Daniel Glattauer: Takiainen
(Ewig Dein, 2012)
Atena 2013, 268s.
Suom. Raija Nylander
Judith on nelikymppinen, lamppukauppaa pyörittävä fiksu nainen. Hän ei ole erityisesti kaivannut elämäänsä miestä, mutta eräällä kauppareissulla hän lähes kirjaimellisesti törmää erääseen varsin viehättävään herrasmieheen. Tuo mies, Hannes, on kohtelias ja ylitsevuotavan kiinnostunut Judithista. Moinen liehittely hivelee Judithin itsetuntoa ja hän ottaa vastaan miehen kahvittelukutsun. Aika pian suhde etenee, vaikka Hannes tuntuukin olevan tukahduttavan rakastunut ja Judithille riittäisi paljon vähempikin yhdessäolo. Hannes on kaikkialla, kaiken aikaa. Ero on ainoa oikea ratkaisu, mutta ei todellakaan helppo.
Daniel Glattauerin Takiainen on tiivis ja tunnelmaltaan ahdistava trilleri. Lukijalle Hannes näyttäytyy alusta asti epämiellyttävän tarrautuvana miehenä, mutta ei Judithkaan maailman rakastettavimmalta naiselta vaikuta. Judithin ja Hanneksen eron jälkeen lukijallekin alkaa olla epäselvää, kuka on se seonnut osapuoli. Judith kokee Hanneksen vainoavan itseään, mutta kukaan ei tunnu uskovan sitä. Todisteitakaan ei oikein ole.
Takiainen jätti hiukan nihkeän jälkimaun. Tavallaan kirjassa ei ole mitään vikaa: juoni on hyvä ja tunnelma tiivistyy sopivasti pitkin matkaa. Loppukin on ihan kelvollinen, mutta ehkä hiukan äkkinäinen ja liian epäuskottava muuhun kirjaan verrattuna.
Viime aikoina olen potenut jonkinasteista syysmasennusta (itse diagnosoituna, tietenkin) ja kun siihen lisää huonosti nukutun vauvavuoden (11kk voi pyöristää vuodeksi), ei olotila ole se virkein mahdollinen. Lukeminen, kuten kaikki muukin tekeminen, on ollut takkuista ja kankeaa, joten ehkä kirja kärsi kohtuuttomasti myös lukijan epäedullisesta olotilasta.
Takiainen oli selvästi hyvä kirja, mutta ei vain tähän hetkeen sopivinta luettavaa minulle.
