Mekkotehdas aikuisille

Kirsi Etula, Sunna Valkeapää-Ikola: Mekkotehdas aikuisille

WSOY 2015, 136s.

Valokuvat: Krista Keltanen

Käytin nuorempana (lukioikäisestä lähtien) paljon hameita. Muistan vieläkin, kuinka kummalliselta tuntuivat ne ensimmäiset kerrat olla koulussa hameessa kaikkien niiden farkkujen keskellä. Mutta nopeasti totuin, eikä kukaan ainakaan mitään negatiivista sanonut. Sittemmin hameet kuitenkin jäivät, kunnes viime talvena iski ihan mahdoton mekkokuume.

Löysin kaupan poistorekistä trikoomekon, joka ei ole kauhean nätti, mutta juuri niin mukava päällä kuin kuvittelinkin. Suunnittelin ompelevani itse toisen samalla kaavalla, mutta kankaatpa olivatkin niin hintavia, etten raaskinut ottaa epäonnistumisen riskiä. Kaavojen piirtäminen valmiista vaatteesta ei todellakaan kuulu vahvuuksiini, joten seuraavaksi haalin kirjastosta vinon pinon käsityökirjoja, joiden avulla aioin onnistua. Mutta hah, eipä niistä juurikaan apua ollut! Kaikki löytämäni kirjat, joissa oli mieleisiäni mekkoja, olivat ulkomaisia ja vaatekoot ihan kummallisia. Kaikkein eniten ärsytystä aiheuttivat japanilaiset kirjat, joissa kyllä oli kokoja XS:stä XL:ään, mutta joissa sen suurimmankin koon vyötärönympärys oli noin 78cm. Jäin siis ilman mekkoa ja kaihoisana odottamaan ohjeita isommillekin mitoille.

Mekkotehdas aikuisille on juuri sellainen kirja, jota talvella etsin. Tästä löytyy 14 erilaista mekkoa aikuisille ja yksi lapselle. Mekkoja on moneen lähtöön ja kaikille vartalotyypeille, vieläpä niin että oikeastaan kaikki mekot sopivat ihan minkä kokoiselle tahansa. Kokoja onkin paljon, 34-46, ja näiden mitoitukset vastaavat hyvin suomalaisia muotoja. Kankaan materiaalia ja/tai kuosia vaihtamalla mekon tyyli muuttuu tietenkin vielä vaikka kuinka moneksi. Useista mekoista on lisäksi pari erilaista toteutusta, joten uskaltaisin väittää tästä löytyvän jokaiselle mekkoa kaipaavalle mieluinen malli.

Krista Keltasen ottamat valokuvat ovat todella kauniita ja tunnelmallisia. Minä ihastuin jo kannen kuvan perusteella Aino-malliin, joka tuolla pallokuvioisella kankaalla on ihanan 60-lukuinen.

Aino on myös yksi kirjan yksinkertaisimmista malleista, joten sen kaavalla ompelin itselleni ensimmäisen uuden mekon. Jätin taskut ja vuorin pois, joten hommahan oli ainakin periaatteessa helppo. Ompeluohjeet ovat selkeät ja sopivan pikkutarkat tällaiselle vähän epävarmalle ompelijalle. Selkeistä ohjeista huolimatta onnistuin ompelemaan toisen hihoista paikoilleen nurja puoli päällepäin ja senhän huomasin luonnollisesti vasta säntillisesti saumavarat huoliteltuani. Teen vastaavia sähläämiskämmejä aina ommellessani, vaikka muka yritän olla tosi huolellinen… No, pienen purkutuokion jälkeen jatkoin vähän keskittyneemmin ja lopulta sain sujauttaa ylleni uuden kesäisen mekon. 

Jos ei ota huomioon sitä, että mekko saa minut näyttämään hyvin pönäkältä ja sitä, että piilovetoketju ei ole aivan piilossa (koska mummun vanhassa ompelukoneessa ei ole piilovetoketju-paininjalkaa), on lopputulos ihan onnistunut. Ehkä joudun ompelemaan vielä jonkinlaisen vyön, että pahin raskausmahaefekti katoaisi.

Seuraavaksi ajattelin uskaltautua ompelemaan tällaisen Ruut-mekon, joka näyttää suloisen kesäiseltä ja kevyeltä. Lisäksi vetoketjuton Ruut on vielä yksinkertaisempi ommeltava kuin Aino, joten uskon onnistuvani.

Mekkotehdas aikuisille on innostava ja ihana kirja. Kuten jo totesin, kirjan mekkotarjonta on niin laaja, että ihan varmasti malleista ainakin yksi (tai viisi) miellyttää. Pönötyskuvien puute todistaa sen, että mekko sopii todella hyvin ihan tavalliseen arkipukeutumiseen vähintään yhtä hyvin kuin juhliinkin.