Anni Polva: Leena ja kaksoset
Karisto 1979, 139s.
Sattuipa eräänä päivänä niin, että mies sanoi: "Mene sää vaan lepäämään, minä laitan ruoan." Minähän kirmasin saman tien yläkertaan ja pötkähdin sängylle vain huomatakseni, että nyt ei nukuta ja kesken oleva kirjakin unohtui alakertaan. Nappasin sitten yöpöydältä pinon päällimmäisen kirjan ja aloin lukea.
Ensimmäiseksi ajattelin, että ohhoh, onpa tämä Leena ja kaksoset samanlainen kuin joku Tiina-kirja. Eikös Tiinakin haaveillut nahkatakista ja silläkin on aina vaatteet hukassa. Siinä vaiheessa, kun Leena päättää ystävänsä Kirstin kanssa alkaa hyväntekijöiksi ja antaa säästönsä niitä kipeämmin tarvitsevalle perheelle, tajusin viimein, että minähän olen lukenut tämän kirjan jo aiemmin. Ei siis ihme, jos kuulosti kovin tutulta...
Vaikka suurin tuttuus tämän kirjan parissa johtuikin aiemmasta lukukerrasta, on kirjan Leena silti hyvin samanlainen kuin Tiina-kirjojen Tiina. Molemmat tytöt ovat hyväsydämisiä ja oikeamielisiä, vaikka välillä joutuvatkin hankaluuksiin koulussa ja kotona. Tytöt myös tietävät, että jos tekee mieli jotakin uutta vaatetta tai vaikkapa kampausta, kannattaa ensin kääntyä mummon puoleen ja sitten isän - äiti kun todennäköisesti torppaa turhat haaveet heti alkuunsa.
Tietysti minä tykkäsin Leenasta ja kaksosista, onhan tämä niin hyväntuulinenkin kirja. Toisaalta mietin, miksi ei tätä(kin) tarinaa voinut mahduttaa Tiina-sarjaan, kun olisi siihen niin sulavasti sopinut.
