Sopivasti sekaisin

Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin
Tammi 2017, 244s.

Sopivasti sekaisin vaikutti kivan erilaiselta chick litiltä. Nuoren sinkkusankarittaren sijaan kirjan päähenkilö on naimisissa oleva kahden lapsen äiti, Matleena Riikonen, jonka mies on hoitovapaalla. Lisäksi Matleena työskentelee kirjastossa, mikä on minulle aina lukupäätöstä puoltava lisähoukutin.

Alku oli kyllä lupaava. Tavallaan. Matleenan työ kirjastotoimenjohtajana on stressaavaa ja vaativaa. Jatkuvien säästöpaineiden alla työskenteleminen on vaikeaa, varsinkin jos alaiset viettävät työaikaansa mieluummin kampaajalla kuin työpisteessään tai tulevat keskenään niin huonosti toimeen, että apuun tarvitaan poliiseja. Mitä kotioloihin tulee, Matleenan mies, Tero, keskittyy koti-isyytensä isyys-osaan ja jättää kodin pitkälti oman onnensa nojaan. Käytännössä siis Matleenan hoidettavaksi.

Ja siinäpä sitä soppaa sitten onkin. Odotin suu valmiiksi virneessä, kuinka tarina veisi mennessään ja naurattaisi niin että poskiin sattuu ja olisin ihan että, voi Matleena, kuinka hassua! Mutta minua ei naurattanut, ei alkuunkaan! Minua lähinnä ahdisti. Tero on ihan käsittämättömän saamaton. Tiedän kyllä kokemuksesta, ettei lasten kanssa kotona oleminen mitään lomailua ole, eikä jatkuvasti jaksa siivota ja pestä pyykkiä, mutta rajansa kaikella. Ja sitten ne Matleenan työkuviot meni niin tolkuttoman solmuun ja absurdeiksi, että hirvitti ja inhotti. Romantiikkaakin kirjasta toki löytyy, mutta edes se ei piristänyt.

Yleensä välttelen loppuratkaisun paljastamista, mutta nyt ehkä suurin pettymys liittyi nimenomaan kirjan loppuun, joten avaudun siitäkin. Asiat nimittäin ajautuvat siihen pisteeseen, että pitääkseen kirjaston menot määrätyssä budjetissa Matleena on valmis tekemään jotakin hyvin radikaalia ja hyvin laitonta. Mutta sitten järjen ääni huuteleekin, että ei nyt sentään ja loppujen lopuksi Matleena jää pitkälle virkavapaalle ja lähtee perheensä kanssa aurinkorannalle määrittelemättömän pitkäksi ajaksi nauttimaan elämästä.

Ärsytti ihan hirveästi tämä, että perhe- ja työelämän yhdistäminen on ihan hirveää kaaosta ja käytännössä mahdotonta! Että ainoa mahdollisuus idylliselle perhe-elämälle on se, että pimahtaa sen verran isosti, että töistä on jäätävä pitkälle lomalle!

Ja silti, vaikka käytännössä kiukuttelin koko lukemisen ajan, en voinut jättää tätä keskenkään. Koska tämä nyt kuitenkin koukutti ja luultavasti myös jollain tavalla viihdyttikin. Kerronta on sujuvaa ja toisessa mielentilassa olisin varmasti nauranut hauskoille kohdille, joita kyllä oli, mutta joille nyt vain mökötin.