 |
| Tommy Orange: Ei enää mitään Atena & CO 2020, 327s. Suom. Jussi Korhonen |
"Kaupunkeihin siirtämisemme oli tarkoitus olla viisisataa vuotta kestäneen kansanmurhakampanjan, sopeuttamisen, sulauttamisen ja olemattomaksi tekemisen välttämätön vaihe. Mutta kaupungit uudistivat meidät ja me otimme ne omiksemme. Me emme eksyneet korkeiden rakennusten sekaan, kasvottomien massojen virtaan tai liikenteen tauottomaan jyrinään."
Tommy Orangen Ei enää mitään antaa äänen Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoille, heidän nykypäivän edustajilleen. Äänet eivät soi sulokkaassa sopusoinnussa, eivätkä sanat ole kaikille samat tai entuudestaan tutut. Joillekin alkuperäiskansan edustajille sukujuuret ovat vahva osa identiteettiä, toiset taas haluavat kieltää koko asian. Ja jotkut taas haluaisivat tuntea taustansa paremmin, mutta kukaan läheinen ei halua tai ehkä edes osaa puhua asiasta.
Ei enää mitään kuljettaa lukijan kahdentoista henkilön kautta powwow-juhlaan. Luvut on nimetty kunkin henkilön mukaan, mikä selkiyttää alkuun irrallisilta tuntuvien tapahtumien seuraamista. Powwown lähestyessä tarinat kuitenkin kulkeutuvat koko ajan lähemmäksi toisiaan.
Orangen kerronta on todella taidokasta, samoin Jussi Korhosen käännös. Minulle tämän kirjan lukeminen oli keskittymistä vaativaa, sillä halusin uppoutua tarinaan täysillä, ilman jatkuvia keskeytyksiä ja muita ulkoisia häiriötekijöitä.
Tämän upean kirjan toivoisin löytävän tiensä mahdollisimman monien lukijoiden käsiin.
Minäkin luin tämän ja toivon kirjalle runsaasti lukijoita. Tommy Orange ja hänen kirjansa aihe kiinnostivat minua Helsingin kirjamessujen ohjelmasta eniten. Kirja vaati lukijalta keskittymistä, mutta se kannatti.
VastaaPoista