Kasper, Jesper ja Joonatan & Satu hammaspeikoista

Thorbjørn Egner: Kasper, Jesper ja Joonatan - Kolme iloista rosvoa

(Folk og røvere i Kardemomme by, 1955)

WSOY 1980 (13.p), 133s.

Suom. Aila Meriluoto

Satu hammaspeikoista

(Karius og Baktus, 1949)

WSOY 1999 (8.p), 40s.

Suom. Eeva-Liisa Manner

Vuoden ensimmäinen klassikkokirja on luettu! Ainakin Kasper, Jesper ja Joonatan on niin tunnettu kirja, että lasken sen klassikoksi, vaikkei se virallisesti sellainen olisikaan. Satu hammaspeikoista on minulle tuttu lapsuudesta, mutta kolmen iloisen rosvon tarina tuli luettua ensimmäisen kerran vasta nyt. 

Yllätyin siitä, miten kiltti kirja Kasper, Jesper ja Joonatan on. Ylipäätään rosvot eivät tuntuneet sen enempää päähenkilöiltä kuin Kardemumman kaupungin muutkaan henkilöt. Oikeastaan olin vähän pettynytkin kirjan sympaattisuuteen, sillä vaikka en mitään tappeluita odottanutkaan, niin jännittäviä juttuja olisi saanut olla enemmän. Nyt ainoaksi dramaattiseksi kohtaukseksi jäi viimeisen kappaleen tulipalo, mutta senkin tiesin päättyvän hyvin, koska esikoisen eskarissa kirja on syksyllä luettu ja poika hihkui joka kappaleen alussa että "Joo mää muistan tämän! Tässä tapahtuu niin, että..." (No ja olisihan se ollut aika karua, jos muuten niin leppoinen kirja olisi saanut yltiösurullisen lopun.)

Enpä tiennyt sitäkään, että kirjassa olisi paljon lauluja. Tosin tämäkin olisi pitänyt osata päätellä jo siitä, että muutama vuosi sitten kaupunginteatterissa esitettiin Kolme iloista rosvoa musikaali. Oppia ikä kaikki. Lauluista pidin eniten Rosvolaulun minulle tuntemattomista säkeistöstä. Erityisesti huvitti tämä säkeistö, jota rosvot lauloivat matkalla Sohvi-tätiä ryöstämään:

Näin hiljaa, hiljaa hiivitään
pois Kardemumman yöhön.
Nyt mennään naista ryöstämään
ja nainen pannaan työhön.
hän siivota ja pestä saa
ja meille ruokaa valmistaa.
Nyt alkaakin elämän entistä helpomman
Kasper ja Jesper ja Joonatan.

Satu Hammaspeikoista on hyvin perinteinen, opettavainen tarina: jos syö liikaa makeaa eikä pese hampaita, tulee hampaisiin reikiä ja niiden paikkaaminen sattuu. Hammaspeikot Möö ja Paa nauttivat makeasta elämästä Jussin suussa herkutellen sokerilla mahansa täyteen ja rakennellen yhä suurempia asumuksia Jussin hampaisiin. Kaikki sujuu hyvin siihen asti, että Jussin hammassärky äityy niin pahaksi että tämän äiti patistaa Jussin hammaslääkärin vastaanotolle. Möö ja Paa päätyvät lavuaarin kautta avomerelle ja "siellä he purjehtivat tänäkin päivänä ja uneksivat hampaasta, johon rakentaa talonsa."

Molemmat kirjat on kuvittanut kirjailija itse. Toiset pitävät kuvituksista paljonkin, minä en hirveästi Egnerin tyylille lämpene. Liian suttuista ja sotkuista minun makuuni.