keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Harry Potter ja Azkabanin vanki

J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
(Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, 1999)
Tammi 2002 (10. painos), 456s.
Suom. Jaana Kapari

Illat ovat edelleen kuluneet Harry Potterin parissa. Azkabanin vankia luettiin noin kuukausi ja suoraan sanoen minua hirvittää jäljellä olevien kirjojen pituus. Mutta luettavahan nekin on, siitä ei pääse mihinkään. Ehkä saan kuitenkin suostuteltua lapset kuuntelemaan edes yhden kirjan verran jotain muuta välillä.

Harry Potter ja Azkabanin vanki on vauhdikkaampi kuin kumpikaan edellisistä osista. Heti kirjan alussa riittää jännitettävää, kun Harrylta menee hermot Dursleyn perheen kanssa ja hän tulee taikoneeksi Marge-tädin ihmisilmapalloksi. Kumma kyllä taikaministeriö ei rankaisekaan Harrya koulun ulkopuolella tekemästä taiasta, vaan tarjoaa hänelle huoneen Vuotavasta noidankattilasta koulun alkuun asti. Sekä jästi- että velhomaailmassa pelätään vaarallista vankikarkuria, Sirius Mustaa, joka kaikesta päätellen yrittää päästä käsiksi Harryyn, pahoin aikein tietenkin. Koulussa Harrylla riittää tekemistä huispauksen parissa ja Hermione opiskelee aiempaakin ahneemmin. Hagrid on palkattu opettajaksi, mutta Malfoy onnistuu aiheuttamaan välikohtauksen, joka on koitua uljaan hevoskotkan kohtaloksi. Suojautumista pimeyden voimilta opettaa jälleen uusi opettaja, Lupin, joka paljastuu ihmissudeksi. Totuuksia paljastuu niin Ronin lemmikkirotasta kuin Sirius Mustastakin.

Harry Potter ja Azkabanin vanki oli siinä mielessä piristävä poikkeus tällä uusintalukukierroksella, että se ei tuottanut pettymystä. Itse asiassa pidin siitä nyt enemmän kuin aiemmin. Aikaisemmin olen lukenut etenkin huispauskohtaukset hampaita kirskutellen ja pitkästyneenä, mutta lasten eläytyminen pelin käänteisiin sai minutkin innostumaan. Pottereiden lukeminen ääneen ei ole mikään helpoin homma. Luvut ovat pitkiä kerralla luettavaksi ja välillä virkkeillekin kertyy haastavasti mittaa.

Azkabanin vanki nousi tämän lukukerran myötä Potter-suosikikseni. Jännä nähdä, tuntuvatko loppupään (mielestäni ylipitkät) kirjat aiempaa paremmilta, jos ne lukee lasten reaktioilla höystettynä.

2 kommenttia:

  1. On näistä Pottereista moneksi. Meillä näitä on luettu ääneen ja itsekseen. Ensimmäistä osaa kelataan äänikirjana uudestaan ja uudestaan ja elokuvia on katsottu 5/7. Harry Potter -tietokirjat on luettu melkein palasiksi. Loistavaa lukemisen juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Kyllä näistä todella on iloa vaikka kenelle :) eskarilainen pistää nyt hanttiin Pottereille, sillä ne alkavat olla hänelle liian jänniä. Äänikirja olisi ehkä iltasatutuokioonkin hyvä pelastus, koska toki se kuunteleminen sujuisi minultakin ja olen kuullut äänikirjaversiosta vain hyvää.

      (Ja mää olen niin niuho, että tietokirjat olen nostanut kirjahyllyn ylimmälle hyllylle turvaan kuopuksen rajuilta otteilta…)

      Poista