurkkaukseen.

4 kommenttia:

  1. Kiva kun muffinssi maistui ja vastasit.

    Harmi, että teillä oli tuollaisia kokemuksia Pietarin matkallanne. Rajamuodollisuudet ovat välillä vähän rasittavia, mutta koko ajan tehdään töitä, että matkustaminen helpottuisi. Myös tuo kohtuuhintaisten ja kohtuukuntoisten hotellien löytäminen on vaikeaa, sekä Pietarissa että varsinkin Moskovassa. Mutta silti suosittelen, että annat sille Pietarillekin (ei pelkästään Eremitaasille, vaikka siellä saisikin yhden loman kulumaan)toisen mahdollisuuden. Kaupunki on upea ja täynnä esimerkiksi viittauksia kirjallisuuteen.

    VastaaPoista
  2. Maria, kuvat ovat upeita, mutta ikävä kyllä eivät minun ottamiani. (Meiltä kiellettiin valokuvaaminen kierroksella) Oli kyllä tarkoitus laittaa linkki kuvien lähteeseen, mutta näköjään unohdin. Pitääkin etsiä tiedot uudelleen.

    Jaana, uskon kyllä, että Pietarissa riittää nähtävää myös Eremitaasin ulkopuolella. Olin suunnitellut tekeväni hotellilta kävelyretkiä ainakin yhdelle hautuumaalle ja parille kirkolle, mutta tunnustan, etten sitten uskaltanutkaan. (Liian pimeää, liian korkeita rakennuksia, kielitaidon rajallisuus ja liian vilkas mielikuvitus...)
    Mutta muutamassa kirkossa käytiin porukalla - yksi jäi erityisesti mieleen siitä, että se oli neuvostovallan aikaan ollut uimahallina - ja linja-auton ikkunasta ehdin vilaukselta ihailla montaa upeaa puistoa ja Pietari-Paavalin linnoitusta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta! :)

    Minullekin on jäänyt lukioaikaiselta Eremitaasin vierailulta mieleen tuo upea kullanvärinen lintukello!

    VastaaPoista