maanantai 9. huhtikuuta 2018

Nukkumatin vastaisku

Leila Saarivirta: Nukkumatin vastaisku
Otava 2018, 93s.
Kuvitus: Pentti Otsamo

Nukkumatilla on kriisi, sillä hän on tipahtanut kokonaan pois Huippuhahmojen listalta. Joulupukki ja Hammaskeiju ovat pitäneet kärkipaikkoja hallussaan jo iät ja ajat, mutta tähän asti listalla on ollut tilaa Nukkumatillekin. Nukkumatti päättää pistää pystyyn blogin ja hankkia näkyvyyttä muillakin keinoilla, sillä täytyyhän ihmisten ymmärtää arvostaa Nukkumatin mukanaan tuomia unia ja tärkeää lepoa. Apuna tunnettuuden lisäämisessä Nukkumatilla on Pahkura, tuo keittiöitä työkseen sotkeva pötkylä.

Leila Saarivirran kirjoittama Nukkumatin vastaisku on hauska ja oivaltava lastenkirja, joka tarjoaa laadukasta viihdykettä myös aikuiselle. Minä luin tämän lapsille iltasatuna ja menestys oli vallan huikea. Lapsista oli hirveän hauskaa, ettei Nukkumatti ollutkaan mikään vanha ukonkäppänä, vaan noin 15 senttinen sinitukkainen nuorukainen. Saarivirta luovii taidokkaasti fantasiahahmojen maailmassa siten, ettei lapsen tarvitse alkaa epäillä vaikkapa joulupukin olemassaoloa, jos siis joulupukkiin edelleen uskoo.

Kivan tarinan sekaan on luontevasti ujutettu ihan oikeaa tietoa liikunnasta ja unen tarpeellisuudesta, mutta mitenkään valistavaksi tai paasaavaksi en tekstiä kokenut. Lapsia huvitti suuresti Nukkumatin kertomukset aikuisten epäloogisuuksista, esimerkiksi karkkipäivän suhteen. Että lapsille toitotetaan karkkipäivän tärkeydestä, mutta itse syödään kyllä herkkuja heti lasten nukahdettua. Joulupukki taas kertoo hivenen tuohtuneena siitä, että useiden aikuisten on nähty paketoivan itse ostettuja lahjoja, vaikka sehän on tietenkin Joulupukin ja tonttujen hommaa se! Nukkumatti taas on työterveyden suosituksen takia luopunut aikuisten nukuttamisesta kokonaan, sillä jo pelkkä aikuisten raahaaminen ajoissa sänkyyn asti vei aivan hirvittävän paljon aikaa.

Teksti on sujuvaa, vaikka Pahkuran lapinmurteella kirjoitetut repliikit olivatkin ääneen luettaessa aika haastavia. :) Pentti Otsamon kuvitus tukee hyvin tarinaa. Erityisen paljon ihastuimme erääseen ryhmäkuvaan, jossa joulupukki näyttää asettuneen belfie-, eli pyllyselfie-, asentoon.


2 kommenttia:

  1. Ihana kirja! Tästä sainkin hyvän lahjavinkin, kiitos.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! <3 Herätin melkein vauvan, kun hörähdin nauramaan postauksesi kohdassa ”apuna tunnettuuden lisäämisessä Nukkumatilla on Pahkura, tuo keittiöitä työkseen sotkeva pötkylä.” Hän on kyllä melkoinen pötkylä. :D

    VastaaPoista