Tove Jansson: Kesäkirja
(Sommarboken, 1972)
WSOY Bon-pokkari 2014, 135s.
Suom. Kristiina Kivivuori
Tove Janssonin Kesäkirja taitaa kuulua aika monen suomalaisen vuotuiseen kesälukemistoon. Minä luin Kesäkirjan nyt ensimmäistä kertaa, mutta ihan varmasti tulen lukemaan tämän vielä monesti uudelleen. Ihana kirja kesistä, mökkielämästä, isoäidista ja pikku Sophiasta.
Sophia ja isoäiti ovat hyvät ystävät. He viettävät tiiviisti aikaa yhdessä, etenkin kesäisin mökillä saaressa. Isäkin on mukana, mutta useimmiten uppoutuneena omiin puuhiinsa. Välillä Sophia ja isoäiti ryömivät pitkin saarta salaisilla retkillään, juttelevat pientä mieltä askarruttavista suurista asioista tai rakentavat pienen Venetsian. Kerran Sophia saa kesävieraan mökille, mutta Pipsaksi kutsuttu Berenike ei sopeudukaan mökkielämään kuten Sophia (ja isoäitikin) olisivat toivoneet.
Koska Tove Jansson on kirjoittanut kirjoihinsa paljon tositapahtumia ja henkilöitä, kuvittelin koko ajan lukiessani isoäidin Toveksi ja Sophian Toven veljen tyttäreksi, Sophia Janssoniksi. Oli miten oli, Sophian ja isoäidin välit ovat ihanat. Heidän kanssakäymisensä on luontevaa, luottamuksellista ja sellaista, missä kumpikin saa ottaa omaa tilaa, jos siltä tuntuu. Kesä näyttää monet kasvonsa hellepäivistä kesämyrskyihin. Sekä luonto että isoäidin ikääntyminen kuvataan todella kauniisti ja kursailematta, todentuntuisesti.
Ehdin aloittaa Kesäkirjan viimeisimpänä hellepäivänä ja olisin mielelläni lukenut koko kirjan auringon paahtaessa niskaa. Toisaalta, kyllähän se sadekin on yhtä autenttinen kesäsää, joten eipä sekään lukuiloa pilannut. Tämä kirja sopii tietenkin oivallisesti kesälukemiseksi, mutta aivan yhtä hyvin muihinkin vuodenaikoihin ja varsinkin niihin hetkiin, kun ikävöi kesää niin että sattuu.
