perjantai 3. marraskuuta 2017

Nokisen tomumajan arvoitus

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus
(As Chimney Sweepers Come to Dust, 2015)
Bazar 2017, 426s.
Suom. Maija Heikinheimo



Edellisen Flavia de Luce -kirjan jälkeen olin tolkuttoman pettynyt. Kirjan juoni loisti lähinnä poissaolollaan ja lukeminen oli väsyneen takkuista. Onneksi aika kultaa muistot ja ilahduin ihan aidosti, kun sain Alan Bradleyn tuoreimman suomennetun kirjan, Nokisen tomumajan arvoitus.

Flavia todellakin vaihtaa maisemaa, tosin täysin vasten tahtoaan. Hän aloittaa opinnot neiti Bodycoten tyttökoulussa Kanadassa. Matka on pitkä, mutta Flavia saa merkittävästi virtaa jo ennen ensimmäistä varsinaista koulupäiväänsä, kun hänen huoneensa takan savupiipusta tipahtaa muumioitunut ruumis. Luonnollisesti Flavia aloittaa murhatutkimukset ja yrittää keksiä sekä murhaajan että uhrin henkilöllisyyden.

Selvästi maisemanvaihdos teki hyvää kirjasarjallekin. Tällä kertaa tarina imaisee mukaansa ja kaikkea uutta jännittävää ilmaantuu sen verran nopeaan tahtiin, ettei tylsistymiselle ole edes tilaisuutta. Tyttökouluun sopeutuminen ei ole mikään helppo juttu, mutta sentään Flavia otetaan mukaan illanistujaisiin, joissa pelataan spiritismiä, puhutaan aaveista ja kadonneista tytöistä.

Tämän kirjan jälkeen olen virallisesti leppynyt ja jään odottamaan seuraavaa osaa iloisin mielin.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kuulla, että olet leppynyt, minä en ole kokenut sitä pettymystäkään, vaan porskuttelen Flavian tahtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Mikäs tässä Flavian kanssa viihtyessä! :) Ihan jokaiseen osaan en ole tosiaan ihastunut, mutta kokonaisuudessaan aivan mainio sarja.

      Poista