Tandem-kentauri

Markus Kajo: Tandem-kentauri
eli Kettusen jo mones kirja
Docendo 2018, 221s.

Useinhan käy niin, että jos juttelee toisenlaista murretta puhuvan henkilön kanssa, se murre ottaa ja tarttuu omaan puheeseen. Samaten käy joskus kirjojen kielen kanssa. Esimerkiksi Mielensäpahoittajan puhetapa kyllä ei -rakenteineen jää helposti päälle. Myös Kettusen sanailu on sellaista tarttuvaa, että bloggaaja saa ihan tosissaan keskittyä kirjoittamaan omalla tavalla eikä sen toisen.

Markus Kajoa en ole nähnyt televisiossa aikoihin, mikä tosin voi johtua ensisijaisesti siitä, että en katso telkkarista muuta kuin Vain elämää, enkä sitäkään jaksanut tänä syksynä katsoa joka kerta. Onneksi on silti näitä kirjoja, joita lukemalla voi pysähtyä itsekin miettimään erilaisia asioita, kuten nyt vaikka juuri tätä tandem-kentauria. Tandem-kentauri eroaa tavallisesta kentaurista siten, että sillä on kaksi kappaletta sitä ihmisosaa: toinen perinteisellä paikalla ja toinen takajalkojen päällä. Niin sehän on tosi mielenkiintoinen otus! Kumpi niistä saa määrätä jaloista ja miten ne pääsevät yhteisymmärrykseen vaikka kävelynopeudesta tai siitä milloin istutaan tai vaikka hypätään? Varsinkin hyppäämisestä pitäisi varmasti sopia hyvissä ajoin, koska se taka-kentaurihan sen ponnistuksen joutuisi  molempien puolesta suorittamaan. Että jos etummainen näkee esteen, niin hyvissä ajoin pitäisi ymmärtää takana olevaa (jonka näköesteenä itse koko ajan on) varoittaa. Ja monia muitakin haasteita tandem-kentaureilla on, omia ja vaikkapa tielainsäädännöllisiä.

Jos haluat kirjaa lukemalla tulla hyvälle mielelle, niin suosittelen lukemaan mieluummin tämän kuin jonkun muun kirjan. Vaikka useimmat jutut ovat hassuja ja nokkelia, löytyy kansien välistä ja kansipaperin takaa myös tärkeää asiaa aivoinfarktista ja sen oireiden tunnistamisesta. Että jos huumorintaju olisi erilainen, niin silti tulisi kerrattua äärimmäisen tärkeitä asioita.