keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Korpin varjo

Pakohuonemysteeri: Korpin varjo
Eva Eich: Korpin varjo
Bazar 2022, 92s.
Suom. Sanna van Leeuwen
Kuvitus: Marielle Enders

 

Minä pidän pakohuonepeleistä (oikeaan pakohuoneeseen en ole saanut aikaiseksi mennä), mutta ne ovat aiheuttaneet perheessämme sen verran kireitä hermoja, että pääsen pelaamaan pakopelin korkeintaan kerran vuodessa. Siksipä tämä kirjamuotoinen pakopeli vaikutti aivan loistavalta!

Aloitin Korpin varjon  reissussa yhdessä esikoisen kanssa, mutta jumituimme yhteen tehtävään, jonka jälkeen jatkoin kirjan loppuun itsekseni.

Tarinan alkuasetelma on näppärä: on luokkakokous, jossa pieni kaveriporukka ajautuu erilleen muusta juhlaväestä. Juhlapaikkana toimivassa koulussa on järjestelmä, joka estää kännyköiden käytön, joten kun tämä pieni joukko juhlijoita huomaa olevansa jumissa, heidän on löydettävä itse tiensä ulos. Toki varsinainen mysteeri on paljon synkempi. Kouluaikana kaveriporukkaan on kuulunut myös Paula, joka teki itsemurhan aivan yllättäen. Nyt siellä täällä näkyy piirrettyjä korppeja, samanlaisia kuin Paula aikoinaan piirsi, sekä muitakin viitteitä Paulaan. Mitä Paulalle todella tapahtui?

Kirja pakopelin muotona toimi aika hyvin. Osa sivuista on edelleen kiinni ja kun on saanut ratkaistua tehtävän, voi leikata oikean sivun auki. Sivut tunnistetaan kuvista. Huono puoli tässä on se, että kun jää jumiin johonkin tehtävään, mitään vinkkejä ei ole saatavilla, vaan on etsittävä seuraava luku muilla keinoin. Noin yleensä ottaen tehtävät ovat kuitenkin aika helppoja.

Kokonaisuutena Korpin varjo oli ihan viihdyttävä, mutta tarinallisesti vähän turhan suoraviivainen ja pinnallinen. Toisaalta, tämä on pelillinen kirja, joten suurempi tekstimäärä tekisi pelistä ehkä liian hitaasti etenevän. Hyvinkin voisin pelata/lukea tällaisen mysteerin toistekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti