J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
Karisto 2012, 470s.
Hyvien kirjojen putki jatkuu, mikä on tietysti pelkästään hieno juttu. Mifongin perintö jäi Leonin ja Louisen tapaan mieleeni muiden blogeista. Vaikka välttelen uusien sarjojen aloittamista enkä ole viime aikoina liiemmin minkään sortin fantasiaa lukenut, halusin tähän tutustua.
Mifongin perintö ansaitsee erityismaininnan siitä, kuinka nopeasti sen maailmaan sopeutuu. Hyvin pian minunkin kankeat aivoni olivat asettuneet vastaanottamaan vauhdikkaan ja vetävän tarinan ilman ajatusten (ylimääräistä) takkuamista.
Dante Rondestan, perheensä keskimmäinen poika, on matkustanut Merontesiin hankkimaan yhtä neljästä Keisarin kirjasta. Jo muutenkin pitkäkestoinen matka venyy entisestään, kun Dante pelastaa joesta hukkumasta nuoren neidon, joka osoittautuu prinsessa Ardisiksi. Kuningas haluaa osoittaa kiitollisuuttaan tyttärensä pelastamisesta pestaamalla Danten turvavartijaksi Ardisin matkalle tulevan puolisonsa, Belonen kuninkaan luo.
Dante on sen sorttinen tapaus, että minäkin pestaisin hänet mielelläni turvavartijakseni: vahva, fiksu, rohkea ja komeakin. Vaikka tarinan rakkausosuus onkin vähän liian ilmiselvä, en siitäkään jaksanut itsekseni jupista. Pidin mifonki-historiasta sekä siitä, ettei kirjailija pelännyt hypätä tarvittaessa ajassa reippaasti eteenpäin. Toisaalta tapahtumat etenivät välillä hurjalla rytinällä ja pari seesteisempääkin jaksoa olisi mahtunut mukaan, mutta parempi näin. Onhan kirjalla jo nyt kiitettävästi mittaa.
Pidin Mifongin perinnöstä yllättävän paljon. En tiedä miksi odotin jotain "teinimpää", vaikka esimerkiksi Kirsi pohtii perusteellisesti kirjan kohderyhmää, eikä pidä tätä itsestään selvästi nuorten kirjallisuutena. Seuraava osa, Mifongin aika, ilmestyy maaliskuussa ja odotan sitä jo malttamattomana - sen verran kutkuttavaan tilanteeseen Mifongin perintö loppui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti