Päivi Alasalmi: Turhamainen aasi
Gummerus 2009, 120s.
Turhamainen aasi oli kuulkaas iloinen yllätys! Takakannessa mainitaan Alasalmen loihtineen "häpeilemättömän perinteisiä prinsessa- ja eläinsatuja, joiden arvot on päivitetty railakkaasti nykyaikaan" ja myönnän odottaneeni vanhojen satujen uusintaversioita. Turhamaisen aasin kaikki kaksitoista tarinaa ovat kuitenkin täysin Alasalmen omasta kynästä syntyneitä, vaikka toki näissäkin saduissa tärmätään prinsessoihin, prinsseihin, lohikäärmeisiin, velhoihin ja puhuviin eläimiin.
Tarinat ovat virkistävän erilaisia, tunnelmaltaan juuri niin perinteisiä, kuin kuvitella saattaa. Suosikikseni taisi nousta satu Hirviöstä ja palvelijattaresta, jotka asuvat syrjäisessä linnassa ja ovat pitäneet mykkäkoulua jo vuosia. "Mykkäkoulu ei ole koulu puhekyvyttömille lapsille, vaan mykkäkouluun joutuvat aikuiset, jotka eivät halua puhua mitään toisilleen, vaikka osaisivatkin. He ovat siihen liian kiukkuisia. Ja kun kiukulle antaa vapaat kädet, pinna kiristyy, pultti irtoaa, vieteri katkeaa ja hälytyskello alkaa soida Mykkyyden noidan keittiössä." Eräänä päivänä linnan ovea kolkuttaa pieni poika, Jeke, joka pyytää yösijaa. Jeke ei välitä puhumattomasta isäntäväestä vaan omalla iloisella käytöksellään rikkoo jään ja vuosien tauon jälkeen Hirviö ja palvelijatar puhuvat. Jeken taikapeilistä he näkevät, minkä mykkäkoulua pitäessään olivat unohtaneet ja keitä alunperin olivat .
Luin tämän lapsille iltasatuina ja kyllä tykkäsin paljon. Muistelen nähneeni jutun Turhamaisesta aasista jonkun blogissa, mutta hauista huolimatta en sitä enää löytänyt. Sen sijaan Sinisen linnan kirjaston Maria on kirjoittanut Alasalmen uudemmasta satukirjasta, Sinnikkäästä meripojasta.
