Valuvika

Soili Pohjalainen: Valuvika
Atena 2019, 4h 23min.
Lukija: Ella Pyhältö

Maria ja hänen avopuolisonsa ovat yrittäneet lasta jo pitkään. Puolisolla on selkeästi suurempi tarve perustaa perhe, Maria lähinnä epäilee omia kykyjään ja siinä sivussa vähän puolisonkin. Kun Arttu-vaari on kekkuloinut pankissa kalsareissaan ja sana siitä kiirii Itä-Suomesta pääkaupunkiseudulle, usuttaa äiti Mariaa matkustamaan vaaria katsomaan. Ei Maria alunperin aio sinne korpeen lähteä, mutta kas vain, vähän omaksi yllätyksekseenkin Maria sinne kuitenkin päätyy.

Vaari on yksi uppiniskaisuuden perikuva, eikä hän mielestään mitään apuja tarvitse. Vähitellen Arttu ja Maria kuitenkin löytävät jonkinlaisen yhteisen sävelen. Ehkä vähän epävireisen, mutta rakkaan.

Soili Pohjalaisella on mahtava kirjoitustyyli. Rakastin hänen esikoisteostaan, Käyttövehkeitä, ja ihan yhtä lailla hullaannuin Valuvikaankin. Pohjalaisen henkilöhahmoilla on luonnetta ja vaikka läheskään kaikki luonteenpiirteet eivät ole mairittelevia, näitä hahmoja tekisi mieli halata lujaa. He tosin tuskin ilahtuisivat siitä, mutta ei mennä siihen nyt ollenkaan.

Teksti on kaikin puolin luontevaa ja kielenkäyttö riemastuttavan rempseää. Ihan harmitti, kun kuuntelin tätä äänikirjana kävelylenkeillä, kun en voinut kirjoittaa niitä mehukkaimpia juttuja heti muistiin. Muistan nyt enää vain sen, että joku käytti Artusta kuvausta ihmisperse ja se oli kerta kaikkiaan niin osuvasti sanottu, että nauroin ääneen sopivasti jonkun leikkipuiston kohdalla ja luultavasti vaikutin puistossa olijoiden silmissä vähän sekopäiseltä.

Valuvika oli virkistävää ja vähän herkistävääkin luettavaa. Suurimmat lukusuositukset!