Riivatut

Päivi Alasalmi: Riivatut
Gummerus 2018, 267s.

Marraskuussa 1891 Ylöjärven Sunilan kylässä, Lauhan torpassa alkaa tapahtua kummia. Ensin ulko-ovi paiskautuu auki ja kiinni omia aikojaan, kohta jo tavarat liikkuvat itsekseen kuin niillä olisi oma tahto. Torpparipariskunta Manu ja Lahja, sekä heidän keuhkotautia sairastava Hertta-piikansa ovat tietenkin kauhuissaan. Kyläläisiä kokoontuu torppaan outouksia seuraamaan (ja juopottelemaan), eikä tapahtumille löydetä helppoja selityksiä. Läheisen kartanon ottopoika, Tampereella lehtimiehenä työskentelevä Hugo Untamo, lähetetään tekemään juttua torpan tapahtumista ja kerrottavaa kyllä riittää.

Päivi Alasalmen Riivatut vei mukanaan heti ensi sivuilta lähtien. Kerronta on uskottavalla tavalla vanhahtavaa olematta tippaakaan kankeaa tai raskasta. Kuten olen monesti ennenkin kertonut, olen ihan hirveä jänishousu ja pelästyn todella helposti, joten kukaan ei varmasti ylläty siitä, että pelkäsin Riivattuja lukiessa aika tavalla. Vielä enemmän hirvitti siinä vaiheessa, kun minulle selvisi kirjan saaneen inspiraationsa Ylöjärvellä 1885 oikeasti sattuneesta selittämättömäksi jääneestä tapahtumasarjasta.

Luonnollisesti mahdollisen räyhähengen tekoset ovat keskeisessä roolissa, mutta mielenkiintoiseksi osoittautuvat myös kyläläisten suhteet toisiinsa sekä lukuisat juorut. Selityksiä tapahtumille etsitään aktiivisesti ja käsitelläänpä asiaa myös käräjillä.

Tunnelma on läpi kirjan ihanan epämiellyttävä ja loppukohtaus kruunaa mainion kokonaisuuden.