 |
| Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa (Kaninen som så gärna ville somna, 2010) Otava 2015, 29s. Suom. Ulla Lempinen Kuvitus: Irina Maununen |
Kaikki tietävät, ettei aina ole helppo nukahtaa. Etenkin pienten lasten vanhemmille asia saattaa olla tuskastuttavan tuttu. Meidän lapsille nukahtaminen ei juurikaan tuota ongelmia (oikeastaan olemme kamppailleet keskimmäisen hereillä pysymisen kanssa enemmän kuin nukahtamisen koskaan), mutta totta kai kiinnostuin tästä huikeaksi myyntimenestykseksi nousseesta nukutussadusta.
Kirjan alussa annetaan seikkaperäiset ohjeet sadun lukemiseen: millaisella äänenpainolla luetaan mitkäkin kohdat ja kuinka iltasatuhetken rauhallisuus tulee varmistaa. Ohjeistuksessa todetaan, että kirja tehoaa parhaiten silloin, kun lapsi on ensin saanut leikkiä liiat energiat pois. Eli väsyneenä? Kuka tahansa nukahtaa parhaiten silloin, kun energiavarannot ovat vähissä.
Kani joka tahtoi nukahtaa on kuin suggestopedinen rentoutustuokio luettavassa muodossa. Kirjallisia ansioita on siis ihan turha lähteä arvioimaan. Lauserakenteet ja sanavalinnat tukevat lapsen rentoutumista ja siten nukahtamista, eivät itse tarinaa.
"Kani tunsi olonsa väsyneeksi, kun hän ajatteli noita leikkejä ja sitä, miten väsynyt hän noiden leikkien jälkeen olisi ennen kuin hän ja sinä nukahdatte, nyt."
Tarina on tylsä, mutta tekeehän se toki nukahtamisesta todennäköisempää. Pieni Kalle Kani haluaisi kovasti nukkua kuten sisarukset ja isäkin, mutta uni ei vain tule. Yhdessä (äärimmäisen väsyneennäköisen) äitinsä kanssa Kalle lähtee tapaamaan Taikuri-setää saadakseen apua nukahtamiseen. Matka on pitkä ja varsin tapahtumaton ja kotimatkalla Kallen silmäluomet ovat jo hyvin raskaat.
Minä en edes tarjonnut tätä kirjaa lapsille iltasaduksi, koska heillä ei tosiaan nukahtamisvaikeuksia ole. Ylipäätään en koe iltasadun tarkoitukseksi sitä, että lapsi nukahtaisi mahdollisimman pian. (Se aiemmin mainittu keskimmäinen lapsi tosin nukahtaa lähes aina kesken sadun, mutta ei se saduista johdu.) Minusta on ihanaa lukea lapsille sellaisia kirjoja ja tarinoita, joista he innostuvat - ja usein onneksi innostun itsekin.
Ymmärrän, että jos lapsen nukuttamiseen menee monta tuntia, vanhemmat ovat valmiita turvautumaan puuduttavaan satuun, mutta jos lapsi saa kuulla illasta toiseen vain ja ainoastaan tylsääkin tylsempää satua (nyt) [haukottele], niin ei se ainakaan lisää kiinnostusta muihin tarinoihin.
Unettava Kani joka tahtoi nukahtaa kyllä on, sillä minulta meni kirjan lukemiseen kolme iltaa. Ensimmäisenä yönä näin tosin painajaista, jossa yhdessä facebook-kavereiden kanssa taivastelimme kirjan kieltä ja töksähtelevää rytmiä.
PS: Melkein maltoin olla sanomatta mitään kuvituksesta, mutta pakko oli tulla sanomaan vielä se, että se on ankea.
