Hylkäämisen päivät

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät
WSOY 2017, 235s.
Suom. Taru Nyström

Elena Ferranten Hylkäämisen päivät on raju kirja. Lukiessa en voinut olla vertailematta tätä Martina Haagin kirjaan Olin niin varma meistä, sillä molemmissa lähtöasetelma on sama: aivan tavallisena arkipäivänä aviomies ilmoittaa haluavansa erota. Kummassakin kirjassa miehellä on jo uusi suhde, mutta ei alkeellisintakaan aikomusta tai halua käydä eroa läpi vaimon kanssa.

Ferranten kirjassa Olga menee aivan pois tolaltaan. Arki ei pysy hallussa ja Olga on kaikin puolin hukassa. Edes lasten takia Olga ei pysty teeskentelemään, että kaikki olisi kunnossa. Mies ei ole jättänyt yhteystietojaan, eikä alkuun tunnu edes muistavan lastensa olemassaoloa.

Hylkäämisen päivät on hurja. Se on ruma ja rietas kertomus naisesta, jonka mieli hajoaa. Tunnetasolla tämä oli ristiriitainen lukukokemus: toisaalta tällaiset tunnemylläkät eivät voi jättää kylmäksi, toisaalta taas Olgan kykenemättömyys hakea tai pyytää edes alkeellista apua turhautti ja samalla etäännytti. Koko kirjassa ei tainnut olla yhtäkään hahmoa, josta olisin pitänyt. Edes perheen koira ei hellyttänyt.

Napoli-sarjaan verrattuna Hylkäämisen päivistä puuttuu lämpö, minkä toki selittää osittain jo aihepiiri. Taidokas kirja, vaikka jättikin jälkeensä lievän vastenmielisyyden tunteen.