Pako elämään eli iloinen tarina kuolevasta miehestä

Seppo Saraspää: Pako elämään

Karisto 1989, 187s.

Olin lasten kanssa mummulassa viime viikonloppuna juhlimassa täysi-ikäistyvää pikkuveljeä. Siinä juhlahumussa isä lykkäsi kouraani tämän Seppo Saraspään romaanin ja kehotti lukemaan. Tietysti isää pitää totella, joten minähän luin.

Pako elämään kertoo Tarmo Hartikaisesta, hiukan päälle kolmekymppisestä miehestä, joka on jo luullut parantuneensa syövästä kun nivusista löytyykin pahaenteinen patti. Elinaikaa on jäljellä kolmisen kuukautta ja Tarmo päättää jättää taakseen Helsingin humun, vanhan äitinsä, määräilevän tyttöystävänsä sekä vakituisen työpaikan (kyllä rahat kolmeksi kuukaudeksi riittävät). Tarmo pakkaa autoonsa eräkamppeet ja suuntaa kulkunsa Lappiin, survival-kurssille. Henkiinjäämiskurssi kun kuulostaa juuri siltä, mitä kuoleva kaipaa.

Matka Lappiin on pitkä ja monenlaista ehtii tapahtua ennen kuin Tarmo pääsee perille. Läheltä liippaa sekin, että matka jämähtäisi Pelkosenniemelle, sillä siellä Tarmo yrittää nostaa rahaa pankista vaikka pankkikirja unohtui lähtöhötäkässä kotiin. Muun muassa pankkiryöstösyyte niskassaan Tarmo viimein pääsee selviytymiskurssilleen, jonka vetäjät eivät ehkä olekaan aivan niin asiantuntevia kuin antavat ymmärtää. Kohellusta on siis luvassa silläkin reissulla.

Jokin tämän kirjan menossa muistutti Kalle Isokallion ja Arto Paasilinnan kirjoja (joita kumpiakaan en hirveän montaa ole lukenut). Hauskoja ja uskottavia hahmoja löytyy lukuisia, samoin koomisia tilanteita. Erityisesti tykkäsin kirjan poliisimiehistä sekä siitä, miten samanlaisia ajatuksia "nykymeno" on herättänyt 80-luvulla kuin nytkin. Tosin minulle jalankulkijoiden liikennevalot ovat ihan perusjuttu enkä niiden merkitystä ole koskaan erikoisemmin ajatellut, kun taas kirjan Tarmo kokee ne ihmisten aliarvioimiseksi ja turhaksi holhoamiseksi.

Pako elämään oli oikein leppoisa luettava. Tuskin olisin ilman isän kehotusta tullut tätä lukeneeksi, joten siinäkin mielessä piristävä kokemus. Kannen perusteella odotin muuten enemmän erähenkistä tarinaa - metsästystä, kalastusta yms. mutta eipä tässä sellaista juurikaan ollut.