Kari Hotakainen: Kantaja
Kirjakauppaliitto 2015, 140s.
Tämän vuoden kirjan ja ruusun päivän kylkiäinen jäi minulta saamatta, koska en keksinyt mitään ostettavaa juuri silloin. Suuresti en harmitellut asiaa, koska Kari Hotakaista en ole koskaan lukenut enkä näin ollen osannut ajatella jääväni paitsi mistään ravisuttavan hienosta lukukokemuksesta. Joka tapauksessa Kantaja kiinnosti ja onnekseni sellainen ilmestyi pian myös kirjaston valikoimaan.
Kantajan kertojana ja päähenkilönä on Timo Kallio, seurakunnan puisto-osastolla työskentelevä, yksinäinen mies. Hän ei kenties ole kokenut yksinäisyyttä ongelmaksi, mutta havahtuu pohtimaan sitä - ja elämää laajemminkin - osallistuessaan kantajan roolissa hautajaisiin, joissa ei välttämättä ole yhtäkään surevaa omaista tai ystävää. Timo alkaa kirjoittaa keksittyjä muistopuheita noille yksinäisille vainajille ja yrittää samalla päästä kosketuksiin nuoruuden rakastettuunsa, jonka kanssa ei ole ollut tekemisissä vuosikymmeniin. Vimmaisella päättäväisyydellä Timo yrittää muuttaa elämäänsä niin, ettei hänestä tulisi yhtä tuollaista yksinäistä vainajaa.
Mitäpä tästä nyt osaisi sanoa.
Hotakaisen kirjoitustyyli on todella sujuvaa ja miellyttävää lukea. Aluksi Timon pohdinnat ilahduttivat, vaikka toki ne saivat ajattelemaankin. Ikävä kyllä idea ei minusta kantanut aivan loppuun asti. Tai ehkä idea olisikin kantanut, mutta Timon omituinen pakkomielle Helenaan tuntui kiusalliselta ja äärimmäisen epäuskottavalta. Tahkosinkin näitä 140 sivua kolme päivää, eli vähän pakkolukemisen puolelle lipsahti.
Kantaja ei vakuuttanut sisällöllisesti, mutta Hotakaisen kerronnasta kiinnostuin sen verran, että hyvinkin voisin ajatella lukevani häneltä jotain muuta.
