Levoton veri

Robert Galbraith: Levoton veri
Otava 2020, 892s.
Suom. Ilkka Rekiaro

 

Olen rakastanut Aiempia Cormoran Strike -kirjoja niin, niin paljon! Kuten blogistakin voi päätellä, luen todella vähän dekkareita tai muita jännäreitä, mutta tästä sarjasta olen nauttinut aina. Siksipä odotukset olivatkin todella korkealla ja ihan hihkuin nähdessäni, miten hillittömän paksusta kirjasta oli kyse.

Kirjan alussa Strike on istumassa iltaa vanhimman ystävänsä kanssa. Kapakan ulkopuolella Striken juttusille tulee kaksi naista, joista toinen pyytää tältä apua noin 40 vuotta aiemmin kadonneen äitinsä löytämiseksi. Strike ei tietenkään voi luvata mitään, mutta kiinnostuu kuitenkin tapauksesta niin paljon, että ottaa sen tutkittavakseen. Totta kai Striken ja Robin Ellacottin firmalla on myös muita tapauksia työn alla, mutta uuden sihteerin lisäksi palkkalistoilta löytyy myös kaksi miespuolista avustajaa.

Yksityispuolella Strike saa satunnaisia puheluita ja tekstiviestejä epävakaalta exältään Charlottelta ja Robin käy läpi vaikeaa avioeroa. Lisäksi Striken kasvattanut täti sairastaa syöpää ja kuuluisaan mutta etäiseen isäänkin liittyviä haasteita on ilmassa. 

Voi voi.
Vaikka enimmäkseen nautin lukemisesta, niin kokonaisuus oli kyllä kamala pettymys. Ensinnäkin tästä puuttui kaikki se jännite, josta olen aiemmissa osissa eniten nauttinut! Blaah! Toisekseen kirja olisi todellakin kestänyt (tiivistävää) editointia. Jos puuttui jännite, niin ei tässä jännitystäkään pääse syntymään juuri nimeksikään. 

Teksti oli kyllä sinänsä näpsäkkää luettavaa, mutta sisältö ei kyllä todellakaan yltänyt aiempien osien tasolle. Jatkoa jäin tietenkin kaipaamaan, eniten siinä toivossa että Rowling-Galbraith onnistuisi ensi kerralla paremmin.