You like it darker

 

Stephen King: You like it darker
Hodder & Stoughton 2024, 484s.

 

Tilasin Stephen Kingin uusimman novellikokoelman kesälomalukemiseksi ja kylläpä You like it darker sopikin siihen täydellisesti! Kirjassa on 12 novellia, joista kaksi täyttää pituutensakin puolesta pienoisromaanin määritelmän. Tarinoiden taso toki vaihtelee, mutta ne joista pidin, ovat niin hyviä, että tälle kirjalle annan taas kaikki tähdet.

Novellit ovat myös tyyliltään erilaisia. Osa on hyvinkin realistisia, osa ei todellakaan. Laurie on kaunis ja haikea kuvaus surusta, Finn kertoo niin epäonnisesta nuorukaisesta, että hänestä olisi voinut kirjoittaa myös jöröjukkamaisen, kammottavan opettavaisen lastenlorun. 

Minä pidin eniten niistä pitkistä tarinoista. 
Danny Goughlin's Bad Dream on piinaavan ahdistava novelli, jossa yliluonnollisuutta on vain ripaus. Danny näkee häiritsevän todentuntuisen unen, joka jää kalvamaan mieltä päivien ajaksi. Lopulta hänen on mentävä käymään unen tapahtumapaikalla, mistä hän löytää juuri sen, mitä on unessaan nähnyt. Tahtomattaan Danny päätyy keskelle murhatutkimusta, tietysti epäiltynä murhasta. Novellissa kauheinta ei ole murha, ei edes se uni, vaan toinen tapausta tutkivista poliiseista. 

Rattlesnakessa King on ehkä parhaimmillaan. On koronapandemian aika ja äskettäin leskeksi jäänyt mies muuttaa ystävänsä taloon Floridan rannikolle kesän ajaksi. Siellä on helppo pitää turvallista etäisyyttä muihin ihmisiin, mutta samalla saa ainakin maantieteellistä etäisyyttä menetykseensä. Naapuritalossa asuu rouva, joka kulkee kaikkialle lykäten kaksosten rattaita. Rattaisiin nainen on asetellut lasten vaatteet siten, että jos oikein käyttää mielikuvitusta, voi kuvitella lasten istuvan rattaissa. Naisen kaksospojat ovat kuolleet jo vuosikymmeniä sitten, mutta naiselle lapset ovat yhä olemassa. Mies yrittää pitää naiseen etäisyyttä, ihan jo koronankin takia, mutta se ei onnistu.
Aivan loistavaa kummituskauhua!

You like it darker on tosiaan tasokas novellikokoelma. Jos Kingin tuotanto on jo entuudestaan tuttua ja mieluista, tykkää tästäkin varmasti. Jos taas ei ole, niin tässäpä mainio ja monipuolinen kirja, jonka avulla tutustua Kingin tyyleihin!

Holly

Stephen King: Holly
Hodder & Stoughton 2023, 433s.

 

Holly Gibneyn äiti on kuollut koronaan, jonka olemassaoloon hän ei edes uskonut. Huijausta koko pandemia! Holly osallistuu zoom-hautajaisiin, eikä tunne sellaisia tunteita, joita oman vanhemman poismeno yleensä herättää. Etsivä löytää -etsivätoimisto on lomalla, mutta Holly vastaa silti toimiston puhelimeen ja ottaa vastaan toimeksiannon kadonneen henkilön löytämiseksi. Viranomaisten mukaan nuori nainen on kadonnut omasta halustaan, mutta tämän äiti on toista mieltä. Holly alkaa hoitaa tutkintaa pitkälti yksin, sillä yhtiökumppani Pete on saanut koronatartunnan ja Jeromen oma kirjaprojekti on edennyt niin mallikkaasti, että hän matkustaa New Yorkiin allekirjoittamaan kustannussopimuksen. Silloin tällöin toimistolla auttavalla Barbarallakin on jotain omaa meneillään, mutta Holly pärjää kyllä itsekseenkin.

Holly on mainio sekä kirjana että hahmona. Tässä kirjassa ei ole mukana yliluonnollisia elementtejä, vaan kyseessä on melko puhdaslinjainen jännäri/dekkari. Hollyn hahmo on toki kasvanut ja kehittynyt paljon sitten Mersumiehen, mutta hänessä on edelleen paljon jäljellä siitä (ihmis)arasta nuoresta naisesta, jonka itsetunto ei ole kotona saanut minkäänlaista tukea.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, jotka tarinan edetessä lähenevät toisiaan ja lopulta sulavat yhdeksi. Ratkaisu on mielestäni onnistunut, vaikka minulle päivämäärin nimetyt luvut tuottavat aina saman hankaluuden: en hahmota ajan kulkua, ellen tarkista edellisen luvun päivämäärää. Aina en jaksa sitä tehdä.

King on viime vuosien teoksissaan tuonut selkeästi esille etenkin omia poliittisia mielipiteitään. Tässäkin kirjassa öyhöttävä ex-presidentti saa osakseen suoraa kritiikkiä, samoin tummaihoisiin kohdistuva poliisiväkivalta ja rokotekriittiset ihmiset. Tiedän, etteivät kaikki arvosta näitä kannanottoja, mutta minusta on hienoa että King käyttää hyväkseen mahdollisuuden ilmaista kantansa myös kirjallisuudesaan.

 

Gwendy

 

Stephen King & Richard Chizmar: Gwendy
Tammi 2023, 512s.
Suom. Einari Aaltonen

Blogini on ollut tahattomalla kesälomalla. Olen kyllä lukenut, mutta tehnyt myös sen verran paljon muita juttuja, että bloggaamiselle ei ole ollut aikaa. (Eikä lämpimillä keleillä tehnyt mieli olla sisätiloissa.)

Mutta lukenut olen kuitenkin!

Stephen Kingin ja Richard Chizmarin Gwendy-trilogia ilmestyi viimeinkin suomeksi. Einari Aaltosen suomennosta haluan kehua heti alkuun, sillä teksti on todella miellyttävää ja jouhevaa luettavaa.

Olen lukenut trilogian kaksi ensimmäistä osaa aiemmin englanniksi, mutta sen verran kauan sitten, etteivät juonenkäänteet ja yksityiskohdat olleet enää täysin muistissa. 

Ensimmäisessä osassa Gwendy on vasta 12-vuotias, kun salaperäinen mies antaa hänen haltuunsa erikoisen rasian. Rasiassa on nappeja ja vipuja, joista osa on suhteellisen viattomia, osa erittäin vaarallisia. Rasia voi antaa omistajalleen arvokkaita kultarahoja tai suklaita, jotka muun muassa parantavat suorituskykyä, mutta sen avulla voisi myös tuhota koko maailman. Tai kaikki maailmat.

Toisessa osassa Gwendy tekee uraa poliitikkona, kun rasia ilmestyy uudestaan hänen elämäänsä. On joulu ja Gwendy matkustaa kotikaupunkiinsa viettääkseen joulun vanhempiensa seurassa. Kotikaupungista on kadonnut nuoria tyttöjä ja syystä, jota en aivan ymmärrä, Gwendy otetaan mukaan tutkimaan tapausta.

Kolmannessa osassa leskeksi jäänyt Gwendy lähtee avaruuslennolle, rasia mukanaan. Hänellä on tehtävä, jonka suorittamisen rasia yrittää estää.

King on ollut kirjoittamassa ensimmäistä ja kolmatta osaa, keskimmäisen Chizmar on kirjoittanut yksin. Kielellisesti tai tarinallisestikaan kirjoissa ei ole havaittavissa silmiinpistäviä tasoeroja. Olen kuitenkin todennut, että Peter Straubin  kanssa kirjoitettua Talismaania lukuunottamatta Stephen Kingin muiden kanssa kirjoittamat kirjat eivät ole minun makuuni. Gwendyt jäävät jotenkin ohuiksi ja vaikka jättää huomioimatta tarinan vaatimat yliluonnollisuudet, niissä on aivan liikaa epäuskottavuuksia.

Mutta vaikka Gwendy ei sisällöllisesti olekaan tasokkainta mahdollista luettavaa, sen lukeminen oli miellyttävää. Siksi Aaltonen ansaitsee vielä toisetkin kehut.

Satumaa

Stephen King: Satumaa
Tammi 2023, 656s.
Suom. Ilkka Rekiaro

 

Ai että, ai että, ai että!
Kuten tiedätte, Stephen King on yksi lempikirjailijoistani. Siksi odotukset ovat usein korkealla ja toisaalta saatan lukea hänen tuotoksiaan melkoisen kaunistelevien silmälasien läpi. Silti Satumaa oli minusta ihana kirja.

17-vuotiaan Charlie Readen elämä ei ole ollut helpoimmasta päästä. Arki ei suoranaisesti helpotu, kun hän pyöräillessään sattuu kuulemaan erään talon takaa koiran haukuntaa ja voipuneita avunpyyntöjä. Psykotaloksi kutsutussa, ränsistyneessä talossa erakkona asuva Howard Bowditch tarvitsee kipeästi apua ja yllättäen apuun astuu Charlie. Bowditchin pihassa on lukittu vaja, josta kuuluu ajoittain omituisia ääniä ja lopulta Charlien on otettava selvää äänten aiheuttajista.

Satumaa alkaa tavallaan hyvin verkkaisesti. Paljon tapahtuu kyllä, mutta pitkällä aikavälillä. Varsinaisen seikkailun käynnistyminen tapahtuu vasta 200+ sivulla ja se seikkailukin käynnistyy hitaasti. Mutta nautin tästä rauhallisuudesta todella paljon! King viittaa lukuisiin perinteisiin satuihin, osaan hienovaraisesti, osaan vähän turhankin alleviivatusti - vähemmälläkin lukija olisi osannut lankoja yhdistää. Satumaa onkin kuin satu itsekin.

Suomennos on valtaosin tasokasta, mutta kaksi kertaa kryptat muuttuvat kryptoiksi, mikä latistaa väistämättä jännitystä. Ja yksi neitseyskin tässä menetetään. Sitä jäin ihmettelemään, miksi suomennoksesta on jätetty pois alkuperäisen kirjan pienet, lukujen aluissa olleet kuvat. Minulla on kirja myös englanninkielisenä, joten pääsin sentään katsomaan kuvat siitä.

Satumaa on kiehtova satu aikuisille kaikille.

Blaze

 

Stephen King as Richard Backman:
Blaze
Simon and Schuster 2008, 340s.

Tämä syksy ja alkutalvi on ollut monin tavoin haasteellista ja siinä sivussa lukeminen (bloggaamisesta puhumattakaan) on jäänyt vähiin. Lukujumia avaamaan puoliso suositteli Stephen Kingiä, joka on yksi lempikirjailijoitani. Kuinka ollakaan omasta hyllystä löytyi tämä lukematon kirja, Blaze. Hankin sen tuoreeltaan vuonna 2008, mutta koska perheessämme oli siinä vaiheessa pieni poikavauva, mies suositteli kirjan luettuaan, että minä lukisin sen vasta joskus myöhemmin. Blaze nimittäin kertoo poikavauvan kidnappauksesta, joten tämä olisi tosiaan ollut liian rankka siinä elämäntilanteessa.

Clayton Blaisdell Jr, tuttavien kesken Blaze, on hankalassa tilanteessa. Hänen ainoa "ystävänsä" ja rikoskumppaninsa George Rackley on kuollut, eikä Blaze ole kovin hyvä huolehtimaan itsestään. Rahaa pitäisi saada, joten Blaze päättää toteuttaa Georgen kanssa aiemmin suunnitellun kidnappauksen. Matkassa on monta mutkaa, joista pienin ei ole Blazen aivovamma.

Blazessa yhdistyy monta Kingin vahvuutta: lapsuuden muistelu, ystävyyden kuvaukset (joskaan nämä ystävyydet eivät ole järin suloisia) ja inhimillisyys. Tunnelma kehittyy hiljalleen, mutta kerää loppua kohti paljon kierroksia. Tykkäsin tästä kirjasta, vaikka olisinkin toivonut monen asian menneen eri tavalla.

Later

 

Stephen King: Later
Titan Books  2021, 248s.

Jamie Conklin asuu kahdestaan yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Ulkopuolisen silmin Jamie elää aivan tavallista elämää, mutta hänellä on kyky, josta vain harvat tietävät: hän näkee kuolleita ihmisiä. Tätä seikkaa lukuun ottamatta Conklinien elämä on tavallista: välillä menee hyvin, välillä huonommin, välillä todella huonosti. Ainoa sukulainen on laitoshoidossa oleva eno, joka sairastui alzheimeriin jo nuorena. Jonkin aikaa äidillä on naisystävä, NYPD poliisi Liz, josta on Jamielle harmia - myöhemmin.

Later edustaa Kingin tuotannossa sitä lajia, josta pidän erikoisen paljon, vaikka tarina itsessään ei hääppöinen olisikaan. Ensinnäkin minä-kertoja muistelee lapsuuttaan ja mielestäni King on aina hallinnut muistelemisen taidon. Toisekseen, vaikka tarina on kauhua, se on lopulta aika kevyttä ja helposti siedettävää. Olkoonkin, että juonenkäänteisiin mahtuu ahdistavia ja raakoja asioita, sekä lopussa jopa yksi (minun mielestäni) aivan turha ja häiritsevä paljastus.

En ole lukenut englanniksi pitkään aikaan muuta kuin sarjakuvia, joten lukeminen oli vähän hidasta. Kingin sanasto on kuitenkin miellyttävän yleistasoista, niin ettei lukunopeuden hitaus johtunut käännösongelmista vaan puhtaasti harjoituksen vähyydestä.

Later ei ole Kingin parhaimmistoa, mutta nautin siitä silti.

If It Bleeds

 

Stephen King: If It Bleeds
Hodder & Stoughton 2020, 369s

 

Hellittelin itseäni ylipitkää kesälomaa helpottaakseni Stephen Kingin uusimmalla kirjalla. If It Bleeds on neljän pitkähkön novellin kokoelma.

Kirjan aloittaa novelli Mr Harrigan's Phone, joka oli minusta kirjan parasta antia. Herra Harrigan pyytää teini-ikäistä Craigia lukemaan itselleen ääneen, korvausta vastaan tietenkin. Craig ottaa pestin vastaan mielellään. Vaikka Harriganista ja Craigista ei koskaan tule aivan sydänystäviä, heidän välilleen muodostuu kuitenkin erityislaatuinen side, jossa kännykällä on oleellinen rooli. Tässä novellissa oli minusta kaikki kohdallaan! Se kehittyy verkkaisesti, mutta ei pitkäveteisesti, enkä alussa osannut aavistaakaan, mihin suuntaan tarina kehittyy.

The Life of Chuck oli ahdistavan painostava ja sen verran sekava, että siitä en oikein tiedä ymmärsinkö ihan kaikkea lukemaani. No, eiköhän tämäkin jossakin vaiheessa suomenneta, joten sitten voin kokeilla, ymmärränkö enemmän.

Niminovelli If It Bleeds on kirjan pisin. Siinä Mersumies-trilogiasta tuttu Holly Gibney ryhtyy ratkomaan erikoista juttua omaan tyyliinsä. Minä pidän Hollysta, mutta tämä tarina oli minusta todella pitkäveteinen. En tiedä, oliko lukuhetki tai -vire aivan väärä, mutta tuskastuin monta kertaa epäoleellisiin jaaritteluihin ja vatvomisiin. Blääh.

Rat taas oli enemmän mieleeni. Siinä yhdistyivät Kingin taito kirjoittaa kirjoittamisesta sekä ei-niin-viimeiseen-asti-harkituista sopimuksista epämääräisten osapuolien kanssa. Tätä muuten satuin lukemaan silloin, kun naapurit tiedottivat meitä asuinalueemme rottaongelmasta, eli vahingossa oli vähän niin kuin ajankohtaistakin...

If It Bleeds oli puoliksi loistava, puoliksi vähän tylsä tai outo. Kingin kirjaksi sellainen ehkä kolmen tähden kokonaisuus: ei huippu, mutta ei sieltä huonoimmastakaan päästä.

Keveys

Stephen King: Keveys
Tammi 2020, 135s.
Suom. Ilkka Rekiaro

Castle Rockissa on tapahtunut outoja juttuja aiemminkin, mutta Scott Careyn erikoinen vaiva ei näy päälle päin. Hänen painonsa nimittäin tippuu tasaisesti, kiihtyvällä tahdilla. Mutta vaikka paino putoaa, Scottin ulkomuoto ei muutu, vaan hän näyttää kaiken aikaa rotevalta. Painon lisäksi Scottilla on haasteita uusien naapureiden kanssa. He lenkkeilevät ahkerasti, eivätkä siivoa koiriensa jätöksiä Scottin pihalta. Samojen naapureiden tuore ravintola on ongelmissa, sillä pikkukaupungissa ei tahdota hyväksyä ravintoloitsijoiden avioliittoa, he kun ovat molemmat naisia.

Keveys on Castle Rock -tarinaksi kesy ja aika jännityksetön, mutta toimii oikein hyvin pienenä aikuisten satuna. Tarinassa on aika vahvasti "opetuksellinen" sävy, jolle ei pitäisi olla tarvetta, mutta harmi kyllä on paikoin kovastikin. King ei arkaile arvostella istuvaa presidenttiä ja toivonkin, että hän saa näillä kirjojensa pikkuviittauksilla edes jonkun hänen kannattajistaan vaihtamaan mielipidettään.

Jostakin syystä tähän suomennokseen ei ole otettu mukaan alkuperäisen teoksen kuvituksia. Tietysti kirja toimii hyvin ilman niitäkin, mutta olisivat ne tuoneet ihan kivan lisän kuitenkin. Suomennos on toimiva ja kirjan taitto ilmava. Keveys sopiikin hyvin, noh, kevyehkön lukemisen kaipuuseen.

Laitos

Stephen King: Laitos
(The Institute, 2019)
Tammi 2020, 574s.
Suom. Ilkka Rekiaro

Lempikirjailijan teoksiin tarttuu aina malttamattomana ja jännittyneenä: onkohan tämä niin hyvä kuin luulen? Laitos alkaa ylitäyteen buukatusta lentokoneesta. Entinen poliisi Tim päättää ottaa lentoyhtiön tarjoaman korvauksen vastaan ja luovuttaa oman paikkansa eteenpäin. Hän lähtee ikään kuin spontaanille road tripille ja päätyy pieneen ja syrjäiseen DuPrayn kaupunkiin yökolkuttajan hommiin. Toisaalla 12-vuotias ihmelapsi Luke pohtii vanhempiensa kanssa tulevaisuuttaan. Hänelle on tarjottu opiskelupaikkaa peräti kahdesta yliopistosta, mutta opintojen aloittaminen olisi käytännössä mahdollista vain jos myös vanhemmat muuttaisivat uudelle paikkakunnalle. Ennen kuin mitään päätöstä suuntaan tai toiseen ehditään tehdä, Luke kaapataan ja kuljetetaan laitokseen. Laitoksessa Luke kohtaa muitakin kaltaisiaan lapsia. Ei huippuälykkäitä, vaan sellaisia, joilla on telekineettisia tai telepaattisia kykyjä. Lapsille on arvoitus, mikä laitoksen tarkoitus on, mutta erilaisia testejä heille tehdään, eikä kukaan viivy laitoksen ensimmäisessä osassa kovin pitkään.

Laitos on niitä Kingin kirjoja, joissa ei tarvitse pelätä mörköjä tai pellejä, vaan muita ihmisiä. Ehkä hieman nurinkurisesti nautin eniten kirjan alusta, siitä kuinka Tim asettuu hiljaiseen pikkukaupunkiin. Kingin pikkukaupungeissa on jotakin erikoisen kiehtovaa ja niiden asukkaat useimmiten niin persoonallisia, että jaksaisin lukea vastaavia kuvauksia vaikka kuinka paljon. Kirjan rakenteessa minua harmittikin se, että DuPrayhin palataan vasta noin 300 sivun kuluttua. Ei sillä, etteikö Luken kokemukset laitoksessa olisi olleet kiinnostavia, minä vain olisin halunnut välillä kurkkia Timin elämään.

Olen kaivannut kirjoihin uppoutumista ja nautin valtavasti siitä, että sain mahdollisuuden lukea Laitosta tuntikausia putkeen lasten ollessa mummin kanssa reissussa. Luin, luin, söin ja luin ja se oli mahtavaa! Meitän Kingin faneja hemmotellaan uudella kirjalla jo toukokuussa: silloin ilmestyy suomeksi uusi Castle Rockiin sijoittuva teos, Keveys.

Stephen King: Ulkopuolinen
Tammi 2019, 543
Suom. Ilkka Rekiaro

Ah, tämä kirja oli mainio!
Viime syksynä petyin Stephen Kingin ja poikansa Owenin yhteistyössä kirjoittamaan Ruususen uneen, josta en meinannut saada minkäänlaista otetta. Pelkäsin jo, että King on menettänyt otteensa - tai vielä pahempaa: että minä olisin kasvanut erilleen hänen tarinoistaan. Ulkopuolinen kuitenkin todistaa Kingin olevan edelleen vireessä ja meidän kahden kulkevan tukevasti samalla polulla.

Ulkopuolinen on inhottavan koukuttava tarina. Pienen kaupungin puistosta löytyy erittäin raa'asti murhattuna 11-vuotias poika. Syyllinen saadaan kiinni helposti ja monenlaista näyttöä häntä vastaan löytyy runsaasti pätevää näyttöä. Jokin ei kuitenkaan täsmää. Rikoskomisario Ralph Anderson on täysin ymmällään: rikos on ratkaistu ja todisteita riittää, mutta selvisikö koko juttu vähän liian näppärästi? Kirjan puolivälissä mukaan juttua ratkaisemaan saapuu Mersumies-trilogiasta tuttu Holly Gibney, mikä oli minulle erittäin mieluisa yllätys. Samaan aikaan niin Andersonille kuin lukijallekin on selvää, ettei kaikkea tapahtunutta pysty selittämään järjellä.

Tarina vei minut mukanaan heti alusta asti, vaikka alkuun vierastin tapahtuneen rikoksen karuutta. Pidin ihan älyttömästi siitä muutoksesta, joka kirjan puolivälissä tapahtui, vaikka olin jo siihenkin asti viihtynyt tämän parissa todella hyvin. Oli ihanaa (ja kauheaa!) valvoa myöhään tätä lukien.

Ruususen uni

Stenphen King & Owen King: Ruususen uni
(Sleeping Beauties, 2017)
Tammi 2018, 750s.
Suom. Ilkka Rekiaro

Stephen Kingin ja hänen nuoremman poikansa Owen Kingin yhteistyönä syntynyt Ruususen uni on melkoinen järkäle. 750 sivua on aika paljon, mutta ehkä sitä ei tarvitse säikähtää, sillä onhan isä-King ennenkin onnistunut pitämään juonen ja jännitteen kasassa niin pitkään ja joskus pidemmällekin.

Maailmanlaajuinen epidemia etenee hirvittävän nopeasti: kaiken ikäiset nukkuvat naiset peittyvät omituiseen valkoiseen seittiin, eivätkä he enää herää. Paitsi jos joku onneton menee repimään seittikerroksen nukkujan päältä, mutta silloin herääjä ei takuulla ole se sama kuin oli vielä nukahtaessaan. Pikkuruinen Doolingin kaupunki Appalakeilla vaikuttaisi olevan jollakin omituisella tavalla tapahtumien keskipiste, sillä sinne ilmaantuu outo nainen, joka on tiettävästi ainut naissukupuolen edustaja, joka edelleen voi nukkua ja herätä normaalisti. Muuta normaalia tässä Eveksi esittäytyvässä naisessa ei sitten olekaan.

Idea on kiinnostava ja pikkukaupunkimiljöö on sellainen, josta itse yleensä pidän. Kirjan alussa on henkilöluettelo, (jota en lukenut, koska mielestäni tarinan täytyy osata tehdä hahmot tunnetuksi ilman jatkuvaa tarkisteluakin), josta voi päätellä henkilöitä olevan todella paljon. Henkilömäärästä en huolestunut, koska esimerkiksi Stephen Kingin Kuvun alla -romaanissa on hahmoja melkoinen liuta, eikä se ollut ollenkaan ongelma.

Mutta.
Vaikka halusin ihastua tähän ja olin valmis katsomaan läpi silmien joitakin puutteita, Ruususen uni oli minusta liian pitkitetty, liian epä-jännittävä ja sellainen jossa haluttiin kertoa enemmänkin jokin sanoma kuin tarina.

Henkilöhahmoja oli liikaa, jännitettä aivan liian vähän. Kenestäkään hahmosta ei muodostunut minulle läheistä tai tärkeää, vaikka kovasti yritin kiintyä vähän kaikkiin hyviksiin. Miessukupuoli kuvataan armottoman typeränä. Kun suurin osa naisista nukkuu, miehet kokoontuvat baariin juopottelemaan ja suurin piirtein suremaan sitä, kuka nyt laittaa ruoan ja pesee pyykit. Miehistä ei ole oikein mihinkään, paitsi aiheuttamaan ongelmia ja kaaosta.

Wikipedian mukaan idea on Owenin, mutta en tiedä onko kirjoitustyö toteutettu yhdessä vai erikseen. Joka tapauksessa lopputuloksena on syntynyt hieman hidastahtinen tarina, joka olisi ehkä toiminut paremmin vaikkapa minisarjana kuin tiiliskiviromaanina.

Vaikka Ruususen uni olikin minulle pettymys, suon sen anteeksi. Oli tälläkin kirjalla hyvät hetkensä.

Kooste 3/2018

Stephen King & Joe Hill:
In the Tall Crass
Simon Schuster Audio 2012, 1h 45min.
Lukija: Stephen Lang

Yhtenä sunnuntaina kuuntelin kertaistumalta Stephen Kingin ja Joe Hillin yhteistyön tuloksena syntyneen In the Tall Grass -tarinan. Pituutta ei ole paljoa, joten kyseessä lienee korkeintaan pienoisromaani.

Sisarukset Cal ja Becky, joka on raskaana, ovat matkalla sukulaisten luo. Jossakin vaiheessa matkaa, aika syrjäisen pysähdyspaikan kohdilla, kumpikin kuulee lapsen avunhuutoja. Viereinen pelto kasvaa korkeaa ruohoa, eikä lapsi löydä takaisin tielle. Cal ja Becky lähtevät apuun, mutta huomaavat saman tien joutuneensa eroon toisistaan. Sekä lapsen että heidän omat äänensä tuntuvat kuuluvan mistä sattuu ja tuota pikaa myös auttajat ovat eksyksissä.

Melko harmittomana ja vain lievästi ahdistavana alkanut tarina kääntyy pian kammottavaksi ja veriseksi. Ei tämä mitenkään parasta Kingiä tai Hilliä ollut, mutta perushyvää kauhua kuitenkin.

Mira Mallius: Mutzi
Sammakko 2018, 72s.

Mira Malliuksen sarjakuva-albumi Mutzi sisältää tarkkanäköisiä huomioita äitiydestä ja vanhemmuudesta. Omat lapset ovat ja sen verran isoja (nuorinkin jo 5v.), että aika on alkanut kullata vauvavuosien väsymystä ja muita haasteita. Tekikin todella hyvää muistutella itseä siitä, että tosiaan tätäkin se arki pienten lasten kanssa on.

Mainio kirja etenkin meille vanhemmille, joilla ne vähäunisimmat ajat eivät enää ole aivan tuoreessa muistissa.

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö
Suuri _Kurpitsa 2015, 112s.

Omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani Mielisairaalan kesätyttö on visuaalisesti synkeä kertomus mielenterveyden ongelmista ja etenkin sairaan ja terveen häilyvästä erosta.

Vilma on tunnollinen opiskelija, joka tavoittelee myös fyysistä täydellisyyttä. Hän pääsee mielisairaalaan kesätöihin siivoojaksi, mutta huomaa pian, ettei ole helppoa erottaa sairaita terveistä. Vilman tiukan aikataulutettu elämä ruokapäiväkirjoineen, treeni- ja opiskeluaikatauluineen sekä jatkuva puntarilla ravaaminen ei ole tervettä, mutta ei hän osaa pitää itseään sairaana.

Piirrostyyliin totutteli otti oman aikansa, sillä synkät värit ja tarinan tunnelma ahdistivat. Silti tällaisen tarinan lukeminen teki hyvää: että vaikka itse kokisi omat tekonsa ja valintansa täysin järkeviksi ja perustelluiksi, eivät ne ehkä kuitenkaan sitä ole.

JP Ahonen: Belzebubs
Kumiorava 2016, 42s.

Seuraan Instagramissa JP Ahosta ja olen lukuisten muiden tavoin ihastunut Belzebubs-sarjakuviin. Minua harmitti hirveästi, kun nämä pikkuruiset sarjakuva-albumit oli jo ehditty myydä loppuun siinä vaiheessa kun hoksasin sen olemassaolon.

Mutta voi sitä onnea, kun kirjaston sarjakuvahyllystä kaiken maailman supersankarialbumeiden välistä löysin mustanpuhuvan pienen kirjasen!

Vaikka useimmat stripit olivat entuudestaan tuttuja, ei se haitannut ollenkaan. Tykkään Ahosen kynänjäljestä todella paljon ja vaikka hevi on harvinaisen kaukana omasta musiikkimausta, näistä synkeän hupaisista hahmoista ei voi olla pitämättä.

Jesse Matilainen: Suomen suurin kommunisti
Suuri Kurpitsa 2017, 255s.

Jesse Matilaisen sarjakuva-albumi Suomen suurin kommunisti on ehdolla Sarjakuva-Finlandian saajaksi.

Teoksessa seurataan Suomen sisällissodan loppuessa Neuvostoliittoon paenneita merkkihenkilöitä, jotka jatkavat punaisen vallankumouksen suunnittelua rajan takana. Aate on vahva ja toiveet korkealla, mutta paluu Suomeen ei ole mahdollinen. Neuvostoliittokaan ei kuitenkaan ole niin vakaa ja turvallinen kuin uskottiin ja lopulta sieltäkin täytyy paeta.

Albumissa on runsaasti henkilöitä Otto Wille Kuusisesta Aino Sarolaan, Hanna Malmista Yrjö Sirolaan. Matilainen on tehnyt paljon taustatutkimusta, mutta joutunut jossakin määrin turvautumaan omiin tulkintoihinsa, kun varmaa tietoa ei ole löytynyt.

Kokonaisuus on kiinnostava ja hyvin toteutettu. Pidän siitä, että muuten mustavalkoista albumia värittää punainen tehosteväri. Välillä minulla oli ongelmia tunnistaa kaikkia miehiä, kun he tuntuivat olevan kaikki saman näköisiä.

Viimeinen vartio

Stephen King: Viimeinen vartio
(End of Watch, 2016)
Tammi 2018, 400s.
Suom. Ilkka Rekiaro

Luin Viimeisen vartion englanniksi toissa kesänä ja näköjään moitin kirjan rakennetta ja hieman pätkivää jännitettä. Siitä olen edelleen samaa mieltä, että Viimeinen vartio tuskin itsenäisenä teoksena tekee suurta vaikutusta, mutta noin muuten olen valmis pyörtämään sanani.

Viimeisessä Mersumies-kirjassa itse Mersumies, eli Brady Hartsfield, on enimmäkseen sängyssä makaavaksi aivovammapotilaaksi yllättävän keskeisessä roolissa. Edellisen osan lopussa saatiinkin jo esimakua Hartsfieldin aivojen todellisesta nykytilasta ja tässä kirjassa tapahtumat käynnistyvät ja etenevät varsin nopeasti.Tavalla tai toisella Hartsfieldiin liittyviä ihmisiä alkaa kuolla kiihtyvällä vauhdilla, kaikki oman käden kautta. Bill Hodges ja Holly Gibney eivät halua tyytyä ilmeisimpään ratkaisuun, toisin kuin poliisi, ja jatkavat sinnikkäästi tapausten tutkimista. Yhtäläisyyksiä löytyy ja vaikka ainoa ratkaisuvaihtoehto on kaikkea muuta kuin uskottava, Hodges ja Gibney luottavat vaistoihinsa.

Kuten jo alkuun totesin, tällä lukukerralla en kokenut kirjaa mitenkään töksähteleväksi tai laahaavaksi. Enemmänkin kävi niin, että yritin venyttää kirjan lukemista mahdollisimman pitkään, sillä en halunnut vielä heittää hyvästejä näille ihmisille. Paitsi Hartsfieldiä ei kyllä tule ikävä.

Kauhun suhteen sietokykyni on hirveän matala, joten vaikka Viimeinen vartio ei ole pelottavimmasta päästä ja juoni oli entuudestaan tuttu, minua jännitti välillä ihan tosissaan. Erityisen inhottavia väristyksiä aiheuttivat Hartsfieldin metkut.

---

Helmet-lukuhaaste 2018: 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

A Face in the Crowd

Stephen King & Stewart O'Nan:
A Face in the Crowd
Simon & Schuster 2012, 1h 19min.
Lukija: Craig Wasson

A Face in the Crowd on Stephen Kingin ja Stewart O'Nanin yhteistyössä kirjoittama novellinmittainen tarina, jonka kuuntelin äänikirjana.

Dean Evers on jo vanha mies, leski. Paremman tekemisen puutteessa Dean katsoo televisiosta baseball-ottelua, kun hänen huomionsa kiinnittyy tutun näköiseen mieheen. Aivan kuin katsomossa olisi hänen lapsuusvuosiensa hammaslääkäri, tismalleen saman näköisena kuin silloin vuosia sitten! Myös seuraavan ottelun katsomosta Dean tunnistaa kasvot, joiden ei mitenkään pitäisi olla mahdollista olla siellä.

Olipa hassua kuunnella näin lyhyt kirja. Tuntui, että tarina pääsi vasta kunnolla vauhtiin, kun olikin jo loppuratkaisun vuoro. Tarina on ihan hyvä, sellainen keskitason juttu, joka ei ehkä jätä kauhean pitkiä muistijälkiä. Lukija on ammattitaitoinen ja tarinan jännite kasvaa ja kehittyy tasaisesti. Odotin ehkä jotain pelottavampaa (ja pitempää), mutta kyllä A Face in the Crowd oli aivan kelpo juttu tällaisenaankin.

Gwendy's Button Box

Stephen King & Richard Chizmar:
Gwendy's Button Box
Cemetery Dance Publications 2017, 164s.

Stephen Kingin ja Richard Chizmarin yhteistyössä kirjoittama romaani Gwendy's Button Box oli hankala hankittava. Tilasin sen heti ilmestymispäivänä, mutta pari päivää myöhemmin sain ilmoituksen, ettei tätä olekaan enää saatavilla. Eikä muuten ollut saatavilla mistään niistä kirjakaupoista, joita yleensä käytän. (Äänikirjoja olisi ollut, mutta sellaista en halunnut.) Työkaverin vinkistä käännyin Book Depositoryn puoleen ja melko pian postimies jo kiikutti kirjan luettavakseni.

Kirjan nimen perusteella kuvittelin pääosassa olevan tytön keräilevän nappeja somaan rasiaan, mutta mistään tällaisesta ei tietenkään ollut kyse.

Castle Rockissa asuva Gwendy on kyllästynyt Goodyear-haukkumanimeensä ja on päättänyt hankkiutua siitä eroon laihtumalla. Kesälomansa jokaisena päivänä hän on juossut mutkikkaat Itsemurhaportaat ylös ja alas. Eräänä päivänä ylhäällä olevalla näköalatasanteella istuva mustiin pukeutunut mies antaa Gwendylle lahjan; rasian, jossa on erilaisia painettavia nappeja ja pari vipua. Nappirasian vaikutukset Gwendyn elämään ovat yllättävät ja kiistattomat, mutta jokin rasiassa ja sen vetovoimassa myös pelottaa.

Ohkainen kirja kattaa pitkän aikajakson, noin kymmenisen vuotta. Tarina kulkeekin kovalla vauhdilla, vain sen pintaa hipoen. Pidin kyllä sekä tarinasta että kerronnastakin sinänsä, mutta olisin todella kaivannut edes hieman enemmän syvyyttä. Jos tämä olisi ollut elokuva, koko tarina olisi voitu helposti näyttää ja trailerissa.

Misery

Stephen King: Misery
Penguin Audio 2009, 12h 11min
Lukija: Lindsay Crouse

Äänikirjojen (ei-cd-versioiden) huono puoli on se, ettei niitä voi laittaa blogattavien kirjojen pinoon ja sitten niistä bloggaaminen vähän niin kuin meinaa unohtua.

Kuuntelin siis Stephen Kingin Miseryn jo jokin aika sitten. Kuunteluprosessi oli harvinaisen pitkä, sillä aloitin sen kuuntelun jo viime vuoden puolella, mutta pidin sitten laina-ajan umpeuduttua monen kuukauden tauon. Juonen kannalta pitkä tauko ei haitannut, sillä olen Piinan lukenut ja katsonut sen verran useasti, että tarina oli pääpiirteissään hyvässä muistissa.

Pahasti loukkaantunut menestyvä kirjailija, Paul Sheldon, ei päädy auto-onnettomuuden jälkeen sairaalaan vaan suurimman faninsa hoidettavaksi. Annie Wilkes on työskennellyt aikoinaan sairaanhoitajana, mutta mikään lempeä hoitaja hän ei todellakaan ole. Annie ei ole lainkaan tyytyväinen Paulin viimeiseen Misery-kirjaan vaan pakottaa hänet kirjoittamaan tarinalle jatkoa. Kummallekin tosin on aika selvää, ettei Paul senkään jälkeen tulisi pääsemään ulos Annien talosta. Ainakaan elävänä.

Piina on yksi Kingin parhaista tuotoksista. Annie Wilkes on hirvittävän pelottava ja julma nainen ja Paul Sheldon kammottavan avuton olosuhteiden ollessa kaikin tavoin häntä vastaan. Vaikka tarina oli entuudestaan tuttu, en voinut olla irvistelemättä inhosta ja kauhusta Annien julmuuden edessä. Ihan kauhea nainen.

Lindsay Crouse on lukijana taidokas. Hän eläytyy rooleihin, mutta ei liikaa ja puheen tahti oli minun kielitaidolleni sopiva. Siellä täällä tekstiä elävöittää musiikki, joka on vähän turhankin "tunnelmoivaa". Ei siis hempeää, vaan sellaista ennakoivaa kohta sattuu jotain ihan hirveää -musiikkia.

Etsivä löytää

Stephen King: Etsivä löytää
(Finders Keepers, 2015)
Tammi 2017, 387s.
suom. Ilkka Rekiaro

Stephen Kingin toinen suomennettu Bill Hodges -sarjan osa, Etsivä löytää, osoittautui tällä toisella lukukerralla paremmaksi kuin musitelin. Luin tämän englanniksi toissa kesänä ja edelleen muistan välittömästi kirjan päättymistä seuranneen pettymyksen. Ajan kanssa tunteeni kirjaa kohtaan kyllä lämpenivät, mutta vasta nyt voin vilpittömästi sanoa ihastuneeni tähän.

Etsivä löytää alkaa vuodesta 1978. Tapahtuu ryöstö, joka johtaa kolmen ihmisen kuolemaan. Ryöstösaalis eli kohtuullinen summa rahaa ja pino muistikirjoja, jää kadoksiin aina vuoteen 2010 asti, jolloin 13-vuotias Pete Saubers löytää sen aivan sattumalta. Ongelmat alkavat vasta muutamaa vuotta myöhemmin, kun rahat on käytetty ja Pete yrittää muuttaa muistikirjat rahaksi.

Kirjan hitaanpuoleinen alku ja se, että Hodges apureineen astuu kuvaan vasta sivulla 143, eivät häirinneet lainkaan. Nautin tarinan verkkaisesta etenemisestä, vaikka toki siinä tapahtuu heti alussa raakoja asioita. Edellisellä lukukerralla minulla jäi huomaamatta joitakin Brady Hartsfieldiin liittyviä juttuja, jotka antavat jo selkeästi osviittaa siitä, mihin suuntaan trilogia on kääntymässä.

Stephen King on yksi suosikkikirjailijoistani ja blogissa olen kirjoittanut hänen kirjoistaan noin 23 kertaa. Näin ollen lienee ymmärrettävää, että minun on vaikea keksiä uusia sanoja kuvaamaan Kingin tarjoamaa lukukokemusta. Toistan siis itseäni: King on jälleen kerran vahvimmillaan kuvatessaan menneitä aikoja. Henkilöhahmot ovat riittävän uskottavia tarinan uskottavuuden kannalta ja Hodges, Holly ja Jerome muodostavat epäsuhtaisen mutta ihanan kolmikon.

Mersumies

Stephen King: Mersumies
(Mr Mercedes, 2014)
Tammi 2016, 462s.
Suom. Ilkka Rekiaro

Kun lukeminen syystä tai toisesta onnistuu vain pienissä pätkissä, kannattaa valita luettavakseen jo entuudestaan tuttu kirja. Minä olen viime viikot juossut innokkaasti Pokemonien perässä, eikä lukemiselle ole sen tähden jäänyt juurikaan aikaa. Stephen Kingin Mersumiehen luin alun perin kaksi vuotta sitten ja nyt nautin tuoreesta suomennoksesta aina kun maltoin pysyä aloillani.

Bill Hodges on eläkkeelle jäänyt rikostutkija, jonka päivät kuluvat lähinnä televisiota tuijotellen ja isävainaan revolveria hipelöiden. Hodges on ollut työssään taitava, mutta muutama tapaus häneltäkin jäi selvittämättä. Yhden selvittämättömän rikoksen teki Brady Hartsfield, joka ei halua tyytyä asioiden nykytilaan, vaan alkaa härnätä Hodgesia lähestymällä tätä kirjeitse.

Mersumies on toisellakin lukukerralla koukuttava ja jännittävä. Kingin kerronta on nautinnollista, mitä nyt käännös välillä hiukan nikottelee. (Esimerkiksi tytöillä on päällään välkepaidat ja pöydällä on kaksi katealusta.) Pidän ihan valtavasti siitä, kuinka lukija tietää alusta alkaen, kuka on niin kutsutun mersumurhan takana. Tätä lukiessa jännitys ei siis synny varsinaisesti syyllistä arvuutellessa, vaan siitä missä, miten ja kenen ehdoilla Hodges ja Hartfield lopulta kohtaavat. Jos kohtaavat.

Pätkäisestä lukemisesta huolimatta Mersumies kulki tasaisesti ja miellyttävästi. Oikeastaan oli ihanaa, kun osasin varautua pahimpiin kohtiin ja pystyin tarvittaessa keskeyttämään lukemisen juuri ennen seuraavaa toimintajaksoa. Stephen King on parhaimmillaan kuvatessaan ihmismielen synkimpiä puolia, luodessaan jännityksen ja kauhun realistisista (tai lähes realistista) aineksista.

Mersumies on hieno taidonnäyte Kingin monipuolisuudesta ja se sopiikin vallan mainiosti myös kauhua karttaville lukijoille.

End of Watch

Stephen King: End of Watch
Hodder & Stoughton 2016, 351s.

End of Watch on Stephen Kingin Hodges-trilogian viimeinen osa. Itsenäisenä kirjana tämä tuskin on oikein mistään kotoisin, joten suosittelen lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä.

Edellisen osan lopussa tehtiin selväksi, ettei Mr Mercedeksenä tunnettu Brady Hartsfield olekaan niin aivokuollut kuin kaikki luulivat. Tässä kirjassa alkaakin tapahtua nopeasti ja paljon, kun tavalla tai toisella Hartsfieldiin liittyviä ihmisiä alkaa kuolla oman käden kautta. Hodges ja Holly Gibney, etsivätoimisto Finders Keepersin toinen osakas, alkavat tietenkin tutkia asiaa ja tuota pikaa uidaankin jo syvissä vesissä.

End of Watch on hyvin vetävä kirja. Ikävä kyllä se on myös vähän kankeasti koottu. Aivan liian monta kertaa hyvä jännite katkeaa takaumaan, eikä noista takaumista aina edes selvinnyt mitään erityisen olennaista. Minun mielestäni tätä kirjaa olisi saanut editoida vielä kerran tai kaksikin.

Vaikka rakenteellisesti End of Watch ajoittain turhauttikin, on se kuitenkin ihan hyvää viihdykettä. King pääsee leikittelemään yliluonnollisilla elementeillä ja tekee sen hyvin. Hartsfield on todella pelottava hahmo, eikä tässä tarinassa juuri suvantovaiheita ole.

The Lawnmower Man and Other Stories from Night Shift

Stephen King: The Lawnmower Man
and Other Stories from Night Shift
Random House Audio 1995, 3h 56min
Lukija: John Glover

Aloitetaan tämä blogiteksti vaikkapa siitä, että Stephen King on yksi lempikirjailijoistani. Sitten todetaan, että Kingin kirjoista on tehty hirveä määrä tolkuttoman ala-arvoisia filmatisointeja. Tämä kuuntelukokemus osoitti, että näköjään äänikirjoistakin on mahdollista tehdä hyvin, hyvin kehnoja.

Aloitin The Lawnmower Manin kuuntelemisen joskus ennen joulua, eli kuuntelin tätä alle nelituntista äänikirjaa lähemmäs kolme kuukautta. Tästä kirjan kesto + kuunteluaika -yhtälöstä voikin jo päätellä, että mitenkään isoissa erissä en pystynyt kirjaa kuuntelemaan.

"Kokoelma" sisältää viisi novellia: Ruohonleikkaaja, Joskus he palaavat, Lopettajat Oy, Peluri ja Mankeli. Ruohonleikkaaja on ilmestynyt suomeksi ensimmäisessä Amok-albumissa, muut löytyvät Yön äänet -kirjasta. Minä pidin eniten Joskus he palaavat -novellista, jonka ahdistava ja pelottava tunnelma ei aivan täysin hukkunut mahtipontisen musiikin ja äänitehosteiden alle. Tosiaan, kokoelma on toteutettu kuin paraskin halpa kuunnelma. Tunnelmaa korostetaan ja usein myös ennakoidaan tehosteilla siten, että välillä lukijan ääntä on vaikea kuulla. Koin myös äänitehosteet niin korneiksi, että niille teki mieli pyörittää silmiä. Saatoin kyllä pyörittääkin. Ja tuhahdella.

Novellit itsessään ovat ihan laadukasta Kingiä ja minua oikeasti harmittaa, että äänikirjaversio oli näin överi. Äänikirjaa en suosittele, mutta lukemaan kannustan.