Stephen King: Tuulen avain (Musta torni 4.5)
(The Wind Through the Keyhole, 2012)
Tammi 2013, 320s.
Suom. Ilkka Rekiaro
Jos edellisessä postauksessani esittelemä Creepshow edustaa (mielestäni) Stephen Kingin heikoimpaan kuuluvaa tuotantoa, Tuulen avain kuuluu ehdottomasti sinne tuotannon parempaan päähän. Musta torni on uskomattoman hieno ja moniulotteinen kirjasarja, eikä Tuulen avain tunnu lainkaan väkisin väännetyltä täytteeltä vaan itseoikeutetulta osalta eheää kokonaisuutta.
Luin tämän jo kertaalleen viime vuonna, englanniksi. Tällä toisella lukukerralla Keskimaan sanasto ja käsitteet olivat jo paremmassa muistissa ja tarina tuntui jouhevammalta. Käännös on jälleen kerran pätevä, eikä Kingin oma ääni häviä käännetystä tekstistä mihinkään.
Roland Deschain kulkee ka-tetinsa kanssa säteen viitoittamaa tietä kohti mustaa tornia, kun Oi alkaa käyttäytyä kummallisesti. Mäyriäinen unohtuu tuijottelemaan taivaalle yhä useammin, eikä tunnu kuulevan edes Jaken kutsuja. Iäkäs lautturi varoittaa kulkijoita jäätävästä myrskystä, joka lähestyy hirvittävällä nopeudella. Hylätyn kylän ainoassa kivirakennuksessa, myrskyn laantumista odotellessaan Roland kertoo ka-tetilleen kertomuksen ensimmäisestä tehtävästään revolverimiehenä.
Kuten viime vuonnakin totesin, King on parhaimmillaan kirjoittaessaan takaumia ja muisteluita. Keskimaa ympäristönä on vielä sen verran sadunomainen ja kiehtova, että kirjaa lukeekin kuin aikuisten satua. Synkkää, mutta hienoa.
Tuulen avain toimii myös itsenäisenä kirjana, mutta ka-tet -kuviot jäänevät hämäriksi sarjaa lukemattomille. Ihana, taitava kertomus.
