Kadonneen lapsen tarina

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina
(Storia della bambina perduta, 2014)
WSOY 2018, 512s.
Suom. Helinä Kangas

Joskus kirjan lukeminen on samaan aikaan ihanaa ja kamalaa.
Oli aivan ihanaa päästä lukemaan Ferranten tuoreinta suomennettua teosta, Kadonneen lapsen tarinaa, sillä kaipasin hirveästi takaisin Elenan seuraan. (Lilaa ei oikeastaan ollut kauheasti ikävä.)
Mutta kamalaakin tämän lukeminen oli siitä hetkestä lähtien, kun tajusin lukevani Napoli-sarjan päätösosaa. Eihän tämä nyt vielä saa loppua!

Elena Grecon elämä on murrosvaiheessa. Vaikka niin ei pitänyt koskaan käydä, Elena tyttärineen muuttaa asumaan Napoliin, Elenan lapsuuden kotikortteliin. Kaikkialla myrskyää, niin yksityiselämässä kuin työn saralla, yhteiskunnallisista muutoksista puhumattakaan.

Kyllä voi tarina olla hieno! Tässäkin osassa jo Elenan elämässä ehtii tapahtua hurjan paljon. Tunneskaala on laaja ja lukija saa takuulla tuntea niitä itsekin tarinan viedessä mukanaan. Vaikka en Lilaan ole missään vaiheessa kauheasti kiintynyt ja olen Elenan ja Lilan ystävyyden laatuakin ihmetellyt, Kadonneen lapsen tarinassa lämpenin Lilalle aivan uudella tavalla. Lila on sittenkin ihan oikea ystävä, ajoittain todella hyvä ystävä.

Koko Napoli-sarja on ollut silkkaa lukunautintoa, jonka koukuttavuutta en edelleenkään ihan ymmärrä. Napoli-sarjasta on tekeillä TV-sarja ja jossain vaiheessa elokuvakin, jotka haluan ehdottomasti nähdä!